Knight of Cups runoilee tutusti (****-)

Knight of Cups. © Dogwood Pictures, LLC

Ensi-ilta 25. maaliskuuta 2016

Annos: TERRENCE MALICK / KNIGHT OF CUPS
Juomasuositus: Cup of White Knight Tea

Malickin mallilla mennään jälleen uudessa unielokuvassa. Unta siitä tekee häilyvä raja toden ja mielikuvituksen välillä, epälooginen jatkuvuus, hetkittäiset välähdykset ja ylilyöty eteerisyys.

Elokuvasta ei huvita sanoa paljon. Se johtuu siitä, että jos sanoo enemmän, alkaa tuntea polttavaa halua sanoa kaikki, kaikesta kaikki, elämästä, maailmasta, alitajunnasta, filosofiasta, universumista, mytologiasta, esoteriasta, kuolemasta, rakkaudesta

Niiden kaikkien äärellä herra Runollinen ohjaaja, 72 vuotta, tahtoo taas venytellä näyttelijöidensä kykykapasiteettia. Eikä siinä mitään. Antaa venytellä! Knight of Cups tarjoaa parhaimmillaan rentouttavan parituntisen nojatuolin uumenissa, kauneus tekee pesää verkkokalvoille, kuljetaan kohtalon omana vailla sen suurempaa tarkoitusta, etsitään tietä ja suuntaa, välillä miellyttävästi unettaa, liplattaa.

Pahimmillaan saattaa ärsyyntyä narratiiviseen lötköyteen. Haahuiluun. Siihen, että taas kerran pääosassa on itsensä hukannut miesparka, joka vaeltaa naisen luota toisen luo, eipäs vaan: todella kauniin naisen luota todella kauniin (ja usein alastoman) naisen luo, muttei ole tyytyväinen kenenkään kanssa.

Ja päälle nauhoitettu kertojan ääni, voice-over, aika käytetty kikka sekin.

Boring? Nähty jo? Ehkä, muttei ehkä hetkeen nähty näin. Elokuvallisesti Malickia ei voi kuin arvostaa. Tätähän elokuva cinemaattisimmillaan on: audiovisuaalinen tajunnanlaajennus, jonka jälkeen oma elämä tuntuu hetken tylsältä, mutta juuri siksi aika mukavalta. Eipähän (kai) ole niin sekaisin kuin tämä Rick (Christian Bale) tässä.

Christian Bale ja Natalie Portman. © Dogwood Pictures, LLC
Christian Bale ja Natalie Portman. © Dogwood Pictures, LLC

Rick ja naiset. Tarot-korttien kohtalon naiset. Opastajat, kädestä tarttujat ja eteenpäin viejät. Suurin osa meistä kohtaa erilaisia ihmisiä elämänsä aikana syystä että… Joku syy siihen kai on. Knight of Cups -nimi tulee tarot-korteista. Kyseinen kortti tarkoittaa ylöspäin ollessaan charmia ja romantiikkaa, mielikuvitusta, ritarillisuutta, muutosta ja älykkyyttä. Ylösalaisin käännettynä taas epärealistisuutta, epäluotettavuutta, rauhattomuutta, kateutta ja valheellisia lupauksia. Nämä kaikki teemat löytyvät Malickin elokuvasta. Jollain tavalla Knight of Cups tuntuu hyvin henkilökohtaiselta. Ehkä ikääntyvä Malick peilaa siinä osia itsestään.

Hollywood-käsikirjoittaja Rick tapaa nyt naisensa (Cate Blanchett, Natalie Portman, Imogen Poots, Freida Pinto, Isabel Lucas, Teresa Palmer) uudelleen, ehkä muistoissa, ehkä oikeasti. Emme kuule Rickin juuri puhuvan, Hanan Townshendin hieno musiikki peittää dialogin. Ääni kuvan päällä kertoo, kertoo, mitä tahtoo. Rick kenties kuvittelee kohtaamiset, kertaa muistoja.

Cate Blanchett ja Christian Bale. © Dogwood Pictures, LLC
Cate Blanchett ja Christian Bale. © Dogwood Pictures, LLC

Malick käyttää tässä elokuvassa samaa tekniikkaa kuin edellisessä To the Wonder -leffassaan (2012): näyttelijät improvisoivat. Näin tekee erityisesti Christian Bale, joka ei koskaan aamulla työt aloittaessaan tiennyt, mitä hänen hahmolleen tapahtuisi. Osa muista näyttelijöistä sai muutamia sivuja kirjoitettua dialogia sekä vapauden käyttää sitä, miten heitä huvitti.

