Bodomin lapset lahdataan taas ***

Annos: Taneli Mustonen / Bodom
Juomasuositus: nokikahvit

Enää en telttaile Bodomjärvellä. En ole telttaillut ennenkään, mutten etenkään enää. Ja se on hyvä! Se nimittäin tarkoittaa, että Taneli Mustonen onnistui jossakin, jota ei tapahtunut hänen elokuvansa Luokkakokous kohdalla. Hän onnistui viihdyttämään – eli tässä tapauksessa pelottelemaan. Tai no, ainakin näyttämään uskottavan usvan Bodomin yllä.

Myönnetään, että rohkean nuoruuden jälkeen tapahtui elokuva The Ring/Ringu, jonka/joiden jälkeen alkoivat kauhuelokuvat mennä reippaasti mukavuusalueen ulkopuolelle. Käytännössä en katso kauhua koskaan – psykologinen trilleri on eri juttu ja lempigenreä.

Ja eri juttu on myös teinikauhu. Sen kategoriaan Bodomkin uppoaa, mutta suomalaisena katsojana lisämausteen eittämättä tuovat tositapahtumat. Heti alkuun on todettava: Bodom-elokuva ei kauhuasteikolla vedä edes auttavasti vertoja Bodomjärven aidoille, vuoden 1960 telttamurhatapahtumille. Kyseinen mysteeri on kammottava. Epäiltyjä on monta, aukkoja tarinassa riittää, eikä ainoa henkiinjäänyt muista mitään.

On hyvin ymmärrettävää, ettei elokuva halua toistaa 1960-luvun kertomusta, vaikka se olisi paljon mielenkiintoisempi kuin nykyaikaan siirretty teinislasher. On mahdotonta tehdä aiheesta fiktiivistäkään elokuvaa leimaamatta ketään syylliseksi.

Toisaalta on kiinnostavaa nähdä juuri teinislasher, sillä sellaisen teko ei ole Suomessa tavallista. On helppo kuvitella, kuinka uuden genren kanssa saattaisi mokata nolosti. Mustosen lopputulos ei ole nolo.

Nyt siis karmivaa Espoota ihmettelee  teltta pystyssä neljä nykynuorta, Elias (Mikael Gabriel), Iida (Nelly Hirst-Gee), Atte (Santeri Heikinheimo) ja Noora (Mimosa Willamo). Heistä yksi on pohjattoman kiinnostunut Bodomjärven muinaismurhista ja tahtoo rekonstruoida tilanteen. Muiden paikalla oleminen on jokaisen omien motivaatioiden mukaista.

bodom3

Juonesta ei ole hyvä kertoa enempää. Mustosen ja tuottaja Aleksi Hyvärisen käsikirjoitus on siitä arvokas, että se todella yrittää yllättää katsojat yhä uudelleen. Monin kohdin aikeessa onnistutaan. Toinen huomionarvoinen puoli on ansiokas kuvaus. Seutu näyttäytyy juuri niin uhkaavana kuin uskoisi. Keskellä metsää kumottaa öinen valonkajastus, sitten taas pimeys nielaisee.

Kotimaisesta aspektista ajatellen elokuva on ensisijaisesti visuaalisen näyttävä. Autokohtaus on mielenkiintoinen ja rajuudessaan erilainen. Loppupuolella lähdetään mässäyslinjalle, joka ei sentään ylly tolkuttomuuksiin. Toki tarinassa on paljon psykologisesti epäuskottavaa, kuten se, että syvällistä keskustelua tapahtuu keskellä metsää tilanteessa, jossa paetaan puukkomurhaajaa.

Yllätysmomenteistaan ja hauskasta twististään huolimatta käsikirjoitus ei kokonaisuudessa, idean tasolla, ole kovin yllättävä. Kyseessä on arkinen, nykyleffoista tuttu jännite. Teinikauhun peruselementit ovat vakaasti esillä. Mikään ei silti häiritse liikaa: leffan parissa viihtyy. Tärkeää on sekin, ettei viihdy liikaa. Mustonen ei hauskuuta, ei tuo kökköhuumoria mukahupaisiin hetkiin. Nyt ollaan ihanan, överin vakavissaan.

bodom1

Näyttelijät selviytyvät haasteesta kautta linjan mallikkaasti. Kuten kaikkialla kohistaan, räppäri Mikael Gabrielista kuullaan vielä – tosin ehkei niinkään näyttelijänä. Hänestä huomaa, ettei kyseessä ole ammattilainen, mutta jäbä on rento tapaus. Santeri Heikinheimo on raikas kasvo, jonka esiintymistä sopii odottaa tulevassa ensi-illassa Syysprinssi. Nelly Hirst-Gee on 18-vuotias aloittelija, joka kehittyy vielä. Paras hahmo on kokenein Mimosa Willamo, jonka yksiulotteisen angstaajan rooli Päin seinää -elokuvassa (2015) nähdään nyt kypsempänä ja vihjailevampana.

On hienoa, ettei elokuvaa katsoessa ajattele sen olevan suomalainen. Jälki vakuuttaa. Ehkei Bodom-elokuva teinikauhumuodossaan kiinnostaisi, jos kyseessä olisi vaikkapa Pohjois-Amerikan järvillä 1960-luvulla tapahtunut murha. Toki merkitystä on sillä, että aidot tapahtumat ovat tarpeeksi lähellä. Vielä kun aiheesta tehtäisiin joskus psykologinen kauhutrilleri ilman liioiteltuja slasher-elementtejä, voisi alkaa oikeasti pelottaa.

Bodom
3/5

© Siru Valleala

TRAILERI:

Mainokset

Almodóvarin Julieta värittää sydämet ****

Julieta. Kuva: Future Film.

Ensi-ilta 12. elokuuta 2016

Annos: Pedro Almódovar: Julieta
Juomasuositus: verenpunaa, sydänsouria, sitruunaa säväys

Ikihekumallisen Pedro Almódovarin uusimmassa elokuvassa on kaikki kohdallaan – siis värikkään nyrjähtäneenä. Peruspalikat ovat volvermaisen tutut: Julieta-elokuvassa kamppaillaan naisten kesken ja suvun ja perheen, oman lihan ja veren kanssa. Pääteema on äidin ja tyttären suhde. On piristävää edellisen homopilottisekoilun (Matkarakastajat, 2013) jälkeen nähdä jälleen kunnon kipeää draamaa.

Julieta (Emma Suaréz) on kärsivä nainen, jonka suuret sydänsurut paljastuvat pala kerrallaan. Takaumien kautta kuljetaan upean näköiselle 1980-luvulle ja nuoren Julietan (Adriana Ugarte) kohtalokkaaseen rakkaustarinaan. Junassa tavattu Xoan (Daniel Grao) muuttaa hänen elämänsä, mutta Xoanin elämään kuuluu myös toinen nainen, Ava (Inma Cuesta). Yhdessä Julieta ja Xoan saavat suloisen tyttären, Antían.

Nuori Julieta (Adriana Ugarte) ja junamies Xoan (Daniel Grao) rakastuvat palavasti. Kuva: Future Film.
Nuori Julieta (Adriana Ugarte) ja junamies Xoan (Daniel Grao) rakastuvat palavasti. Kuva: Future Film.

Nykyajassa Julieta kirjoittaa pitkää kirjelmää nyt aikuiselle tyttärelleen. Missä Antía on? Miksi Julieta on niin surullinen, epätoivoinen?

Elokuvan haaste on ajassa liikkuminen ja kahden Julietan yhdistäminen. Nuori Julieta ja keski-ikäinen Julieta tuntuvat eri ihmisiltä. Näyttelijöinä he sitä ovatkin, mutta elokuvalla on kova työ sulattaa loppupuolella nämä kaksi persoonaa yhdeksi ja samaksi. Siinä ei täysin onnistuta, mikä osittain johtuu nuoren Julietan näyttelijän säkenöivästä persoonallisuudesta. Keski-ikäinen Julieta on silti hienosti tulkittu hahmo hänkin, tuskassaan elävä kuollut, miltei jo hullu.

Emma Suáres / vanhempi Julieta. Kuva: Future Film.
Emma Suáres / vanhempi Julieta. Kuva: Future Film.

Helpointa elokuvassa on sen tunnelmaan imeytyminen. Värikylläisyys ja musiikki hyväilevät aisteja ja tarina saa ajattelemaan erilaisia ihmiskohtaloita, oma mukaan luettuna. Koska jokainen on jonkun tytär tai poika, aukenee elokuva myös perheettömille. Almódovarin ote on kenties hieman kuivakkaampi kuin aiemmissa töissä, hieman aikuisempi. Päättömiä irtiottoja ja rönsyilyjä toisaalta kaipaa, toisaalta tarinan ytimekkyys miellyttää.

