Loppuvuoden lokoisat leffasuositukset

Vakava leikki

Loppuvuosi ei lomillaan helli, mutta arki-iltanakin ehtii elokuviin. Paul Verhoevenin ohjaama Elle juuri valittiin kriitikkoliiton toimesta vuoden 2016 parhaimmaksi, ja Denis Villeneuven Arrival kuulemma viehättää scifi-filosofisuudellaan. Käykää katsomassa, mutta tässä myös muutama muu vaihtoehto loppuvuoden (tai alkuvuoden) moninaisiin huumiin.

Eput. Kuva: Tomi Palsa.
Eput. Kuva: Tomi Palsa.

Nostalgianhuuma:

Eput

Rehellinen musiikkielokuva avaa sympaattisen tien perisuomalaisuuteen. Eppu Normaali on jokaiselle tuttu yhtye, mutta Eppujen pitkä taival mäkineen paljastui ainakin tälle arvostelijalle aivan eri syvyydellä dokumentin myötä. Veljekset Pantse ja Martti Syrjä kertovat avoimina ajatuksistaan Suomen suosituimman yhtyeen jäseninä – ja erityisesti suhteestaan veljinä. Direct eye-kuvaustekniikka sopii hyvin tilitykseen ja tuo muusikot lähelle katsojaa. Dokumentin on ohjannut Saku Pollari.

Kuinka veljekset päätyivät samaan yhtyeeseen? Millaisia lieveyllätyksiä megasuosio mukanaan toi? Miksi Eput olivat hiljaa kokonaisen vuosikymmenen? Mitä kuuluu nyt, 40-vuotisjuhlavuotena? Lehdistönäytöksessä mukana ollut poppoo seisoo vuonna 2016 yhä tukevasti jaloillaan, mutta uuden musiikin synnyttäminen on erilaista kuin nuoruudessa. Takana, luultavasti edessäkin, on rosoisia aikoja.

Vielä kun unohtumattomien lyriikoiden syntytarinoita olisi avattu enemmän, olisi kyseessä melko täydellinen, yllätysherkkä musiikkidokumentti.

4/5
Elokuvateattereissa nyt

 

Vakava leikki
Vakava leikki

Kielletyn liekin huuma:

Vakava leikki

Den allvarsamma leken

Madame Bovary -henkeä vaaliva ruotsalainen petoselokuva on klassista draamaa perinteisimmillään. Hjalmar Söderbergin romaaniin (1912) pohjautuvassa tarinassa Lydia (Karin Franz Körlof) ja Arvid (Sverrir Gudnason) rakastuvat, mutta kumpikin on yhtä köyhä. Se ei sovi aikana, jolloin raha ratkaisee myös rakkaudessa. Niin Lydia nai rikkaan mutta vanhan aviomiehen, Arvid taas äveriään perheen hyväuskoisen tytön. Taustalla häiritsee kaiken nielevä intohimo Lydiaa kohtaan, ja tunne on molemminpuolinen. He alkavat tapailla salaa, vaikkei se tee hyvää kellekään.

Pohjoismainen saaristomaisema tuo rakkauselokuvaan raikkautta, ja toinen virkistävä seikka on miehen tunteen esittäminen. Nuori toimittaja Arvid on kiinnostavampi ja samastuttavampi hahmo kuin oikukas, itsekäs, ärsyttävä Lydia. Pernilla Augustin (Sovinto, 2010) ohjaama elokuva on tunteella pakattu, ja joidenkin makuun varmasti liikaa. Katsojalta vaaditaan psykologista eläytymiskykyä, sillä paljon tapahtuu pelkästään pinnan alla.

4/5
Elokuvateattereissa nyt

 

Liittoutuneet
Liittoutuneet

Vaarallisen vakoojaromanssin huuma:

Liittoutuneet

Allied

Brad Pitt ja Marion Cotillard omaavat kunnollisen kemian, ja käsikirjoituskin on kelpo tässä Robert Zemeckisin (Forrest Gump, Paluu tulevaisuuteen) ohjaamassa vakoojatarinassa. Kaksi agenttia saapuu samaan peitetehtävään Marokossa, jossa heidän tulee esittää avioparia ja salamurhata Saksan suurlähettiläs. Meneillään on toinen maailmansota, ja valeasuiset vastarintataistelijat Max ja Marianne tekevät parhaansa Saksaa vastaan.

