Game of Thrones kausi 6, jakso 10

Uuden kauden kylmällä kynnyksellä

Ensi yönä se jälleen kutsuu. Talvi keskellä kuuminta kesää. Game of Thronesin seitsemäs kausi alkaa, ja kilpailijat lähestyvät Rautavaltaistuinta. Tarinaa ei ole enää paljon jäljellä, sen ovat tekijät luvanneet.

Mutta mitä tapahtui kuudennen kauden lopussa? Viimeinen jakso oli niin cinemaattista, suureellista ja visuaalista, että oli vaikea muistaa, että kyseessä on yhä tv-sarja eikä sarja elokuvia. Jaksossa nähtiin muun muassa pieni maailmanloppu.

Cersei sai janoamansa koston, rankimmalla mahdollisella hinnalla. Loras Tyrellin oikeudenkäynnissä odotetaan Cerseitä ja kuningas Tommenia saapuvaksi. Kun heitä ei kuulu, Margaery saa pahan aavistuksen. Jotakin on tekeillä. We all need to leave now!

Maan alla kuhisee pienten nokisten lasten ilkeä joukkio. Kohtalokas musiikki kiihtyy, kun kynttilä palaa loppuun – ja räjähtävä vihreä tuli nielaisee silmänräpäyksessä kaiken ympäriltään. Cersei nostaa kaukaisessa tornissa viinilasin huulilleen ja nauttii nähdessään vihollistensa ja nöyryyttäjiensä luhistuvan rakennusten mukana. Jätämme hyvästit niin Margaerylle kuin Lorasille, Ylivarpuselle ja suurelle joukolle westeroslaisia.

Sekä Tommenille. Tämä ei voi kestää Margaeryn menetystä, ja niin Cersei menettää viimeisen lapsistaan tuhkaksi maailmalle.

Kostonsa saa myös Arya, joka tarjoilee vanhalle Freylle herkullisen piiraan. Piiraaseen on kääräisty muun muassa Freyn pojat. Arya antaa Freyn maksaa äitinsä ja veljensä surmaamisesta viimeisenkin veripisaran.

Sam ja Gilly saapuvat mestarioppiin, ja Samia huikaisee kaikkeuden upein kirjasto. Hänen unelmansa on täyttymäisillään. Dornessa juonitaan lady Olenna Tyrellin kanssa yhteistä naiskostoa. Daenarys taas valmistautuu lähtöön ja jättää hyvästit Daariolle. Hekumoitu suhde on ohi. Dany toteaa Tyrionille, ettei ero tuntunut miltään. Kuka siis saa tulevaisuudessa täyttää Danyn sydämen? Tyrion kumartaa naisen edessä, kun tämä julistaa lempikääpiönsä Kuningattaren Kouraksi.

Entä lumen maa? Pohjoisessa Jon karkottaa Melisandren etelään. Jon ja Sansa keskustelevat luottamuksesta. Starkien on nyt pidettävä yhtä. Kun Jon julistetaan Pohjoisen kuninkaaksi äkillisen voimallisessa yhteishengessä, Sansa huomaa Petyrin vakavan katseen. King of the North! Pikkusormi on jakson esteettisimmässä kohtauksessa kertonut Sansalle unelmansa. Siinä hän itse istuu Rautavaltaistuimella Sansa vierellään. Lumi kimmeltää, syksyn ruska jää laskeutuvien hiutaleiden alle. Valkoinen korppi on saapunut: talvi on tullut. Sansa torjuu suudelman.

gots6e10_1

Nyt Rautavaltaistuimelle kuitenkin kohoaa Cersei. Salin sivulta häntä katselee kotiin palannut Jaime. Mitä Jaimen katse sisältää? Voiko hän enää rakastaa piinkovaa sisartaan?

Kolmisilmäinen korppi, Bran, näkee uuden näyn. Benjen jättää Branin näkypuun juurelle muurille, ja oitis Bran on muissa maailmoissa. Hän näkee Nedin, joka kohtaa Lyanna Starkin verisellä vuoteella. Lyanna pyytää Nediä lupaamaan pitää huolta hänen vauvastaan. Tuo vauva on Jon. Jon – Targaryen?

Laivat täyttävät meren. Lohikäärmeet leiskuvat taivaalla. Kausi päättyy matkatunnelmiin. Dany on matkalla valloittamaan sitä, mikä hänen mielestään kuuluu Targaryenin suvulle.