Mukana on ohjaajan tapaan hänen luottonäyttelijöitään, kuten legendaarinen Rossy de Palma, joka esittää nenäkkään täpäkkää kodinhoitajaa. De Palma esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1988 Almódovarin elokuvassa Naisia hermoromahduksen partaalla. Hauska yksityiskohta on, että edellisessä Pedro-elokuvassaan Särkyneet syleilyt (2009) de Palma näytteli hahmoa nimeltä Julieta.

Julietan käsikirjoituksen pohjalla on Alice Munron kolme novellia teoksesta Karkulainen: Kertomuksia (2004). Musiikin on säveltänyt Almodóvarin pitkäaikainen luottosäveltäjä, Alberto Iglesias. Elokuva oli osa Cannesin elokuvajuhlien arvostettua pääkilpasarjaa toukokuussa 2016.

Julieta
4/5

TRAILERI:

 

© Siru Valleala

Tallinnassa IMAX-ihme!

IMAX Kino Kosmos, Tallinna.

Tallinnassa on paljon kaikkea, mitä Helsingistä puuttuu (tunnelmaa, julkisia vessoja, huono wifi), ja etenkin tämä: IMAX-elokuvateatteri. Suomessa IMAX on huonosti tunnettu, eikä moni välttämättä tiedä sitäkään, ettei tarvitse matkustaa kuin Viroon saakka tullakseen imaistuksi suoraan elokuvan sisään.

IMAX Kino Kosmos, Tallinna.
IMAX Kino Kosmos, Tallinna.

Tarkkaan ottaen Tallinnan IMAX Kino Kosmos ei käsittääkseni ole niin sanottu perinteinen IMAX valtavan painavine filmikeloineen, vaan vain digitaalinen IMAX-teatteri. 300 neliömetrin kankaalle heijastetaan kuvaa kahdella digitaalisella 4K-projektorilla. Filmi-IMAX-teattereissa kokemus on vielä kokonaisvaltaisempi.

Mutta jumankekka oli se sitä Tallinnassakin! Kävin kolmen viikon Viron kesälomallani kahdesti Kosmoksessa, joka sijaitsi kätevästi kävelymatkan päässä lomakodista. Ensimmäinen näytös, vuoden 2011 eläindokumentti Born To Be Wild vaikutti peruuttamattomasti koko tajuntaan. Keniaan ja Borneoon sijoittuvasta, Morgan Freemanin kertojaäänellä höystetystä dokumentista 12 osaa on kuvattu IMAX-kameroilla, ja päässä keikkuivat myös 3D-lasit.

Norsun- ja apinanpoikaset olivat kirjaimellisesti sylissä. Jo parin muun luontodokumentin mainokset ennen varsinaisen elokuvan alkua saivat palan kurkkuun. IMAX on ehdottomasti parhaimmillaan juuri luontodokumenttien kanssa – villi, saavuttamaton erämaa ja sen sympaattiset olennot ovat yhtäkkiä miltei oman käden kosketeltavissa. Pakahduttava tunne kesti koko elokuvan ajan. Yhtäältä mielessä olivat maailman uhanalaiset eläimet, toisaalta tuo ihmeellinen tekniikka, joka mahdollisti ennen kokemattoman elämyksen. Olo saattoi jopa olla samaa lajia kuin ennen vanhaan heillä, jotka ensimmäistä kertaa näkivät liikkuvaa kuvaa…

Ja tämä huikea lysti maksoi viisi euroa.

Kosmoksen alkumainokset laajentavat tajuntaa.
Kosmoksen alkumainokset laajentavat tajuntaa.

 

IMAX-sali on tyylikäs ja valtava.
IMAX-sali on tyylikäs ja valtava.

Toinen IMAX-kokemus oli reippaasti vaimeampi, mutta kohtuullisen viihdyttävä: Star Trek Beyond. IMAX-teattereissa katsojan näköalue täyttyy valkokankaasta kokonaan, mikä mahdollistaa sisäänpääsyn tunteen, mutta kovasti toiminnallisissa elokuvissa tämä kääntyy helposti itseään vastaan. Star Trekin muutenkin liian tiheästi kuvatut ja leikatut nopeat sisätilakohtaukset saivat pään ja silmät sekaisin, eikä mukana ollut pysyä.

Sen sijaan ulkokohtaukset olivat jälleen upean näköisiä, joskaan yhtä voimallista syvyysulottuvuutta ei tämän elokuvan kanssa syntynyt eli tekniikka oli toisenlainen. 3D-elokuva tuntui melko tavalliselta 3D-elokuvalta, joskin äänentoisto Kosmoksessa on toki hieno.

Star Trek Beyondin kävin katsomassa lähinnä teatterin vuoksi (Kosmoksessa on yleensä vain yksi sama IMAX-näytös per viikko), mutta leffan kotikutoinen huumori viehätti ja toi mieleen alkuperäisen Trek-tunnelman. Räiskintää ja rävellystä oli silti omaan makuun liikaa. Virolaisia oli kesäisenä keskiviikkoiltana vain vähän liikkeellä, mutta elokuvia kyllä Tallinnassa tunnutaan arvostettavan, sillä teattereita on seitsemän. Kosmoksessa voi ostaa ”love-piletin” tuplapenkille ja esimerkiksi (Finnkinon) Coca Cola Plaza -teatterista keskustasta voi varata paikat A.Le Coq -sviitistä, jossa on oma baari.

Kosmos-teatterissa, joka on perustettu 1960-luvulla ja muunnettu IMAXiksi vuonna 2014, on IMAX-salissa 325 paikkaa. Elokuvat maksavat 5-10 euroa riippuen ajankohdasta. Kosmoksessa on myös pari mukavaa pikkusalia niin ikään toimivalla äänentoistolla. Sanomattakin lienee selvää, että kaikkiin saleihin saa viedä mukaan viinilasillisen tai oluen.

Ja sitten seuraamaan sormi laivanvarausnappulalla, milloin Kosmoksessa on seuraava IMAX-luontodokumentti!

LUE lisää IMAXin historiasta (ensimmäinen näytös oli Japanin Osakassa vuonna 1970, nimeltä Tiger Child).

Lisäpisteet hienosta Kosmos-vessasta!
Lisäpisteet hienosta Kosmos-vessasta!

 

IMAX Kino Kosmos
Pärnu maantee 45
(esimerkiksi ratikat 3 ja 4, bussit 36, 5 ja 18, kävellen noin 15min Virulta)

Born To Be Wild -traileri:

© Siru Valleala

TV: Yövahti on vakoojadraamaa makein maisemin ****-

Keskiviikkoisin MTV3 klo 21.00

Annos: trooppista ananashässäkkää
Juomasuositus: allasdrinkkejä

En ole koukuttunut tämän uutuussarjan juoneen. En ole koukuttunut raamikkaaseen pääosan näyttelijään Tom Hiddlestoneen, paitsi vähän. En ole koukuttunut House-tähti Hugh Laurien esittämään asekauppakonnaan. Mutta olen koukuttunut 6-osaisen sarjan (8-osainen Suomessa) maisemiin ja tunnelmaan!

Tanskalaisen Susanne Bierin ohjaama ja John le Carrén romaaniin perustuva Yövahti-sarja alkaa levottomasta arabikevään Egyptistä, jota näyttelee Marokko. Sveitsin silmiä vihlovassa lumenvalkoisuudessa käväistään, kunnes jäädään pidemmäksi toviksi Mallorcan turkooseihin maininkeihin. Meren sykettä ja uima-altaan liplatusta kuunnellessa mieli rauhoittuu.

Ellei se askartelisi vakooja Jonathan Pinen (Hiddleston) mukana etsimässä kostoa. Entinen brittisotilas ja sarjan alussa hotellin yövahtina toimiva Jonathan joutuu mukaan kavalaan soppaan. Hän auttaa asekauppiaan bisneksiin sekaantunutta naista ja sekoittaa mukaan koko sydämensä. Kun avunantoromanssissa käy huonosti, jää Jonathan kriisin valtaan. Hän lähtee Sveitsiin kaukaiseen vuoristohotelliin töihin, mutta samaan paikkaan saapuu vihollinen, juuri tuo traagisten tapahtumien syypää, asekauppias Richard Roper (Laurie).

Yövahti / Hugh Laurie (Richard Roper) ja Tom Hiddleston (Jonathan Pine).
Yövahti / Hugh Laurie (Richard Roper) ja Tom Hiddleston (Jonathan Pine).

