Jaksoarviot – Sarjassa esitellään ja analysoidaan jaksojen sisältöjä, joten juonipaljastuksia on!
Game of Thrones kausi 6, jakso 8
”No one”
Lemmen ritari Jaime
Huomio: käytän mielivaltaisen sekaisin suomennettuja ja englanninkielisiä paikkojen ja ihmisten nimiä!
Holy cow, sain mitä toivoin eli särmikkäämmän Jaimen!
Ensin kuitenkin katsaus muille maille. Jakso alkaa jälleen teatteriesityksestä, jossa lady Crane antaa kaikkensa ja kansa nyyhkii. Pukuhuoneessa kahisee oudosti, ja lady Crane löytää roolivaatteiden suojista verisen Aryan. Aryalla käy tuuri, sillä Crane on tottunut puhkomaan reikiä ihmisiin (aviomieheensä) ja parsimaan niitä taas kokoon. Myös juoma nimeltä unikonmaito antaa Aryalle lepoa ja parannusta.
Hurtta heiluu kirvesmiehenä, mutta puiden sijasta kirves kalahtelee kalloihin. Roisia jälkeä on luvassa, kun uusien ystäviensä kuolemasta suivaantunut Hurtta huitoo koston iskuja. Hurtta ja velipoika Vuori vastaavat tämän jakson väkivalta-annista. Vuori nimittäin murjoo erään uskonvarpusen Cersein kieltäydyttyä Lancel Lannisterin käskyistä. Näillä veljeksillä on intohimonaan keskittyä ihmisten päihin.
Brienne ja Jaime taas vastaavat jakson kätketyn tunteen pakahduksesta. He tapaavat jälleen, ja Brienne tarjoaa Jaimen antamaa miekkaa takaisin. Jaime ei suostu ottamaan sitä vastaan. Jaimen yllättää se tieto, että Sansa on elossa. He keskustelevat myös siitä, käykö pian niin, että Brienne joutuu astumaan taistelussa Jaimea vastaan. Kaikki on nyt kiinni Edmuresta ja Mustakalasta.
Katseissa välitetään sanattomia tunteita. Brienne on tietenkin totaalisen rakastunut Jaimeen, joka taas ei koskaan pääse Cersein ikeestä eroon. Jaime arvostaa Briennen ystävyyttä, mutta tietää, että heillä on eri sodat sodittavanaan. Brienne on myös aivan liian ritari antaakseen henkilökohtaisille tuntemuksille valtaa.
He neuvottelevat verettömän valtauksen sopimuksesta. Jaime antaa sanansa sille, että Brienne saa Mustakalan ja tämän joukot mukaansa Sansan avuksi, Jaime linnansa. Jaime ei tahdo mitään muuta kuin vallata äkkiä linnan ja palata Kuninkaansatamaan, joten hän on helppo suostuteltava.
Brienne tapaa Blackfishin, joka ei kuitenkaan noin vain aio antautua, ei edes luettuaan Sansan kirjeen. ”She’s exactly like her mother, ” Mustakala toteaa, muttei sittenkään suostu Sansan joukkoihin. Onko tulossa taistelu? Joutuvatko Brienne ja Jaime vastakkain?
Hauska hetki on, kun Podrick ja Bronn tapaavat pitkästä aikaa telttojen pihamaalla. Läppä lentää ja Bronn lupaa antaa Podille omanlaisensa taisteluoppitunnin.
Cersei kuulee Kuninkaansatamassa kurjan uutisen. Tommen, joka ei salli äitiään enää rinnalleen, ilmoittaa kuninkaallisessa tiedotuksessa, ettei kirkon ja kruunun yhteistyö salli kaksintaistelun käyttämistä metodina oikeudenkäynnissä. Cersein usko voittoon romahtaa. Hän myös kaipaa poikaansa niin, että pahaa tekee. (Miksei tyttären kuolemasta ole enää puhuttu mitään?)
Meereenissä Tyrion tarjoilee Harmaalle madolle ja Missandeille virkistävää viiniä ja kertoo vitsejä ja unelmansa omasta viinitarhasta. Viinilanseeraus ”Peikon nautinto”, ”Imp’s Delight” ei kuulosta pahalta makuelämykseltä. Vitsailu keskeytyy karmivaan näkyyn. Isännät ovat saapuneet valtavalla laivaparvella. Tykitys alkaa tuota pikaa.

