Game of Thrones -näyttelyssä kuollaan

Itse viimeistelin fantasiasarja Game of Thronesin viidennen kauden vasta noin kuukausi sitten, joten en ole aivan yhtä tulisilla hiilillä kuin muut kuudetta kautta pidempään odotelleet. Olipa odotus kiivasta tai lempeää, se päättyy 25. huhtikuuta eli tuossa tuokiossa.

Sitä ennen Helsinkiin, Kampin Narinkkatorille saapui näyttävä telttahalli, jossa esillä on pieni Game of Thrones -näyttely. HBO Nordicin promonäyttelyssä vieraat saavat maksutta astua Mustan ja valkoisen taloon.

Kutsuvieraiden avajaisissa tiistaina 12. huhtikuuta oli sekä herkistynyt että huvittunut tunnelma. Huvitusta aiheutti erityisesti interaktiivinen Hall of Faces -muuri eli käytännössä tabletti, jonka kuvasovelluksen avulla omat kuolleet kasvonsa voi tallentaa sähköisesti jaettavaan muurivideoon. Oli vaikeaa kuvata itseään kuolleena, mutta sovelluksen efektit lisäsivät kivaa kalmaisuutta.

Kuolleiden muurissa näkyy tuttuja ja vieraita.
Kuolleiden muurissa näkyy tuttuja ja vieraita.

Toinen hauska puuha oli poseerata Arya Starkin Neula-miekan kanssa joko iskijänä tai uhrina. Neula oli varsin terävä. Jätetään osapuolten ilmeet arvailujen varaan.

Piikikäs Needle.
Piikikäs Needle.

Paikalla on myös itse Rautavaltaistuin koko komeudessaan, ja hetken aikaa kukin vieras sai maistaa Lannisterin vallan makeaa makua. Olipa ylväs olo!

Iron throne.
Iron throne.

Milloin saammekaan ihanaisen kamalaisen Jaimen (Nikolaj Coster-Waldau) valtaistuimelle…

Jaime Lannister.
Jaime Lannister.

Näyttelyssä on myös Aryan, Jaqen H’gharin ja Waifin puvut sekä Monikasvoisen jumalan lähde. Faneille on varmasti huikeaa kurkata edes murto-osaan kulisseista.

got4

Avajaisten musiikkiesityksenä kuultiin mielenkiintoisia Ida Elinan konserttikantelesovituksia muun muassa sarjan tunnusmusiikista.

Uutta kautta odotellessa voi fiilistellä trailereita ja teasereita. Avajaisissa nähtiin tuorein  traileripätkä, josta selvisi ainakin muutaman henkilön olemassaolosta olennaisin. Jon Snow’n tilanne jäi toki arvoituksellisen auki. Illan isäntä Mikko Leppilampi tiukkasi jokaiselta haastateltavaltaan, onko Jon elossa vai ei. Arvonnassa muhkean tuotepalkinnon voittaneen Kirsi Jääskeläisen sanoin: ”Tietenkin!”

Näyttely on avoinna Narinkkatorilla Helsingissä 13.–17. huhtikuuta:
ke-pe  12-20
la  10-18
su  10-15

Uusin traileri:

Teasereita:

Trailerin analysointia – kooste siitä, mihin viimeksi jäätiin:

© Siru Valleala

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s