Jonathan liittyy tiedustelupalveluun, jota johtaa pätevä Angela Burr (Olivia Colman), ja soluttautuu vihollisen leiriin. Leiri on autuas espanjalainen atmosfääri, jonka näennäisen rentouden taakse piiloutuu vaarallinen koneisto. Jonathan liikkuu veitsen terällä tutustuessaan aseliigaan ja Roperin perheeseen. Roperin oikea käsi Corkoran (Tom Hollander) epäilee alusta saakka tulokkaan taustoja ja tarkoitusperiä. Roperista itsestään on hankala sanoa – hän on yhtä salakavalan tulkitsematon kuin Tohtori House aikoinaan.

Hugh Laurien roolisuoritus on ristiriitainen. Sitä se on etenkin Hiddlestonin sielukkuuden rinnalla, sillä tuntuu, että Laurie helposti toistaa House-maneerejaan ainakin sarjan alkupuolella. Yksi syy on toki se, että Roperin hahmo on ambivalentti Housen tapaan, sarkastinen ja kuivan humoristinen – siis hyvin britti.

Broadchurch-sarjasta tuttu Olivia Colman on vielä topakampi kuin aiemmassa roolissaan. Näiden konkareiden rinnalle nousee Tom Hiddlestonin hahmo autenttisina ja persoonallisena. Tyypistä ei ota selkoa noin vain. Miksi hän niin kiihkeästi lähtee projektiin mukaan? Kuinka paljon aitoja tunteita on pelissä? Kuinka syvällä asteella hän kiinnostuu Roperin tyttöystävästä Jedistä (Elizabeth Debicki)?

Yövahti / Elizabeth Debicki (Jed Marshall)
Yövahti / Elizabeth Debicki (Jed Marshall)

Jonathanin identiteetit muuttuvat lennossa, ja kiinnostavaa on, selviääkö sarjan jatkuessa hänen todellinen identiteettinsä – vai onko sitä olemassakaan? Leveän hymyn takana elää jotakin aivan muuta.

Hiddleston on viimeksi nähty Guillermo del Toron ohjaamassa goottiromanssissa Crimson Peak (2015), ja varsin goottilainen oli myös rooli hienossa vampyyrielokuvassa Only Lovers Left Alive (2013). Nyt miehen habitus on täysin toisenlainen – hän muistuttaa enemmän James Bondia kuin riutuvaa romantikkoa. Vaikka juuri riutuva romantikko hän sarjassa jälleen on.

Hiddleston on viimeistään Yövahdin myötä noussut melkoisen fanituksen kohteeksi ja jopa seksisymboliksi (”hiddlesbumia” bongaillaan ahkerasti), ja auliisti hänen lihaksistoaan sarjassa esitelläänkin. Kohua syntyi myös alastonkohtauksesta, joka nähdään Suomen television viidennessä jaksossa. Kyseinen jakso sai Twitterin tukkoon.

Ohjaaja Susanne Bier siis nauttinee mieskauneudesta? Sarjassa on nähtävillä Bierille tyypillinen tunteeseen vetoaminen ja vetävät, tunteikkaat päähenkilöt. Bierin tuotannosta muistetaan etenkin hienot elokuvat Häiden jälkeen (2006), Kosto (2010) ja Toinen mahdollisuus (2014). Viimeisin elokuva Serena (2014) tosin oli kliseinen pettymys.

Yövahti karttelee kliseitä, mutta myös kovin jännittäviä hetkiä. Poliittisen aloituksen jälkeen pääpaino on draamassa, ihmisten välisissä suhteissa, salaisuuksissa ja eroottisessa latauksessa. Koston teema laajenee keskeiseksi, kun myöhemmin selviää, että myös Angelalla on henkilökohtainen kana keihästettävänään Richard Roperin kanssa.

Yövahti
4-/5

TRAILERI:

©Siru Valleala

Jaksot: Game of Thrones kausi 6, jakso 9

Kasa. Kuva: HBO.

Jaksoarviot – Sarjassa esitellään ja analysoidaan jaksojen sisältöjä, joten juonipaljastuksia on!

Game of Thrones kausi 6, jakso 9
The Battle of the Bastards

Mikä taistelu!

Huomio: käytän mielivaltaisen sekaisin suomennettuja ja englanninkielisiä paikkojen ja ihmisten nimiä!

No niin, tätä jaksoa varten kannattaa varustautua veriletuin, sillä niitä alkaa tehdä kuitenkin mieli… Wou mikä eeppinen taistelu! Tällaista ei olla GoT-historiassa varsinaisesti koskaan nähty. Tähän saakka kutoskaudella on rakennettu ja rakennettu, ja nyt pannaan sortumaan.

Äpärätappelu, se on kyseessä kauden toiseksi viimeisessä jaksossa. Battle of the Bastards.

Mutta ensin Daenerys pistää tuulemaan – eli palamaan. Meereenissä Tyrion yrittää pokkana väittää, että vallitseva sotatila on ihan jees ja miltei suunnitelmien mukainen. Jotain on kuitenkin orjakauppiaiden ilkivallalle tehtävä, joten Dany käskyttää mukuloitaan ja usuttaa lohikäärmeet käristämään muutaman laivan. Todella: myös kaksi muuta lohikäärmepojua ilmaantuu kolostaan räpyttelemään rajattomaan ulkoilmaan. Kilttejä äiskälleen näyttävät olevan hekin, tottelevaiset.

Harmaa Mato taas näyttää letkeän miekkaliikkeen, jonka myötä Dany antaa isännille kuolettavan opetuksen ja sanoman toimitettavaksi kotikulmille.

Sansa ja Jon saapuvat Ramsayn juttusille. ”My beloving wife, I’ve missed you terribly”, tuumaa Ramsay Sansalle samalla, kun Jonin katse voisi syöstä jääpiikkejä. Jon ehdottaa kaksintaistelua, jonka Ramsay torjuu. Hänestä perinteinen sotatanner on mukavampi vaihtoehto. Sansalla on Ramsaylle asiaa: ”You’re going to die tomorrow, Lord Bolton. Sleep well.

Illalla Jon ja Sansa käyvät tärkeän keskustelun. Sansa toteaa, ettei Jon tunne Ramsayta lainkaan. Peluri, hullu sadisti Bolton – häntä vastaan ei tavanomainen taistelu tepsi. Sansan puheissa on syytöksen makua. Häntä korpeaa, ettei Jon kysele neuvoja ja vinkkejä sisareltaan. Rickonin suhteen Sansa on lakonisen realisti. Se, joka on joutunut Ramsayn armoille, on yhtä kuin kuollut.

Ramsay (Iwan Rheon) valmiina julmuusmurhaan. Kuva: HBO.
Ramsay (Iwan Rheon) valmiina julmuusmurhaan. Kuva: HBO.

Jon keskustelee myös Melisandren kanssa, kuolemasta tietenkin. Jon ei tahdo, että noitanainen yrittäisi toisen kerran tuoda Jonin kuolleista maan päälle, mutta Melisandre ei lupaa mitään. Ehkä jumalat tahtoivat Jonin palaavan, jotta tämä voisi kuolla uudelleen?

Danyn puheille astuvat Meereenin tilanteen rauhoituttua Theon ja Yara. Juttutuokio on mainio. Rivien välissä Yara vihjaa olevansa suostuvainen vaikkapa naimisiin Danyn kanssa. Se tästä enää puuttuu: Seitsemää kuningaskuntaa hallitseva kuningatarpari! Jee! Naiset neuvottelevat sellaisesta sopimuksesta, että entäpä jos verenvuodatus lopetettaisiin ja tehtäisiin maailmasta parempi paikka elää. Uusi nuori sukuveri halajaa muutosta, uusi rauhan (?) liitto on solmittu. Joko neito Targaryen pian seilaa Westerosiin? (Ja Danylle rauhan harmonia tarkoittanee, että kyllä kiitos niin kauan, kun hän saa toimia ylhäisenä yksinvaltiaana eli tyrannina.)

Verenvuodatusta on kuitenkin vielä luvassa. Alkaa taistelujen taistelu Ramsayn joukkojen ja Jonin ja Sansan joukkojen kanssa. Ensin Ramsay leikkii julmaa peliä Rickonin hengellä. Kohtaus herättää ärsytystä: miksi Rickon juoksee suoraan, vaikka häntä ammutaan nuolin? Siksak toimisi huoooomattavan paljon paremmin. Ramsay saa mitä toivoo, ja Rickon menehtyy hätääntyneen veljensä Jonin eteen. Se ei tunnu kovin pahalta, sillä Rickonia on näytetty vain vähän, eikä tunnesidettä ole muodostunut.  Jon on nyt hyvin, hyvin vihainen, kuten Ramsay tietenkin kaavaili.