Juonenkulusta ei tarvitse kertoa enempää. Vanhanaikaiselle, tyylikkäälle tunnelmalle kannattaa antautua, sillä tulevat yllätykset palkitsevat. Bradin ranskan lausuminen arvelutti etukäteen, mutta kielivalinnat toimivat melko hyvin. Viisikymppisen näyttelijän nuorekkuus sen sijaan jaksaa hämmentää. Cotillard on tämän hetken kuuma nimi, ja ranskalaisnäyttelijän työ on vakuuttavaa. 1940-luvun Lontoo viehättää.

3,5/5
Elokuvateattereissa nyt

 

Valmistujaiset
Valmistujaiset

Oikeudentajun huuma:

Valmistujaiset

Bacalaureat

Monessa perhe-elokuvassa keskeisessä roolissa on äiti, joka kestää kaiken, tekee kaikkensa ja taistelee lastensa puolesta. Nyt pääosassa on isä, Romeo (Adrian Titieni), jonka tytär (Maria Dragus) kohtaa pahantekijän. Teema on rankka, mutta päästää katsojansa yksityiskohdilta ja keskittyy siihen tunteeseen, joka isässä herää tapahtumien myötä. Hän haluaa turvata tyttärelle hyvän elämän jatkon ja tekee siksi epäeettisen teon. Isän oma elämä ei ole sekään helppoa, ja elokuva twistaa katsojan moraalilla ja ennakkoluuloilla. Yhtenä tehokeinona käsivarakameran ohella on se, ettei elokuvassa ole lainkaan musiikkia.

Romanialainen ohjaaja Cristian Mungiu (4 kuukautta, 3 viikkoa ja 2 päivää, 2007, Yli vuorten, 2012) käsittelee elokuvissaan usein moraalia ja sitä, kuinka moni kritisoi toista tai yhteiskuntaa, vaikka itse yhtä lailla joutuu joustamaan universaaleista käyttäytymiskoodeista. Romanialainen katsoja oletettavasti näkee erilaisia vivahteita kuin suomalainen katsoja, mutta yleisinhimilliset periaatteet toimivat monella tasolla.

3,5/5
Ensi-ilta 30.12.

 

Kaikenkattava kauneus
Kaikenkattava kauneus

Taikapölyisen hömpän huuma:

Kaikenkattava kauneus

Collateral Beauty

Elokuvaa katsomaan kutsuivat erityisesti nimet Kate Winslet ja Helen Mirren, mutta jälkeenpäin kyllä mietityttää, miksi he tähän filmiin ovat suostuneet. Koskettavaksi aiotussa draamassa on paljon kiusallista. Firman pomo Howard (Will Smith) on viimeiset kaksi vuotta elänyt muissa maailmoissa menetettyään lapsensa ja vaimonsa. Työntekijätiimi (Winslet, Edward Norton ja Michael Peña) päättää tehdä asialle jotakin. He pestaavat kolme näyttelijää esittämään Howardin Henkilökohtaisia Tunteita ja Abstrakteja Määreitä, jotta pomo päätyisi niin sivuraiteelle, että tajuaisi allekirjoittaa pari tärkeää sopimusta. Niin Rakkaus (Keira Knightley), Kuolema (Mirren) ja Aika (Jacob Lattimore) käyvät hommiin.

Uudenvuoden toivorikkaaksi haave-elokuvaksi David Frankelin (Paholainen pukeutuu Pradaan) ohjaama Kaikenkattava kauneus kelpaa, ja Howardin harrastamat dominorakennelmat ovat hienoja. Ripaus taikapölyäkään ei yleisesti ottaen haittaa, mutta se harmittaa kovasti, että elokuva jää pateettisen kliseilyn puolelle. Rohkeampi revittely ja indiempi henki sopisi paremmin, kuin ällömakeaksi jätetty kokonaisuus.

2/5
Ensi-ilta 28.12.

© Siru Valleala

LUE MYÖS:

Joulun ajan lastenelokuvat

 

Mainokset

Kate kostaa: The Dressmaker (****+)

The Dressamaker: Kate Winslet. Kuva: Cinema Mondo.

Ensi-ilta 15. huhtikuuta 2016

Annos: Jocelyn Moorhouse / The Dressmaker
Juomasuositus: punaista ja kuplivaa, loraus myrkkyä

Viimeinkin pääsen hehkuttamaan tätä helmeä! On mielenkiintoista, kuinka toisinaan tovin kuluttua elokuvan näkemisestä katsomishetken tunne laimenee. Joidenkin elokuvien, kuten ehkäpä leffan Carol, kanssa kävi niin.