Seitsemännelle kaudelle odotukset ovat suuret. Loppuhuipennus tällaiselle kulttisarjalle ei ole helppo tehdä. Vielä luvassa on 8. kausikin, mutta jokainen jakso on jo nyt tärkeääkin tärkeämpi. King of the North!

© Siru Valleala

Advertisement

Jaksot: Game of Thrones kausi 6, jakso 8

Waif. Kuva: HBO.

Jaksoarviot – Sarjassa esitellään ja analysoidaan jaksojen sisältöjä, joten juonipaljastuksia on!

Game of Thrones kausi 6, jakso 8
No one

Lemmen ritari Jaime

Huomio: käytän mielivaltaisen sekaisin suomennettuja ja englanninkielisiä paikkojen ja ihmisten nimiä!

Holy cow, sain mitä toivoin eli särmikkäämmän Jaimen!

Ensin kuitenkin katsaus muille maille. Jakso alkaa jälleen teatteriesityksestä, jossa lady Crane antaa kaikkensa ja kansa nyyhkii. Pukuhuoneessa kahisee oudosti, ja lady Crane löytää roolivaatteiden suojista verisen Aryan. Aryalla käy tuuri, sillä Crane on tottunut puhkomaan reikiä ihmisiin (aviomieheensä) ja parsimaan niitä taas kokoon. Myös juoma nimeltä unikonmaito antaa Aryalle lepoa ja parannusta.

Hurtta heiluu kirvesmiehenä, mutta puiden sijasta kirves kalahtelee kalloihin. Roisia jälkeä on luvassa, kun uusien ystäviensä kuolemasta suivaantunut Hurtta huitoo koston iskuja. Hurtta ja velipoika Vuori vastaavat tämän jakson väkivalta-annista. Vuori nimittäin murjoo erään uskonvarpusen Cersein kieltäydyttyä Lancel Lannisterin käskyistä. Näillä veljeksillä on intohimonaan keskittyä ihmisten päihin.

Brienne ja Jaime taas vastaavat jakson kätketyn tunteen pakahduksesta. He tapaavat jälleen, ja Brienne tarjoaa Jaimen antamaa miekkaa takaisin. Jaime ei suostu ottamaan sitä vastaan. Jaimen yllättää se tieto, että Sansa on elossa. He keskustelevat myös siitä, käykö pian niin, että Brienne joutuu astumaan taistelussa Jaimea vastaan. Kaikki on nyt kiinni Edmuresta ja Mustakalasta.

Katseissa välitetään sanattomia tunteita. Brienne on tietenkin totaalisen rakastunut Jaimeen, joka taas ei koskaan pääse Cersein ikeestä eroon. Jaime arvostaa Briennen ystävyyttä, mutta tietää, että heillä on eri sodat sodittavanaan. Brienne on myös aivan liian ritari antaakseen henkilökohtaisille tuntemuksille valtaa.

He neuvottelevat verettömän valtauksen sopimuksesta. Jaime antaa sanansa sille, että Brienne saa Mustakalan ja tämän joukot mukaansa Sansan avuksi, Jaime linnansa. Jaime ei tahdo mitään muuta kuin vallata äkkiä linnan ja palata Kuninkaansatamaan, joten hän on helppo suostuteltava.

Brienne tapaa Blackfishin, joka ei kuitenkaan noin vain aio antautua, ei edes luettuaan Sansan kirjeen. ”She’s exactly like her mother, ” Mustakala toteaa, muttei sittenkään suostu Sansan joukkoihin. Onko tulossa taistelu? Joutuvatko Brienne ja Jaime vastakkain?

Hauska hetki on, kun Podrick ja Bronn tapaavat pitkästä aikaa telttojen pihamaalla. Läppä lentää ja Bronn lupaa antaa Podille omanlaisensa taisteluoppitunnin.

Cersei kuulee Kuninkaansatamassa kurjan uutisen. Tommen, joka ei salli äitiään enää rinnalleen, ilmoittaa kuninkaallisessa tiedotuksessa, ettei kirkon ja kruunun yhteistyö salli kaksintaistelun käyttämistä metodina oikeudenkäynnissä. Cersein usko voittoon romahtaa. Hän myös kaipaa poikaansa niin, että pahaa tekee. (Miksei tyttären kuolemasta ole enää puhuttu mitään?)