Jon (Kit Harington) ja koston katse. Kuva: HBO.
Jon (Kit Harington) ja koston katse. Kuva: HBO.

Ramsaylla on ovela piirityssuunnitelma, joka toimii tappavan varmasti. Seuraava hyvin pitkä ja vahvaa pahoinvointia aiheuttava taistelukohtaus on hurmeinen ja kammottava. Jon hautautuu ruumiskasan alle henkeään haukkomaan. Wun Wun -jättiläinen mäiskii menemään, mutta ylivoimaa on. Sitä on, liikaa, kunnes Sansa yllättää. Juuri, kun Jon on kohtaamassa loppunsa (taas), saapuvat apurit. Sansan rinnalle katselemaan tannerta ratsastaa kukas muukaan kuin herra Pikkusormi.

Loput jaksosta on Jonin ja Sansan juhlaa. Wun Wunin uhrautumisen myötä (voi Wun, urhea jätti!) reitti Talvivaaraan on auki, ja Ramsay saa nyrkistä. Ensin. Kun vanhat talvivaaralaiset hilaavat lippunsa mastoon, viruu verinen Ramsay sellissään. Hänen luokseen astuu Sansa, joka on odottanut tätä hetkeä.

Kuinka uskollisia ovat isännän omat koirat, jos niitä on pidetty päiväkausia nälässä? Ramsay kohtaa repivän loppunsa Sansan lupauksen mukaan. Ja me katsojat saimme mitä halusimme, kerrankin.

– The End –

Tormund (Kristofer Hivju) on taistelu-badass. Kuva: HBO.
Tormund (Kristofer Hivju) oli oikea taistelu-badass. Kuva: HBO.

Jälkisanat ennen finaalijaksoa

Jakso oli varmasti yksi koko sarjan jännimmistä ja fyysisesti koskettavimmista. Graafisesta taistelusta tulivat mieleen Tolkien-sotimiskohtaukset, mutta siinä oli myös paljon uutta ja ennalta arvaamatonta. Syvän otteen mahdollistaa toki myös se, että tässä jaksossa kuvataan poikkeuksellisen pitkään yhtä kohtausta eikä näytetä useita tarinalinjoja.

Nyt Sansa lopullisesti osoitti olevansa kaikkea muuta kuin heikko ja kiltti, Joffreyn edessä aikoinaan alistunut tyttönen. Ramsayn raatelun ääreltä hymysuin poistuva Talvivaaran valtiatar on voimissaan. On kuitenkin muistettava, että hänen liittolaisenaan on Pikkusormi, epäluotettavin liittolainen päällä maan.

Sansan ja Jonin välit ovat kankeat. Sansa ei kertonut Laakson joukkojen olevan saapumassa – miksei? Ehkei hän ollut varma. Mikä on nyt perimysjärjestyksen jama? Bran on ties missä, Rickon ja Ramsay kuolleet. Onko Sansa raskaana? Jon ei loistanut tässä jaksossa, ja mietityttää, mikä hänen funktionsa elämään palaamisen suhteen on. Ainakaan se ei liittynyt Ramsayn murskaamiseen. Epäilemättä suurempaa on tulossa.

Dany on näyttänyt valtikkansa voiman, Jaime vallanut aikomansa valtauksen. Entä seuraavaksi? Onko Pikkusormella toiveita eli määräyksiä vastalahjaksi Sansalta? Miten Branilla ja näyillä sujuu? Kuinka käy Cersein oikeudenkäynnin – mistä huhusta on vihjailtu? Mitä ser Davos aikoo tehdä nyt, kun hän löysi Shireenin peurapatsaan tuhkasta? Minne matkaa Arya?

Viimeinen jakso – saavu nopeasti!

©Siru Valleala

Jaksot: Game of Thrones kausi 6, jakso 8

Waif. Kuva: HBO.

Jaksoarviot – Sarjassa esitellään ja analysoidaan jaksojen sisältöjä, joten juonipaljastuksia on!

Game of Thrones kausi 6, jakso 8
No one

Lemmen ritari Jaime

Huomio: käytän mielivaltaisen sekaisin suomennettuja ja englanninkielisiä paikkojen ja ihmisten nimiä!

Holy cow, sain mitä toivoin eli särmikkäämmän Jaimen!

Ensin kuitenkin katsaus muille maille. Jakso alkaa jälleen teatteriesityksestä, jossa lady Crane antaa kaikkensa ja kansa nyyhkii. Pukuhuoneessa kahisee oudosti, ja lady Crane löytää roolivaatteiden suojista verisen Aryan. Aryalla käy tuuri, sillä Crane on tottunut puhkomaan reikiä ihmisiin (aviomieheensä) ja parsimaan niitä taas kokoon. Myös juoma nimeltä unikonmaito antaa Aryalle lepoa ja parannusta.

Hurtta heiluu kirvesmiehenä, mutta puiden sijasta kirves kalahtelee kalloihin. Roisia jälkeä on luvassa, kun uusien ystäviensä kuolemasta suivaantunut Hurtta huitoo koston iskuja. Hurtta ja velipoika Vuori vastaavat tämän jakson väkivalta-annista. Vuori nimittäin murjoo erään uskonvarpusen Cersein kieltäydyttyä Lancel Lannisterin käskyistä. Näillä veljeksillä on intohimonaan keskittyä ihmisten päihin.

Brienne ja Jaime taas vastaavat jakson kätketyn tunteen pakahduksesta. He tapaavat jälleen, ja Brienne tarjoaa Jaimen antamaa miekkaa takaisin. Jaime ei suostu ottamaan sitä vastaan. Jaimen yllättää se tieto, että Sansa on elossa. He keskustelevat myös siitä, käykö pian niin, että Brienne joutuu astumaan taistelussa Jaimea vastaan. Kaikki on nyt kiinni Edmuresta ja Mustakalasta.

Katseissa välitetään sanattomia tunteita. Brienne on tietenkin totaalisen rakastunut Jaimeen, joka taas ei koskaan pääse Cersein ikeestä eroon. Jaime arvostaa Briennen ystävyyttä, mutta tietää, että heillä on eri sodat sodittavanaan. Brienne on myös aivan liian ritari antaakseen henkilökohtaisille tuntemuksille valtaa.

He neuvottelevat verettömän valtauksen sopimuksesta. Jaime antaa sanansa sille, että Brienne saa Mustakalan ja tämän joukot mukaansa Sansan avuksi, Jaime linnansa. Jaime ei tahdo mitään muuta kuin vallata äkkiä linnan ja palata Kuninkaansatamaan, joten hän on helppo suostuteltava.

Brienne tapaa Blackfishin, joka ei kuitenkaan noin vain aio antautua, ei edes luettuaan Sansan kirjeen. ”She’s exactly like her mother, ” Mustakala toteaa, muttei sittenkään suostu Sansan joukkoihin. Onko tulossa taistelu? Joutuvatko Brienne ja Jaime vastakkain?

Hauska hetki on, kun Podrick ja Bronn tapaavat pitkästä aikaa telttojen pihamaalla. Läppä lentää ja Bronn lupaa antaa Podille omanlaisensa taisteluoppitunnin.

Cersei kuulee Kuninkaansatamassa kurjan uutisen. Tommen, joka ei salli äitiään enää rinnalleen, ilmoittaa kuninkaallisessa tiedotuksessa, ettei kirkon ja kruunun yhteistyö salli kaksintaistelun käyttämistä metodina oikeudenkäynnissä. Cersein usko voittoon romahtaa. Hän myös kaipaa poikaansa niin, että pahaa tekee. (Miksei tyttären kuolemasta ole enää puhuttu mitään?)

Meereenissä Tyrion tarjoilee Harmaalle madolle ja Missandeille virkistävää viiniä ja kertoo vitsejä ja unelmansa omasta viinitarhasta. Viinilanseeraus ”Peikon nautinto”, ”Imp’s Delight” ei kuulosta pahalta makuelämykseltä. Vitsailu keskeytyy karmivaan näkyyn. Isännät ovat saapuneet valtavalla laivaparvella. Tykitys alkaa tuota pikaa.

Viinisieppo Tyrion. Kuva: HBO.
Viinisieppo Tyrion. Kuva: HBO.