Jos improvisointiasian tietää etukäteen, jälki luultavimmin näkyy valkokankaalla. Itse epäilin Malickin mahdollisesti tekevän juuri näin, mutta varmistin faktan vasta elokuvan nähtyäni. Sen verran tarinassa on tällä erää struktuuria ja punaista lankaa, että ainakin osittaiseen käsikirjoittamiseen on mahdollista uskoa.

Malick toivoo tekniikkansa tuovan sekä yllätyksiä että tunnetta lisää. Natalie Portmanin tulkitsema Elizabeth ja Cate Blanchettin Nancy ovat aidon tunteikkaita. Itse Rick jää enemmän kuoreksi, hahmoksi, joka kulkee tapahtumien läpi kuin koko ajan pienessä pöllyssä, joskin Christian Bale hoitaa roolinsa tyylillä. Elämän kiristämät ja uhkailemat veli Barry (Wes Bentley) ja isä Joseph (Brian Dennehy) juurruttavat Rickiä hieman nykyhetkeen. Alteregomaisen, huvittavan cameon tekee Antonio Banderas elostelevana, bilettävänä filmimaailman Toniona.

Natalie Portman. © Dogwood Pictures, LLC
Natalie Portman. © Dogwood Pictures, LLC

Malickin vuoden 2011 elokuva The Tree of Life oli yhtä visuaalinen kokemus. Nyt mukana on erityisen paljon selkeää unen elementtiä, vettä. Meri ja aallot, hiekkaranta ovat Rickille merkityksellinen ja herkkä paikka. Rannalla hän odottaa unesta heräämistä, oikeaa elämää, aikoinaan kadonneen kaukaisen maan prinssin elämää, alkua.

Knight of Cups
4-/5

TRAILERI:

 

© Siru Valleala

Mainokset

Kohtalon kaunottaret: Carol (****-)

Carol. Kuva: Wilson Webb.

Ensi-ilta 19. helmikuuta 2016

Annos: TODD HAYNES / CAROL
Juomasuositus: martini yhdellä oliivilla

Yksilönvapaus. Yksilönrakkaus. Niiden vaaliminen tässä 1950-luvulle sijoittuvassa naisrakkausdraamassa on ydinaihe. Kyseisellä aikakaudella yksilönvapauden ihanne ei toteutunut, eikä se nykypäivänäkään itsestään selvää ole. Carolin (Cate Blanchett) ja Theresen (Rooney Mara) väliset tunteet tuomittiin.

Toisaalta laajempi kuva yksilöiden vapaudesta tiivistyy myös vain henkilökohtaisella, suljetulla tasolla. Carolin aviomies (Kyle Chandler) ei voi antaa vaimolleen anteeksi sitä, ettei tämä rakasta miestään, kuten mies tahtoisi. Hylkäämisen tunteesta syntyy miehen vimma eristää vaimolta tämän tärkein: oma lapsi.

Carol joutuu mahdottoman valinnan eteen. Hän kokee oikeaksi noudattaa kutsumustaan, luontoaan ja sydämensä tahtoa, mutta itsensä toteuttaminen tarkoittaa suuren luokan uhrauksia.

Ja kaikki siksi, että hän on tavannut, odottamatta, lelukaupan suloisen myyjättären. Suurisilmäinen keskustelu joululahjajunaradasta sisältää sanattoman, toisen keskustelun. Se käydään kemiallisella tasolla, katseiden ja tuoksujen tasolla. Kumpikin jää kaipaamaan.

Rakkaus löytää tiensä, sanotaan, ja haasteista huolimatta Carol ja Therese tulevat vedetyiksi toistensa läheisyyteen yhä uudelleen. He ovat valmiit ottamaan riskejä. Erilainen Thelma & Louise -roadtrip vie tutustuvan parin nuhjuisiin motelleihin ja muihin anonyymeihin tiloihin.

Vaikka elokuvan nimi on Carol, on Theresellä lähes yhtä suuri rooli. Hän ei ole pelkästään halun kohde vaan myös itse, joskin epävarmana kypsymättömyydessään, aktiivinen toimija. Hän toteaa olevansa myötäilijä, mutta kaiken läpi paistaa liikuttava tunne.

Viaton Therese (Rooney Mara). Kuva: Wilson Webb.
Viaton Therese (Rooney Mara). Kuva: Wilson Webb.