Meereenissä Tyrion tarjoilee Harmaalle madolle ja Missandeille virkistävää viiniä ja kertoo vitsejä ja unelmansa omasta viinitarhasta. Viinilanseeraus ”Peikon nautinto”, ”Imp’s Delight” ei kuulosta pahalta makuelämykseltä. Vitsailu keskeytyy karmivaan näkyyn. Isännät ovat saapuneet valtavalla laivaparvella. Tykitys alkaa tuota pikaa.

Viinisieppo Tyrion. Kuva: HBO.
Viinisieppo Tyrion. Kuva: HBO.

Jaime tapaa Edmuren – ja NYT näemme taas vanhan kunnon pahis-Jaimen! Edmure haastaa Jaimen vaikeilla moraalisilla kysymyksillä, mutta Jaime vastaa rakkauden sanoilla. Hän niiiiiin rakastaa Cerseitä, ettei ole kerta kaikkiaan kiinnostunut mistään muusta. Kuten sellaisista, joita ei rakasta. Eli muista kuin Cerseistä. Hän lupaa viskata Edmuren pienen lapsen katapultilla koskeen, ellei Edmure heti paikalla marssi linnaan ja anna valtaa Jaimelle. Jaimen perisynti: heitellä lapsia.

Kylläpä muuten Edmure näyttää Starkin suvun jäseneltä! Yhdennäköisyys Branin kanssa on huomattava.

Ja niin käy, että Edmure astelee linnaan, jossa häntä yhä pidetään herrana ja isäntänä pitkästä vankeudesta huolimatta. Miehet tottelevat häntä, eivät Mustakalaa. ”You are not my lord, my lord,” sanovat ritarit nujerretulle Kalalle. Edmuren perässä saapuu Jaime joukkoineen – Mustakala on mennyttä.

Mutta millä tavalla! Jakson mysteerisin osuus on tässä. Mustakala ei suostu pakenemaan Briennen ja Podin veneellä. Hän toteaa kaipaavansa kunnon kaksintaistelua. Hetkeä myöhemmin sotilas saapuu ilmoittamaan Jaimelle, että Mustakala on menehtynyt. Mitään ei näytetä!

Näytetään vain se, kun Brienne lipuu veneellä pois ja Jaime näkee, nostaa kätensä kankean haikeaan kömpelön lempeään hyvästelyyn. Se tunne! Hienosti toimii kemia näiden kahden välillä! Kohtaavatkohan enää koskaan? Ja jos kohtaavat, kenen joukoissa seisten?

Jaime ja Brienne katkeransuloisina. Kuva: HBO.
Jaime ja Brienne katkeransuloisina. Kuva: HBO.

Tyrion ja muut pyramidissa hyökkäystä kuuntelevat yllättyvät totisesti, kun yhtäkkiä ovesta astuu vihollisen sijaan – Dany! Lohikäärme liitelee taustalla eli emäntä on palannut! Oli aikakin, sillä kaupunki on tulessa…

Tapahtumarikkaassa jaksossa Hurtta vielä tapaa vanhoja tuttuja, kuten Beric Dondarrionin, ja saa kostonsa, joskin miedomman kuin tahtoisi. ”Enkö saisi katkaista edes yhden käden?” Hurtta anelee, mutta joutuu tyytymään tylsään perushirttämiseen.

Muistelkaamme tovi: Beric (Brotherhood Without Banners -ryhmittymästä) on sarjan ensimmäinen hahmo, joka tuotiin kuolleista takaisin. Hänet tappoi Hurtan veli Vuori, ja punainen pappi Thoros pelasti hänet. Nyt Beric on Veljien johtaja ja houkuttelee Hurttaa liittymään joukkoihin.

Jakso päättyy Aryan taisteluun elämästä ja kuolemasta. Waif tietenkin saapuu kasvojahtiin ja suolistaa ensimmäisenä lady Cranen. Kuin kauhuelokuvasta suoraan tempaistu Waif lähtee Arya-jahtiin, joka vie läpi kaupungin ja paiskoutuu pitkin portaita ja porttikonkeja. Arya pääsee yllättävän hyvin juoksemaan vatsahaavoistaan huolimatta, ja lopulta hän päätyy piilopaikkaansa miekkansa luo. Waif saapuu, kynttilä sammuu…

Myöhemmin Jaqen H’ghar löytää uudet kasvot Muurista. Arya on viimeinkin läpäissyt testin ja tullut Ei-keneksikään. Harmi vain, ettei hän enää tahdo olla Ei-Kukaan. ”Minä olen Talvivaaran Arya Stark ja lähden kotiin!” Arya julistaa ja tallustelee taivaanrantaan.