Jaime tapaa Edmuren – ja NYT näemme taas vanhan kunnon pahis-Jaimen! Edmure haastaa Jaimen vaikeilla moraalisilla kysymyksillä, mutta Jaime vastaa rakkauden sanoilla. Hän niiiiiin rakastaa Cerseitä, ettei ole kerta kaikkiaan kiinnostunut mistään muusta. Kuten sellaisista, joita ei rakasta. Eli muista kuin Cerseistä. Hän lupaa viskata Edmuren pienen lapsen katapultilla koskeen, ellei Edmure heti paikalla marssi linnaan ja anna valtaa Jaimelle. Jaimen perisynti: heitellä lapsia.

Kylläpä muuten Edmure näyttää Starkin suvun jäseneltä! Yhdennäköisyys Branin kanssa on huomattava.

Ja niin käy, että Edmure astelee linnaan, jossa häntä yhä pidetään herrana ja isäntänä pitkästä vankeudesta huolimatta. Miehet tottelevat häntä, eivät Mustakalaa. ”You are not my lord, my lord,” sanovat ritarit nujerretulle Kalalle. Edmuren perässä saapuu Jaime joukkoineen – Mustakala on mennyttä.

Mutta millä tavalla! Jakson mysteerisin osuus on tässä. Mustakala ei suostu pakenemaan Briennen ja Podin veneellä. Hän toteaa kaipaavansa kunnon kaksintaistelua. Hetkeä myöhemmin sotilas saapuu ilmoittamaan Jaimelle, että Mustakala on menehtynyt. Mitään ei näytetä!

Näytetään vain se, kun Brienne lipuu veneellä pois ja Jaime näkee, nostaa kätensä kankean haikeaan kömpelön lempeään hyvästelyyn. Se tunne! Hienosti toimii kemia näiden kahden välillä! Kohtaavatkohan enää koskaan? Ja jos kohtaavat, kenen joukoissa seisten?

Jaime ja Brienne katkeransuloisina. Kuva: HBO.
Jaime ja Brienne katkeransuloisina. Kuva: HBO.

Tyrion ja muut pyramidissa hyökkäystä kuuntelevat yllättyvät totisesti, kun yhtäkkiä ovesta astuu vihollisen sijaan – Dany! Lohikäärme liitelee taustalla eli emäntä on palannut! Oli aikakin, sillä kaupunki on tulessa…

Tapahtumarikkaassa jaksossa Hurtta vielä tapaa vanhoja tuttuja, kuten Beric Dondarrionin, ja saa kostonsa, joskin miedomman kuin tahtoisi. ”Enkö saisi katkaista edes yhden käden?” Hurtta anelee, mutta joutuu tyytymään tylsään perushirttämiseen.

Muistelkaamme tovi: Beric (Brotherhood Without Banners -ryhmittymästä) on sarjan ensimmäinen hahmo, joka tuotiin kuolleista takaisin. Hänet tappoi Hurtan veli Vuori, ja punainen pappi Thoros pelasti hänet. Nyt Beric on Veljien johtaja ja houkuttelee Hurttaa liittymään joukkoihin.

Jakso päättyy Aryan taisteluun elämästä ja kuolemasta. Waif tietenkin saapuu kasvojahtiin ja suolistaa ensimmäisenä lady Cranen. Kuin kauhuelokuvasta suoraan tempaistu Waif lähtee Arya-jahtiin, joka vie läpi kaupungin ja paiskoutuu pitkin portaita ja porttikonkeja. Arya pääsee yllättävän hyvin juoksemaan vatsahaavoistaan huolimatta, ja lopulta hän päätyy piilopaikkaansa miekkansa luo. Waif saapuu, kynttilä sammuu…

Myöhemmin Jaqen H’ghar löytää uudet kasvot Muurista. Arya on viimeinkin läpäissyt testin ja tullut Ei-keneksikään. Harmi vain, ettei hän enää tahdo olla Ei-Kukaan. ”Minä olen Talvivaaran Arya Stark ja lähden kotiin!” Arya julistaa ja tallustelee taivaanrantaan.

Arya kohtaa vielä kerran Jaqenin. Kuva: HBO.
Arya kohtaa vielä kerran Jaqenin. Kuva: HBO.

 

Jakso oli kiinnostava ja jännittävä, latautunut. Poissa ei ole se pelko, että joku päähahmoista kokisi karmean lopun, mutta hieman taustalle ajatus on painunut. Jaksoja on jäljellä enää kaksi, joten paljon on vielä tapahtuva. Kiinnostavimmat käänteet tällä hetkellä ovat Sansan ja Jonin suunnitelma vallata koti-Talvivaara takaisin, Cersein oikeudenkäynti ja tietenkin suurimpana se, mitä Bran aikoo kyvyllään tehdä.

Tyrion ja Bronn huolehtivat vitsailullaan huumorikiintiöstä, joka viime aikoina on ollut varsin suppea. After the Thrones -keskustelusarjassa sanottiin viisaasti: humorististen, ”tavallisten” hetkien on tarkoitus näyttää, millaisen maailman puolesta (rennon, mukavan, tavallisen) kannattaa taistella viimeiseen mieheen saakka.

 

© Siru Valleala

 

Jaksot: Game of Thrones kausi 6, jakso 7

Jaime hallitsee. Kuva: HBO.

Jaksoarviot – Sarjassa esitellään ja analysoidaan jaksojen sisältöjä, joten juonipaljastuksia on!

Game of Thrones kausi 6, jakso 7
”The Broken Man”

Joukkoja kokoon

Huomio: käytän mielivaltaisen sekaisin suomennettuja ja englanninkielisiä paikkojen ja ihmisten nimiä!

Uusin GoT-jakso keskittyy rakentamaan tulevien jaksojen tapahtumia. Merkittävin yllätys paljastetaan heti alussa, kun kuvaan astuu eräs jykevä, arpipäinen köriläs: Hurtta! Selviää, että henkisen yhteisön johtaja Septon löysi henkihieverissä viruneen Hurtan ja hoivasi hänet kuntoon. Nyt Hurtta puuhastelee yhteisön muassa rakennustyömaalla ja kuuntelee luentoja anteeksiannosta. Hänen mieltään kovertaa kostonhimo.

Jo kuolleeksi luultujen hahmojen paluu siis jatkuu kiivaana. Tämän kauden kai jo voisi nimetä Kuolleista palanneiksi? Tosin epäilemättä tuplasti väkeä vielä myös passitetaan manan maille.

Toinen niin sanottu paljastus on se, ettei Margaery todella ole uskossaan niin luja, kuin High Sparrow, Ylivarpunen, luulee. Salaa Margaery sujauttaa isoäiti-Olennan käteen merkillisen lappusen. Jo pahinta pelännyt Okakuningatar on huojentunut. Yhteisjuonta tahtoisi punoa myös Cersei, mutta hän saa Olennalta kovia sanoja: Olet hävinnyt. You have lost, Cersei.”

Jon ja Sansa kokoavat armeijaansa. Villit on vielä kerran puhuttava ympäri, ja eräs jättiläinen on tässä asiassa merkittävä tekijä. Villeillä on myös eräs hallitseva vastapalvelus painamassa omaatuntoa: Jon kuoli heidän puolestaan, joten eikö heidän velvollisuutensa ole ottaa sama riski ja kenties kuolla hänen puolestaan?

Sansa, Jon ja ser Davos lähtevät tapaamaan Karhusaaren Lyannaa. Tämä on tiukka mimmi, pikkutyttö, jolla on selvät sävelet sen suhteen, mitä hänen miehillään saa ja ei saa tehdä. Hän lopulta lupaa joukkojaan taistelemaan Ramsey Boltonia vastaan – peräti 62 miestä. Jonin ilme valahtaa, mutta Lyanne lupaa, että yhden Karhusaaren miehen voima vastaa usean tavallisen sotilaan voimia. Entä kenelle Sansa lähettää kirjeen?

Jaime lähestyy Blackfishiä, Mustakalaa, Bronn apurinaan. Samaan aikaan Walder Freyn pojat yrittävät Edmure Tully aseenaan saada Blackfishia antautumaan. Ärjyä hemmoa ei paljon nappaa veljenpojan kohtalo, joten Freyt vetävät vesiperän. Jaime sen sijaan vetää esiin kaiken itsevarmuutensa (eli on ns. Lannishole pitästä aikaa) ja määrää. Totellaanko häntä?

Theon ja Yara ovat pakomatkalla Rautasaarten Euronilta, mutta Yara ei ole suinkaan luovuttanut. Ensin hänen on saatava Theon palaamaan omaksi itsekseen Ramsayn alistuksen jäljiltä. Lisäksi hänen on saatava naista. Game of Thronesin aika ajoin pakollinen lesbokohtaus (tai vihjaus sitä kohti) nähdään nyt astetta vakavammassa muodossa, kun asialla on yksi avainhahmoista. Theonin katseessa on sekä vanhaa Theonia että epäilystä omia voimavaroja kohtaan. Hän päättää lähteä Yaran mukaan.