Kumpikin näyttelijä on Oscar-ehdokkaana, mutta johtuuko Blanchettin ja elokuvan nimestä se kyseenalainen seikka, että Blanchett on ehdolla pääroolista, Mara sivuroolista? Todellisuudessa Mara viipyy valkokankaalla kuusi minuuttia pidempään kuin Blanchett. Konkari vetää silti pidemmän korren.

Aiemmin Mara on esiintynyt varsin pienissä rooleissa, muun muassa elokuvissa Her ja The Social Network. Yhteensä Carol sai kuusi Oscar-ehdokkuutta.

Todd Haynesin (I’m Not There, Velvet Goldmine) ohjaamassa ja Patricia Highsmithin romaaniin The Price of Salt pohjautuvassa elokuvassa edetään hienovaraisesti. Miljööt hurmaavat vastustamattomalla tavalla. New York 1950-luvulla on täynnä innokkaita kulttuurin harrastajia. Autot ovat virtaviivaisia, lelukaupassa lelut somaa käsityötä, baareissa ja leffakerhoissa inspiroidutaan ja keskustellaan intohimoisesti.

Carol on kohtalokas, hienostunut ja hieman ylhäinen lady in red, mutta välittävä ja ystävällinen. Therese on innokas, heittäytyvä, ailahtelevakin. Carolin vihjataan viettäneen intiimejä hetkiä ystävätär Abbyn (Sarah Paulson) kanssa, ja myös Abbyn kautta Therese oppii lisää elämästä ja Carolista.

Yksi vika elokuvassa tuntuu olevan, etenkin jälkeenpäin ajateltuna. Se ei jätä pysyvää lämmön tunnetta. Ehkä kuvaus on liiankin täydellistä, hieman kliinistä. Tunne on liiankin täyttä. Onneksi kauneus pelastaa paljon.

Vaikkei katsoja löytäisi naisrakkaudesta samastumissuuntia, on elokuva yhtä lailla kuvaus universaalista ihastumisen tunteesta ja sen aiheuttamista väistämättömistä tuskan hetkistä. Päähenkilöiden välinen sähkö ei liity sukupuoleen.

4-/5

TRAILERI:

Puddingit kaupan päälle

Aikakauden aito kuvaus

Viime aikoina niin television kuin elokuvateatterienkin puolella on mieluusti astuttu nykyajan sijaan vanhoihin kunnon aikoihin. Ja todistettu, etteivät nuo ajat ehkä olleetkaan niin kunnolliset. Mutta pirun tyylikkäät kuitenkin!

1900-luku jaksaa kiehtoa, varmasti siksi, ettei menneestä vuosisadasta ole vielä liian kauan aikaa, mutta kuitenkin tarpeeksi luomaan soveliasta etäisyyttä. Mad Men ja Vinyl sykkivät 1970-lukua, Tanskalainen tyttö kutsui 1920-luvulle, kuten myös esimerkiksi tv-sarjat Downton Abbey ja Kotikylä. Ylen pian alkava uusi draamasarja Kotilieden lämpöä sijoittuu toisen maailmansodan aikaan.

Carol-elokuvaa inspiroinut Patricia Highsmithin romaani The Price of Salt julkaistiin alun perin vuonna 1952 salanimellä. Vasta 38 vuotta myöhemmin vuonna 1990 Highsmith tunnusti olevansa suositun romaanin kirjailija ja uusi painos julkaistiin hänen nimellään.

Miksi näin? Highsmith on kertonut, että tarinan juoni sai ideansa kirjailijan omasta kokemuksesta. Hän itse kohtasi vaalean, turkistakkisen naisen newyorkilaisessa tavaratalossa, jossa tuolloin työskenteli nukkemyyjänä. Samana yönä hän jo laati alustavan romaaniaihion.

Toinen teoria tuo esiin naisen nimeltä Virginia Kent Catherwood, jonka uskotaan olleen esikuvana Carolille. Yläluokkaisella, rikkaalla ja varatulla Catherwoodilla ja Highsmithillä oli romanssi, ja asiaan liittyi myös lapsen huoltajuuden menettäminen johtuen lesboustodisteista. Lue koko kiintoisa tarina.

Ajatus tällaisesta tuomiosta tuntuu hurjalta, mutta monessa maailman kolkassa ja toisinaan koto-Suomessakin asenneilmapiiri ei aina ole niin vapaa, kuin sen luulisi näin kuutisenkymmentä vuotta myöhemmin jo olevan.

 

© Siru Valleala