Arya kohtaa vielä kerran Jaqenin. Kuva: HBO.
Arya kohtaa vielä kerran Jaqenin. Kuva: HBO.

 

Jakso oli kiinnostava ja jännittävä, latautunut. Poissa ei ole se pelko, että joku päähahmoista kokisi karmean lopun, mutta hieman taustalle ajatus on painunut. Jaksoja on jäljellä enää kaksi, joten paljon on vielä tapahtuva. Kiinnostavimmat käänteet tällä hetkellä ovat Sansan ja Jonin suunnitelma vallata koti-Talvivaara takaisin, Cersein oikeudenkäynti ja tietenkin suurimpana se, mitä Bran aikoo kyvyllään tehdä.

Tyrion ja Bronn huolehtivat vitsailullaan huumorikiintiöstä, joka viime aikoina on ollut varsin suppea. After the Thrones -keskustelusarjassa sanottiin viisaasti: humorististen, ”tavallisten” hetkien on tarkoitus näyttää, millaisen maailman puolesta (rennon, mukavan, tavallisen) kannattaa taistella viimeiseen mieheen saakka.

 

© Siru Valleala

 

Jaksot: Game of Thrones kausi 6, jakso 7

Jaime hallitsee. Kuva: HBO.

Jaksoarviot – Sarjassa esitellään ja analysoidaan jaksojen sisältöjä, joten juonipaljastuksia on!

Game of Thrones kausi 6, jakso 7
”The Broken Man”

Joukkoja kokoon

Huomio: käytän mielivaltaisen sekaisin suomennettuja ja englanninkielisiä paikkojen ja ihmisten nimiä!

Uusin GoT-jakso keskittyy rakentamaan tulevien jaksojen tapahtumia. Merkittävin yllätys paljastetaan heti alussa, kun kuvaan astuu eräs jykevä, arpipäinen köriläs: Hurtta! Selviää, että henkisen yhteisön johtaja Septon löysi henkihieverissä viruneen Hurtan ja hoivasi hänet kuntoon. Nyt Hurtta puuhastelee yhteisön muassa rakennustyömaalla ja kuuntelee luentoja anteeksiannosta. Hänen mieltään kovertaa kostonhimo.

Jo kuolleeksi luultujen hahmojen paluu siis jatkuu kiivaana. Tämän kauden kai jo voisi nimetä Kuolleista palanneiksi? Tosin epäilemättä tuplasti väkeä vielä myös passitetaan manan maille.

Toinen niin sanottu paljastus on se, ettei Margaery todella ole uskossaan niin luja, kuin High Sparrow, Ylivarpunen, luulee. Salaa Margaery sujauttaa isoäiti-Olennan käteen merkillisen lappusen. Jo pahinta pelännyt Okakuningatar on huojentunut. Yhteisjuonta tahtoisi punoa myös Cersei, mutta hän saa Olennalta kovia sanoja: Olet hävinnyt. You have lost, Cersei.”

Jon ja Sansa kokoavat armeijaansa. Villit on vielä kerran puhuttava ympäri, ja eräs jättiläinen on tässä asiassa merkittävä tekijä. Villeillä on myös eräs hallitseva vastapalvelus painamassa omaatuntoa: Jon kuoli heidän puolestaan, joten eikö heidän velvollisuutensa ole ottaa sama riski ja kenties kuolla hänen puolestaan?

Sansa, Jon ja ser Davos lähtevät tapaamaan Karhusaaren Lyannaa. Tämä on tiukka mimmi, pikkutyttö, jolla on selvät sävelet sen suhteen, mitä hänen miehillään saa ja ei saa tehdä. Hän lopulta lupaa joukkojaan taistelemaan Ramsey Boltonia vastaan – peräti 62 miestä. Jonin ilme valahtaa, mutta Lyanne lupaa, että yhden Karhusaaren miehen voima vastaa usean tavallisen sotilaan voimia. Entä kenelle Sansa lähettää kirjeen?