Jakson loppuosa on Hurtan ja Aryan kauraa. Varomaton Arya kohtaa kavalan kostajan eli naamioituneen Waifin, saa pahat iskut vatsaan, putoaa veteen ja päätyy tuskaisena hoipertelemaan ihmisten sekaan. Hurtta taas kohtaa pahan näyn palatessaan metsähommista yhteisön pariin. Kaikki on tapettu, Septon myös. Se anteeksiannon meditaatioista – Hurtta hakee kirveen ja lähtee – minne?

Hurtta eli Sandor Clegane (Rory McCann) ja toinen mahdollisuus. Kuva: HBO.
Hurtta eli Sandor Clegane (Rory McCann) ja toinen mahdollisuus. Kuva: HBO.

Hiljaa hyvä tulee

Jakso oli keskinkertaisen tasainen, mutta näitäkin jaksoja tarvitaan, jotta juonta saadaan eteenpäin. Hurtan paluu ei herätä suurempia tunteita. Olihan aiemmin epäuskottavaa, että niin väkevä hemmo noin vain kuukahtaisi, joten sinänsä asia ei ole edes yllätys. ”I’m a big fucker and I’m tough to kill.” Hauskinta on, että Hurtta avoimesti tunnustaa kyselijöille, että hänet iski maahan nainen. Sitä hän ei kerro, että kyseessä oli hyvin nuori nainen, lähes lapsi. Avoimeksi jää, miksi Septonin porukka lahdattiin. Tästä oletettavasti kuulemme vielä.

Margaeryn juonittelun jatkuminen ei ole sekään yllätys, mutta kiinnostava juonilinja on kyseessä.

Cersei on villi kortti. Lempeyttä hänessä ei ole näkynyt kuin lapsiaan ja veljeään kohtaan, mutta voisiko Cersei vielä tehdä Jaimet ja muuttua pehmeämpään suuntaan? Jaime taas… Hänen inhimillisten puoliensa näyttäydyttyä on vaikea enää ottaa kundia kovin tosissaan. Kun hän käskyttää uusia joukkoja mahtinsa alle, melkein huvittaa. Nyt tarvitsisimme Jaimelta jotain rajua! Näytä taas pahiskarvasi, Kingslayer! Muuallakin kuin Briennen kanssa kylvyssä!

Minua kiinnostaa Jonin kuolleista noussut olemus. Hän on – joskin mietteliäämpi kuin ennen – hyvin normaali. Eikö kuoleman kokemus ole tuonut Jonille mitään erikoisia voimia tai kykyjä? Ehkä niistä suurimmat sijaitsevat henkisellä osastolla.

Ja nyt jo jänskättää, että mitä ne Ramsay Boltonille oikein tekevät, jos saavat hänet satimeensa. Tässä sarjassa ei paha aina saa palkkaansa, joten varmaa ei Ramsayn kukistaminen ole. Oletan kuitenkin, että jotakin karmeaa myös Ramsay saa jonain kauniina talvipäivänä kokea.

Lue aiemmista jaksoista:

GoT kausi 6, jakso 6

GoT kausi 6, jakso 5

 

© Siru Valleala

 

Riskin ottava Pikku Prinssi ***+

Pikku Prinssi. Kuva: Cinema Mondo.

Ensi-ilta 10. kesäkuuta 2016

Annos: Pikku Prinssi
Juomasuositus: ruusuvettä, tähtipölyä ja aavikon kaktusmehua

Amerikkalaisen Mark Osbornen ohjaamasta ranskalaisanimaatiosta jäi kahtalainen tunnelma. Toisaalta siinä oli upeita, visuaalisia animaation hetkiä ja sydäntä puristavia kohtauksia, toisaalta myös pakotettua ja alleviivaavaa kuvausta.

Vuonna 1943 ilmestynyt Antoine de Saint-Exuperyn rakastettu saturomaani Pikku Prinssi on versioitu moneen eri taiteen muotoon lukemattomia kertoja. Nyt käytössä on vihoviimeinen uutuusteknologia, ja kontrasti alkuperäistunnelmaan on suuri.

Upeisiin animaation hetkiin ei täysin kuulu päätarinan toteutus. Frozen-tyyppiset hahmot varmasti miellyttävät monia, mutta manga- ja animekulttuurista matkitut isopäiset ja jättisilmäiset ihmiset ovat hieman vieraannuttavia. Itse olisin toivonut realistisempia hahmoja.

Maisemat ja miljööt on sen sijaan kuvattu hienosti. On uskomatonta, mitä animaatiotekniikoilla nykyään pystytään tekemään. Osa kohtauksista on kosketeltavan aidon näköisiä. Kaiken kaikkeaan elokuva on hyvin kaunis.

Kehyskertomuksen pääosassa on 9-vuotias modernin maailman Pikku Tyttö, jolle äiti on laatinut koko elämän opetussuunnitelman pienintä yksityiskohtaa myöten. Muun muassa oikeaa kehitys- ja koulutusvaihetta tukevat tulevien vuosien syntymäpäivälahjat on merkitty kaavioon, joka sisältää myös minuutilleen tarkan opiskelujärjestyksen.

Tavoitteena on kouluttaa tytöstä mallikelpoinen aikuinen. Pahaksi onneksi naapurissa asuu omituinen vanhus, joka on kaikkea muuta kuin mallikelpoinen aikuinen. Hän on raihnainen lentäjä, itse Pikku Prinssin kirjoittaja Antoine de Saint-Exupery, kuten pian selviää. Hassahtanut herra nikkaroi rämää lentokonettaan rehottavassa puutarhassaan.

PikkuPrinssi1

Tyttö alkaa odottamattomilla hetkillä löytää sivuja tarinasta, jonka päähenkilönä on muuan kaukaisella planeetalla elävä pieni prinssi. Kiehtovan naapurin vetovoima on suuri, ja tyttö tahtoo tietää, mitä sadun Pikku Prinssille tapahtui. Opiskelu ei ole enää yhtä tärkeää kuin naapuriin luikahtaminen.

Alkaa ystävyys vanhan miehen kanssa, ja samalla estradille astuu Kuolema. Kuten Pikku Prinssi -kirjassakin, perusteemoina elokuvassa ovat muistaminen, unohtaminen, yksinäisyys, ystävyys – ja kuolema.

Tyttö lukee Pikku Prinssin tarinaa henkiin. Se on elokuvan paras ja visuaalisesti hienoin osuus. Animaatiotekniikka muuttuu stop motioniksi, ja romaani kirjaimellisesti herää eloon. Paperisen hauras animaatio on juuri sellaista, kuin voisi kuvitella tilanteessa, jossa kirjan kuvat kesken lukemisen alkavat liikkua.

Pikku Prinssi ja Kettu. Kuva: Cinema Mondo.
Pikku Prinssi ja Kettu. Kuva: Cinema Mondo.

Kokonaisuutena elokuva olisi monta tähdenlentoa parempi erilaisella loppuosalla. On vaarallinen tie lähteä kertomaan keksittyä jatkoa Pikku Prinssin tarinalle. Osittain onnistutaan, osittain tunne jää valjuksi tai usutetuksi: tunne näin!

Kehyskertomus on paikoin rasittavan selittävä. Paljon alkuperäisen kertomuksen satumaisuutta ja mystisyyttä jää pois, kun tarinaa puhkotaan auki ja murjotaan palasia aukkoihin. Loppuosassa on myös liikaa toimintaa, vauhtia ja vaaraa, eikä se sovi hyvin muuhun tunnelmaan. Ainakaan alkuperäisen Pikku Prinssin tunnelmaan, jota tahtoo sydämessään vaalia. Selkeästi on nähty tarvetta lisätä massoja viihdyttävä seikkailuosuus. Haikeus ja melankolia taputellaan uudella lopetusversiolla etualalta kauemmas.

Aikuisten turha tärkeily ja lapsuuden taian unohtaminen ovat kuitenkin tehokkaasti esillä. Turhamainen herra ja kuningas päivystävät pyöreillä planeetoillaan ypöyksin ja itsekkyydessään velloen kuin punavuorelaisessa tai perähämeläisessä kuplassa. Bisnesmies kaappaa kaikki tähdet, eikä sekään vielä riitä.

Ja eräällä tähdellä asuu muuan ruusu, hieman turhamainen sekin. Ainutlaatuisuudessaan se on rakas silmäterä, muiden muassa kasvaessaan se olisi vain yksi joukosta. Elokuva opastaa kirjan lailla ihmissuhteiden maailmaan ja läheisten vaalimisen tärkeyteen.