Jaime tapaa Edmuren – ja NYT näemme taas vanhan kunnon pahis-Jaimen! Edmure haastaa Jaimen vaikeilla moraalisilla kysymyksillä, mutta Jaime vastaa rakkauden sanoilla. Hän niiiiiin rakastaa Cerseitä, ettei ole kerta kaikkiaan kiinnostunut mistään muusta. Kuten sellaisista, joita ei rakasta. Eli muista kuin Cerseistä. Hän lupaa viskata Edmuren pienen lapsen katapultilla koskeen, ellei Edmure heti paikalla marssi linnaan ja anna valtaa Jaimelle. Jaimen perisynti: heitellä lapsia.
Kylläpä muuten Edmure näyttää Starkin suvun jäseneltä! Yhdennäköisyys Branin kanssa on huomattava.
Ja niin käy, että Edmure astelee linnaan, jossa häntä yhä pidetään herrana ja isäntänä pitkästä vankeudesta huolimatta. Miehet tottelevat häntä, eivät Mustakalaa. ”You are not my lord, my lord,” sanovat ritarit nujerretulle Kalalle. Edmuren perässä saapuu Jaime joukkoineen – Mustakala on mennyttä.
Mutta millä tavalla! Jakson mysteerisin osuus on tässä. Mustakala ei suostu pakenemaan Briennen ja Podin veneellä. Hän toteaa kaipaavansa kunnon kaksintaistelua. Hetkeä myöhemmin sotilas saapuu ilmoittamaan Jaimelle, että Mustakala on menehtynyt. Mitään ei näytetä!
Näytetään vain se, kun Brienne lipuu veneellä pois ja Jaime näkee, nostaa kätensä kankean haikeaan kömpelön lempeään hyvästelyyn. Se tunne! Hienosti toimii kemia näiden kahden välillä! Kohtaavatkohan enää koskaan? Ja jos kohtaavat, kenen joukoissa seisten?

Tyrion ja muut pyramidissa hyökkäystä kuuntelevat yllättyvät totisesti, kun yhtäkkiä ovesta astuu vihollisen sijaan – Dany! Lohikäärme liitelee taustalla eli emäntä on palannut! Oli aikakin, sillä kaupunki on tulessa…
Tapahtumarikkaassa jaksossa Hurtta vielä tapaa vanhoja tuttuja, kuten Beric Dondarrionin, ja saa kostonsa, joskin miedomman kuin tahtoisi. ”Enkö saisi katkaista edes yhden käden?” Hurtta anelee, mutta joutuu tyytymään tylsään perushirttämiseen.
Muistelkaamme tovi: Beric (Brotherhood Without Banners -ryhmittymästä) on sarjan ensimmäinen hahmo, joka tuotiin kuolleista takaisin. Hänet tappoi Hurtan veli Vuori, ja punainen pappi Thoros pelasti hänet. Nyt Beric on Veljien johtaja ja houkuttelee Hurttaa liittymään joukkoihin.
Jakso päättyy Aryan taisteluun elämästä ja kuolemasta. Waif tietenkin saapuu kasvojahtiin ja suolistaa ensimmäisenä lady Cranen. Kuin kauhuelokuvasta suoraan tempaistu Waif lähtee Arya-jahtiin, joka vie läpi kaupungin ja paiskoutuu pitkin portaita ja porttikonkeja. Arya pääsee yllättävän hyvin juoksemaan vatsahaavoistaan huolimatta, ja lopulta hän päätyy piilopaikkaansa miekkansa luo. Waif saapuu, kynttilä sammuu…
Myöhemmin Jaqen H’ghar löytää uudet kasvot Muurista. Arya on viimeinkin läpäissyt testin ja tullut Ei-keneksikään. Harmi vain, ettei hän enää tahdo olla Ei-Kukaan. ”Minä olen Talvivaaran Arya Stark ja lähden kotiin!” Arya julistaa ja tallustelee taivaanrantaan.

Jakso oli kiinnostava ja jännittävä, latautunut. Poissa ei ole se pelko, että joku päähahmoista kokisi karmean lopun, mutta hieman taustalle ajatus on painunut. Jaksoja on jäljellä enää kaksi, joten paljon on vielä tapahtuva. Kiinnostavimmat käänteet tällä hetkellä ovat Sansan ja Jonin suunnitelma vallata koti-Talvivaara takaisin, Cersein oikeudenkäynti ja tietenkin suurimpana se, mitä Bran aikoo kyvyllään tehdä.
Tyrion ja Bronn huolehtivat vitsailullaan huumorikiintiöstä, joka viime aikoina on ollut varsin suppea. After the Thrones -keskustelusarjassa sanottiin viisaasti: humorististen, ”tavallisten” hetkien on tarkoitus näyttää, millaisen maailman puolesta (rennon, mukavan, tavallisen) kannattaa taistella viimeiseen mieheen saakka.
© Siru Valleala