Mutta The Dressmakerin kanssa ei käynyt! Yhä hykerryttää, kun ajattelee synkänveikeää, Kate Winsletin tyylillä tähdittämää draamakomediaa.

Kävin varta vasten juhlistamassa Kino Engelin viimeisiä remonttia edeltäviä hetkiä The Dressmakerin ennakossa. Harmi, että taas on yksi omaleimainen teatteri pelistä pois, ainakin hetkeksi.

Omaleimainen on Jocelyn Moorhousen ohjaama, Rosalie Hamin romaaniin pohjautuva värikylläinen elokuvakin. Australialainen kyläpahanen hätkähtää, kun kuoliaaksi vaiettu musta lammas palaa kotiin – kostonpunaisissa. Kate Winsletin näyttelemä Myrtle eli Tilly pakotettiin nuorena tyttönä muuttamaan pois epäiltynä kauheasta teosta. Nyt häntä ei enää tunnista edes sekopäinen Molly-äiti (loistava Judy Davis).

Tilly saa jo valmiiksi vinksahtaneen kylän vielä vinksahtaneempaan tilaan. Haute coutureen pukeutunutta pahatarta katsovat naiset karttaen ja miehet palvoen. Erityisen myyty on Teddy (Liam Hemsworth), jonka huomion vuoksi myös Tillyn oma mieli myllertyy.

Tyyli ennen kaikkea, vaikka vankila uhkaisi! Kylä täyttyy vaivihkaa liehuvista helmoista, kapeista uumista ja huumaavasta eleganssista. Tillyn teot lakaistaan hetkeksi maton alle, kunhan hän suunnittelee ja valmistaa jokaiselle oman tyrmäävän tyyliasun. Paikkakunnan poliisimies (hersyvä Hugo Weaving) on suurimmassa mekkohurmiossa.

Kuva: Cinema Mondo.
Kuva: Cinema Mondo.

Elokuvaa katsoessa mielessä alkaa soida Nick Caven Murder Ballads. Musta huumori, tyylilajien väistely ja kaiken taustalla goreileva kuolemantapaus ja sen aiheuttama kuohuva kostonhimo säväyttävät. Kun rakkaustarina syvenee, irvaillaan myös romantiikalle. Hetken aikaa kaikki on täydellistä, ja katsoja alkaa jo pelätä onnellista loppua.

Kuva: Cinema Mondo.
Kuva: Cinema Mondo.

Huh helpotus, sellaista ei ole onneksi luvassa! Vai onko omanlaisellaan, tulisella tavalla? Tärkeimmäksi teemaksi karmeiden turmien ohella nousee Tilly-tyttären ja Molly-äidin suhde. Se on hyvin epätavallinen. Kylähulluksi leimatun Mollyn mieli käsittelee tytär-asiaa psyykkisen muurin läpi.

Kuva: Cinema Mondo.
Tytär ja äiti. Kuva: Cinema Mondo.

Juonesta tai koko elokuvasta ei kannata tietää enempää etukäteen. Kieroileva dialogi, outojen käänteiden suma, hervottomat sivunäyttelijät ja kuosien kirjo vievät mukanaan vastustamattomasti.

The Dressmaker
4+/5

TRAILERI:

Kate, vanha kuoma

Yllätyin, kun huomasin IMDb-sivustolla kuumana käyvän keskustelun Kate Winsletin (s. 1975) ja Nälkäpelistä tutun Liam Hemsworthin (s. 1990) ikäerosta The Dressmaker-elokuvan lemmentarinaan liittyen. Eipä käynyt mielessä, että tuossa nyt on reippaasti vanhempi nainen ja nuorempi mies. Toki tarinan aikakaaren suhteen näyttelijöiden oikeat iät ovat epäloogiset – kummatkin kertovat muistavansa toisensa lapsina – mutta elokuvahan on fiktiota! Tarina toimii, kun moisiin asioihin ei edes kiinnitä  huomiota. Sitä paitsi elokuvan rakkaustarina on joka tapauksessa liioiteltu.

Kate on lempinäyttelijöitäni ja valitsee usein elokuvia, joista pidän. Ensimmäinen Winslet-elokuvani oli Taivaalliset olennot (Heavenly Creatures, 1994), tuo Peter Jacksonin hurmaava ja raastava elokuva tyttöjen välisestä ystävyydestä ja mielikuvitusmaailmasta. The Dressmaker on tehty reipas 20 vuotta tuon elokuvan jälkeen, mutta siinä on jotain samaa voimaa: periksiantamattomuutta, intohimoa ja hyppäämistä odottamattomaan.