Pikku Prinssi
3+/5

TRAILERI:

© Siru Valleala

Clooneyn ja Robertsin Money Monster on perusviihdyke (***)

Money Monster. Kuva: KingHill.

Ensi-ilta 6. kesäkuuta 2016

Annos: Jodie Foster / Money Monster
Juomasuositus: tuopillinen popcornin oheen

Nyt liian kiivaat analyysianturit piiloon: tämän Jodie Fosterin ohjaaman elokuvan on tarkoitus viihdyttää. Vaikkapa lauantai-iltana. Tai minä tahansa iltana. Leffatähtikeskeinen kidnappausdraama suorassa lähetyksessä sopii mihin vain hetkeen, jossa tekee mieli unohtaa arki ja järki.

Foster päätti luottaa hyvin perinteisiin viihdekikkoihin ja pestasi pääosiin George Clooneyn ja Julia Robertsin. Heidät kaksi on nähty yhdessä aiemmin elokuvissa Ocean’s Eleven (2001), Confessions of a Dangerous Mind (2002) ja Ocean’s Twelve (2004) – siis aika kauan sitten. Valinta on osuva. Kummatkin karismaatikot sopivat rooleihinsa mukisematta, ja on ihana nähdä Julia Roberts niin hyvänä karmean Mother’s Dayn jälkeen. Yhteisestä kemiasta Clooneyn ja Robertsin välillä ei tosin kannata puhua, sillä suurimman osan kohtauksista näyttelijät kuvasivat tv-ruutujen kanssa, eivät keskenään.

Tämä siitä syystä, että koko elokuva tapahtuu tv-ohjelman kulisseissa. Clooney on joviaali Money Monster -pörssiviihdeohjelman illan isäntä, Wall Streetin velho Lee Gates. Roberts on osakesijoitusta leväperäisesti rahvaalle opastavan ohjelman tuottaja Patty Fenn. Hän hallinnoi kaikkia lankoja käsissään vaativan liveshow’n taustajoukoissa. Draamatrilleri alkaa keskeltä suoraa lähetystä Lee Gatesin revitellessä tv-yleisölle tutuksi tulleita showmaneereitaan.

Mutta kulisseissa liikkuu myös muita kuin ammattilaisia. Lähettiä teeskentelevä Kyle (Jack O’Connell) tömähtää kesken lähetystä studioon ja kaivaa esiin aseen ja räjähdeliivin. Siinä elokuvan koko asetelma: sijoituksiinsa ja itseensä pettynyt luuseri-Kyle pelästyttää miltei hengiltä kuvausryhmän ja tv-yleisön ympäri Amerikkaa ja lopulta maailmaa. Suora lähetys jatkuu (vaikkei tietenkään oikeasti jatkuisi), Lee yrittää päihittää orastavan paniikkikohtauksen, Patty ottaa ohjat korvamonitorin kautta, ja sitten selvitetään, mitä Kyle oikein tahtoo.

Enempää en juonesta hiisku. Jamie Linden, Alan DiFiore ja Jim Kouf ovat tehneet tehokasta työtä käsikirjoituksen parissa. Tarina kaappaa matkaansa, ja vaikka notkahduksia ja kökkörepliikkejä riittää, on olo penkkiin liimautunut lähes koko 98 minuutin ajan.

Syvällisiäkin pyrkimyksiä tällä viihdykkeellä on. Ykkösenä on tietenkin raha ja sen hirviömäinen valta maailmassa. Mitä sinä tekisit rahan vuoksi? Kyle ei enää kaipaa rahaa, hän kaipaa vastuuseen ne ihmiset, jotka saavat toiset ihmiset menettämään omaisuutensa.

Elokuvan mielenkiintoinen psykologinen käänne liittyy reality-television ulottuvuuksiin. Ihmiset ympäri maailman seuraavat dramaattisia tapahtumia tv-studiossa samalla, kun eräs kelmi, pahan suuryhtiön pääjehu Walt Camby (Dominic West) yrittää pakoilla tekojaan. Väki tilaa oluita ja kokoontuu yhteen katsomaan illan suosituinta ”ohjelmaa”. Alkaa syntyä liikehdintää, barrikadeja kohti astumista, tsemppauskampanjoita. Ei tosin niin paljon ja sillä teholla, kuin elokuvassa olisi voinut olla esillä.

Silti trillerin perusytimessä on vain muutama henkilö: Lee, Patty, Kyle, kuvaaja Lenny (Lenny Venito), Camby ja firman tiedottaja Diane Lester (Caitriona Balfe). O’Connell pyssyineen on ajoittain vakuuttavan ahdistunut, ajoittain hyvinkin eksynyt roolissaan. Toisaalta se, ettei kaappari edes tunnu kovin vaaralliselta, tuo häneen inhimillisyyttä. Hän on impulsiivinen, muttei järjiltään.

Jodie Foster on aiemmin ohjannut Mel Gibson -elokuvan Majava (Beaver, 2011), jossa hän itsekin näytteli, sekä jaksoja Netflix-sarjoihin House of Cards ja Orange Is the New Black. Viime vuosituhannen puolella hän ohjasi myös esimerkiksi elokuvan Pieni mies Tate (1991). Näyttelijänä hän esiintyi viimeksi Matt Damonin tähdittämässä Elysium– scifitoimintaelokuvassa. Nyt Foster yrittää selkeästi tavoitella suuria yleisöjä ja miellyttää mahdollisimman monia. Siksi elokuva jää hampaattomaksi.

Se ei myöskään tuo mitään uutta keskusteluun rahan maailmasta. Ehkä juuri tämä on ytimenä: mikään ei voi enää pysäyttää mahtikoneistoa, monsteria.

Money Monster on saanut ulkomailla vaihtelevia arvioita, ja sitä on kuvailtu adjektiivilla ”arrogant”. Kuvaus on totta, eikä johdu vain George Clooneysta paistavasta itsevarmuudesta (heppu on itsevarma, vaikka tekee itsestään totaalisen pellen!). Elokuvassa on jotain hieman liian suunniteltua ja kaavailtua, jotain aiottua, joka ei kanna loppuun saakka.

Ah mutta, ne analyysianturit sieltä kuitenkin nousivat! Voimme myös aivan hyvin astua hetkeksi teatteriin hengaamaan ja jännäämään (vähän), pitämään hauskaa osakemaailman kustannuksella, nauttimaan hyvien näyttelijöiden työstä, keveällä otteella – siksikin, ettei tämä elokuva juuri muuta tarttumapintaa anniskele.

Money Monster
3/5

TRAILERI:

© Siru Valleala

Jaksot: Game of Thrones kausi 6, jakso 6

Benjen (Joseph Mawle) palaa! Kuva: HBO.

Jaksoarviot – Sarjassa esitellään ja analysoidaan jaksojen sisältöjä, joten juonipaljastuksia on!

Game of Thrones, kausi 6, jakso 6

Uutta, vanhaa ja kuollutta verta

Huomio: käytän mielivaltaisen sekaisin suomennettuja ja englanninkielisiä paikkojen ja ihmisten nimiä!

Edellisen raastavan jakson jälkeen kuljetaan hieman lohdullisemmissa ja seesteisemmissä tunnelmissa. Kuudennen kauden kuudes jakso alkaa Branin ja Meeran mahdottoman tuntuisesta pakomatkasta Valkeilta kulkijoilta. On kylmä ja Branin mieli on toisaalla. Hänen näyissään pyörivät sekaisin menneet ja tulevat tapahtumat. Kulkijat sihisevät ja kalisevat kintereillä ja taistelu alkaa. Mutta sitten saapuu puiden takaa salaperäinen ratsumies.

Sam ja Gilly ovat matkalla Samwellin perheen luo Horn Hilliin. Seutu Oldtownissa on somaa kuin eteläisessä Euroopassa konsanaan. Somaa ei ole luvassa Samin isän tuomitsevien silmien alla. Äiti ja sisar ottavat Samwellin, Gillyn ja Sam-vauvan iloisina vastaan, ja Gilly puetaan juhlavaan asuun. Samwell ja Gilly ovat päättäneet kertoa, että pikku-Sam on heidän yhteinen lapsensa. Isä Randyllia se ei auta, sillä hän hoksaa nopeasti Gillyn villin taustan. Tuomio on julmasanainen ja sisältää syvää halveksuntaa Samwellia kohtaan. Pahoillaan oleva Sam yrittää jättää hyvästit Gillylle ja lähteä opin tielle, mutta tilanne saa hänet sisuuntumaan. Kohta töykeä isä on uutta kotipiikaa ja Sydämenturma-sukumiekkaa köyhempi.