Jaime lähestyy Blackfishiä, Mustakalaa, Bronn apurinaan. Samaan aikaan Walder Freyn pojat yrittävät Edmure Tully aseenaan saada Blackfishia antautumaan. Ärjyä hemmoa ei paljon nappaa veljenpojan kohtalo, joten Freyt vetävät vesiperän. Jaime sen sijaan vetää esiin kaiken itsevarmuutensa (eli on ns. Lannishole pitästä aikaa) ja määrää. Totellaanko häntä?

Theon ja Yara ovat pakomatkalla Rautasaarten Euronilta, mutta Yara ei ole suinkaan luovuttanut. Ensin hänen on saatava Theon palaamaan omaksi itsekseen Ramsayn alistuksen jäljiltä. Lisäksi hänen on saatava naista. Game of Thronesin aika ajoin pakollinen lesbokohtaus (tai vihjaus sitä kohti) nähdään nyt astetta vakavammassa muodossa, kun asialla on yksi avainhahmoista. Theonin katseessa on sekä vanhaa Theonia että epäilystä omia voimavaroja kohtaan. Hän päättää lähteä Yaran mukaan.

Jakson loppuosa on Hurtan ja Aryan kauraa. Varomaton Arya kohtaa kavalan kostajan eli naamioituneen Waifin, saa pahat iskut vatsaan, putoaa veteen ja päätyy tuskaisena hoipertelemaan ihmisten sekaan. Hurtta taas kohtaa pahan näyn palatessaan metsähommista yhteisön pariin. Kaikki on tapettu, Septon myös. Se anteeksiannon meditaatioista – Hurtta hakee kirveen ja lähtee – minne?

Hurtta eli Sandor Clegane (Rory McCann) ja toinen mahdollisuus. Kuva: HBO.
Hurtta eli Sandor Clegane (Rory McCann) ja toinen mahdollisuus. Kuva: HBO.

Hiljaa hyvä tulee

Jakso oli keskinkertaisen tasainen, mutta näitäkin jaksoja tarvitaan, jotta juonta saadaan eteenpäin. Hurtan paluu ei herätä suurempia tunteita. Olihan aiemmin epäuskottavaa, että niin väkevä hemmo noin vain kuukahtaisi, joten sinänsä asia ei ole edes yllätys. ”I’m a big fucker and I’m tough to kill.” Hauskinta on, että Hurtta avoimesti tunnustaa kyselijöille, että hänet iski maahan nainen. Sitä hän ei kerro, että kyseessä oli hyvin nuori nainen, lähes lapsi. Avoimeksi jää, miksi Septonin porukka lahdattiin. Tästä oletettavasti kuulemme vielä.

Margaeryn juonittelun jatkuminen ei ole sekään yllätys, mutta kiinnostava juonilinja on kyseessä.

Cersei on villi kortti. Lempeyttä hänessä ei ole näkynyt kuin lapsiaan ja veljeään kohtaan, mutta voisiko Cersei vielä tehdä Jaimet ja muuttua pehmeämpään suuntaan? Jaime taas… Hänen inhimillisten puoliensa näyttäydyttyä on vaikea enää ottaa kundia kovin tosissaan. Kun hän käskyttää uusia joukkoja mahtinsa alle, melkein huvittaa. Nyt tarvitsisimme Jaimelta jotain rajua! Näytä taas pahiskarvasi, Kingslayer! Muuallakin kuin Briennen kanssa kylvyssä!

Minua kiinnostaa Jonin kuolleista noussut olemus. Hän on – joskin mietteliäämpi kuin ennen – hyvin normaali. Eikö kuoleman kokemus ole tuonut Jonille mitään erikoisia voimia tai kykyjä? Ehkä niistä suurimmat sijaitsevat henkisellä osastolla.

Ja nyt jo jänskättää, että mitä ne Ramsay Boltonille oikein tekevät, jos saavat hänet satimeensa. Tässä sarjassa ei paha aina saa palkkaansa, joten varmaa ei Ramsayn kukistaminen ole. Oletan kuitenkin, että jotakin karmeaa myös Ramsay saa jonain kauniina talvipäivänä kokea.

Lue aiemmista jaksoista:

GoT kausi 6, jakso 6

GoT kausi 6, jakso 5

 

© Siru Valleala