©Siru Valleala

Pieni suuri Suomi-trilleri: Jättiläinen (***½)

Ensi-ilta 22. tammikuuta 2016

Annos: ALEKSI SALMENPERÄ / JÄTTILÄINEN
Juomasuositus: kipakkaa kossua ja tuontivettä

Kiva kiitti, Aleksi Salmenperä, että teet toisenlaista kotimaista elokuvaa! Trilleri on piristys kaiken massakatsotun komediahötön lomassa. Aihe tosin ei ole lainkaan piristävä.

Talvivaaran kaivos on oma tragedian lähteemme, josta on helppo ammentaa ainekset poliittiseen juonitteluelokuvaan. Faktoja sieltä täältä, fiktiota aimo annos ja pientä perhedraamaa sivuun – johan siitä yksi liuos sopivasti liukasta korruptiodraamaa syntyy.

Joonas Saartamo on uunituore virkamies Jussi, jonka harteille nopeassa tahdissa kasataan kainuulaisen nikkelikaivoksen ympäristöluvan käsittelytaakka. Kotona raskautuu vaimo (Elena Leeve), töissä mieli. Vastassa ovat kovat luut, Talvivaaran johtohahmo Pekka Perä (Jani Volanen) ja oman viraston pomo Raimo (Peter Franzén).

Sitten säädetään. Vehkeillään. Valehdellaan ja vetkutellaan. Jussi alkaa kuulla kummia geologisen tutkimuskeskuksen nuorelta ja tarkkasilmäiseltä Adalta (Saara Kotkanniemi) ja kohta herää huoli. Onko ympäristö vaarassa? Onko sillä väliä?

Henkilövetoisessa elokuvassa ei keskitytä nyt luontokuvitukseen, kainuulaisten kansanpuheenvuoroihin tai Talvivaaran työntekijöiden asemaan (siitä on jo tehty kelpo dokumentti Talvivaaran miehet) vaan simppelin julmaan päätöksentekoprosessiin, jonka mutkiin rahanhimoiset kätöset koukkivat.

Jani Volasen Pekka Perä olisi lähes parodinen hahmo, ellei tyypissä olisi niin perinpohjaista ytyä. Harmi vain, että hahmo on yksipuolisen pahis. Volanen on etevä ja mainio roolissaan. Muut eivät nouse yhtä hyvin esille, ja toisinaan jopa ärsyttää puolen näyttelijä-Suomen läsnäolo. Tutut kasvot vesittävät uskottavuutta. Onko Tommi Korpelankin pakko istua taustajoukoissa?

Jussi ”kasvaa” elokuvan edetessä vastuullisesta, ajattelevasta isukista hälläväliä-hemmoksi, jota alkaa muiden lailla kiinnostaa enemmän kokouspulla kuin ympäristövuodot. Elena Leeven vaimon rooli on turhakkeen tuntuinen, mutta perheen lasten kautta avataan symbolinen akkuna sukupolvien tulevaisuuteen.

Tämmöistäkö se herrais- ja rouvaiskerho johtoportaikossa sitten on? Mitä tämä elokuva kertoo Suomesta? Mitä Talvivaaralle tapahtuu juuri nyt? Mitä mahtaa Pekka Perä pitää Volasen luomasta kaksoisolennostaan?

Vai otetaanko kuitenkin pullat ja kahvit! Ei mietitä liikaa!

3,5/5

 

 

Ja suut makeaksi

DANNY BOYLE / STEVE JOBS

Ensi-iltansa saa myös Apple-sankari Steve Jobsin elämästä kertova Steve Jobs. Michael Fassbender herra Jobsina ja Kate Winslet hänen ”työvaimonaan” ovat molemmat ehdolla Oscarin vastaanottajaksi.

Kolmen tuotejulkistuksen kulisseihin ja tytärdraamaan sukeltava mielenkiintoinen elokuva näyttää Jobsista viileän ja hetkittäin lämpöisemmän puolen. Aaron Sorkinin käsikirjoitus ja Danny Boylen (Slummien miljonääri, Trainspotting) ohjaus on dialogiin keskittyvää. Steve Wozniakin roolissa on Seth Rogen.

Kaikissa kolmessa sessiossa on eri tekniikka: 16mm, 35mm ja digitaalinen kuvaus. Tarkoituksena on näyttää, kuinka teknologia on elokuvan aikahaarukassa, 16 vuoden aikana, kehittynyt.

Fassbender on roolissa aitoakin aidompi, mutta en ole varma, opinko Steve Jobsista elokuvan myötä mitään uutta.

3,5/5