Margaery Tyrell on vankilasta vapaa ja nyt hartaana omistautunut jumalille. Niin kai tapaa toisinaan käydä, jos joutuu virumaan tyrmässä loputtoman ajan ajatustensa kanssa. Ylivarpunen päästää Tommenin vierailemaan kuningattarensa luona – ja sillä on kauaskantoiset seuraukset. Myöhemmin Margaeryn on määrä kävellä alaston rangaistusmarssi halki kaupungin Cersein tapaan, mutta paikalle karauttaa Jaime valmiina käymään taisteluun itse pyhyyttä vastaan. Näyttävä porrasratsastus tyssää Ylivarpusen yllätykseen. Tommen astelee Margaeryn rinnalle. Myös hän on nyt Suuren Uskon kannattaja. Margaery on sovittanut syntinsä kutsumalla kuninkaan jumalten puolelle. Vierellä maireilee Ylivarpunen, jonka manipulaatio on tuottanut toivotun tuloksen.

Jakson toinen odottamaton tempaus on Ei Kenenkään äkkinopea palautuminen Aryaksi. Taisi olla jo aiemminkin selvää, ettei Arya ole niin uskollinen Ei kukaan, kuin kuuluisi. Mutta nytkö jo hän saa tarpeekseen? Asiaa avittaa shakespearelainen näytelmä, jota Arya taas seuraa myrkkypullo muassaan. Nyt näytelmässä vuorossa on kuningas Joffreyn myrkkykuolema ja Tyrionin laukaisu kohti pöntöllä istuvaa isäänsä. Arya on vaikuttunut Cersein eli lady Cranen eläytyvästä puheesta, mutta silti hän hiipii valuttamaan myrkyn lady Cranen rommipulloon. Reissulla hän törmää itse näyttelijättäreen. Seuraa erikoinen keskustelu, ja osaksi sen vuoksi ja osaksi näytelmän tapahtumien herättämä Arya tekee sittenkin tyhjäksi myrkkymurha-aikeensa. Asian todistaa Aryaa vakoileva Waif. Arya tietää, että hän on nyt kuolemaisillaan. Hän käy etsimässä vanhan kunnon Neulan piilostaan ja käy odottamaan hyökkäystä.

Arya (Maisie Williams) näytelmän lumoissa. Kuva: HBO.
Arya (Maisie Williams) näytelmän lumoissa. Kuva: HBO.

Uudet yllätyshahmot!

Walder Frey, tuo kaamea käppänä Red Weddingin taustalla, höpisee pojilleen pitkät ja syyttävät pätkät niskan päälle päässeestä tyypistä nimeltä Blackfish. Blackfish eli Ser Brynden Tully on Catelynin, Lysan ja Edmure Tullyn setä ja Catelynin isän Hoster Tullyn veli. Viime jaksossa Brienne lähti etsimään Blackfishiä avuksi Sansa Starkin armeijalle. Lempinimensä Blackfish sai kieltäydyttyään päättäväisesti kaikista veljensä järjestämistä avioliittoehdotuksista ja tulemalla kutsutuksi perheen mustaksi lampaaksi. Lammas vaihtui kalaksi Tullyn perhesymbolin mukaan. Viimeksi heppu nähtiin Red Wedding -jaksossa, kun hän Robb Starkin ja Catelynin jäädessä murhatuiksi onnistuu pakenemaan.

Mutta nyt Walder Frey marssittaa esille toisen Tullyn, vangitun Edmuren, Catelynin nuoremman veljen, jonka häät aiheuttivat aiemmat verihurmeiset häätapahtumat. Kun Robb ei suostunut ottamaan vaimokseen Freyn ketään tytärtä, setä Edmure suostui naimakauppaan. Walder ei surmannut häntä muiden muassa, vaan otti vangikseen. Kuinka Walder aikoo nyt hyötyä Edmure-aarteestaan kamppailussa Blackfishia vastaan?

Ja tähän väliin vuorossa pikku hetki romantiikkaa Lannisterin tapaan eli siskon ja velipojan lempeä. Jaime on huolissaan Cersein tulevasta oikeudenkäynnistä, Cersei ei niinkään. Onhan hänellä kaksintaisteluedustajanaan itse herra Vuori. Jaime on itse saanut ikävän rangaistuksen noustuaan jumalan rappusia liian rajusti: hän saa potkut nykypestistään ja joutuu lähtemään johtamaan joukkoja taisteluun Blackfishia vastaan. Lannister-blondit syöksyvät kiihkeinä toistensa kimppuun lausuen: ”Me kaksi olemme ainoat ihmiset maailmassa!” Ehkä olette, mutta maailmassa on myös kasa eläviä kuolleita.

Ja maailmassa on taas myös Benjen-setä, Ned Starkin nuorin veli! Branin ja Meeran edessä mysteeripelastaja riisuu huppunsa ja loihtii aterian. Benjen Stark on ollut poissa iäisyyden – hänet nähtiin viimeksi ykköskauden kolmannessa jaksossa. Jonin Yövartio-esikuva poistui Muurin tuolle puolen ja joutui Valkoisten kulkijoiden iskun kohteeksi. Hän sai osuman jäämiekasta, mutta tuli löydetyksi Metsän lasten toimesta. Nämä keskeyttivät muuntumisen Valkoiseksi kulkijaksi – mutta hieman oudonmoiselta kovia kokenut Benjen näyttää (pääkuvassa, roolissa Joseph Mawle). Hän on saanut suojelukäskyn Kolmisilmäiseltä korpilta, joten vaikuttaa siltä, että Benjenilläkin on omalaatuisia voimia.

Jakso päättyy Daeneryksen voimalliseen sotakutsuun. Epävarmuuden ajat ovat ohi, ja lohikäärmeen selässä liehuva valtiatar on vakuuttanut nyt valtavat massat dothrakiarmeijaa yliluonnollisesta hallintakyvystään. Mutta mitä massiivisesta sodanjulistuspuheesta tuumaa poikaystävä Daario?

Yllätyskesy jakso

Tämän jakson kanssa ei riittänyt oman muistin kaivelu, vaan erikseen oli etsittävä tietoa siitä, keitä olivatkaan lordi Edmure ja setä Benjen. Benjen on aika cool, eikös vain? Niin kuoleman kuin elämänkin erikoisia voimia maistanut. Yhdessä Jonin kanssa nämä manan rajoilta heränneet nousevat oletettavasti aikamoiseksi voimakaksikoksi. On mielenkiintoista, kuinka maailmalla hajallaan vaeltaneet Starkit nyt hiljalleen alkavat taas kokoontua uusin voimin.

Mielenkiintoista on myös nähdä, mihin moraaliseen suuntaan Dany kulkee. Kuten After the Thrones -keskusteluohjelmassa spekuloitiin, on Danyssa nyt pientä – eikä aivan pientäkään – vaaran makua. Hänen motivaationsa on valtava, ja taustalla kurkkii Targaryenin suvun tyrannimainen vallanhimo.

Lannisterien tilanne on sekin mielenkiintoinen. On vaikea noin vain niellä sitä, että Margaery olisi nyt oikeasti harras uskovainen, vaikka hän uskottava onkin. Ihastunut lapsikunkku Tommen tekee mitä vain ihanan Margaeryn vuoksi, joten Cerseillä on nyt kovat ajat yrittää päihittää itse jumalat.

Muutama lisäkysymys jaksosta nousee mieleen. Miksi Verenpunaisten häiden isäntä Walder Frey on taas esillä? Hän on ikivanha – saako hän kenties kokea arvoisensa, mahdollisimman kamalan kuoleman? Mihin Branin sirpaleiset näyt johtavat ja onnistuuko hän psyykkaamaan itsensä Kolmisilmäiseksi korpiksi? Kuinka historia kohoaa menneistä mullista kohdattavaksi nykypäivässä?

Tässä jaksossa merkillepantavaa oli se, ettei se sisältänyt mitään rajua. Shokkielementit odottanevat siis jälleen seuraavassa jaksossa ensi viikolla! Ja hyvä näin, sillä uutta informaatiota aivoille piisasi kyllä senkin edestä.

 

P.S. Luin vasta äskettäin tätä juttua siitä, miksi Daarion näyttelijä vaihtui kesken kaiken. Yhä se harmittaa, Ed Skrein oli niin pahuksen ovelan oloinen Dany-fani – ja se tukka!

Kaksi Daariota.
Kaksi Daariota.

© Siru Valleala