Mustasta oriista se alkoi. Tai alkoi ehkä aiemminkin, mutta parhaiten muistan, kun istuin Jyväskylän Fantasia-teatterin suuressa salissa katsomassa yksin mitä upeinta elokuvaa Mustan oriin paluu. Elokuva on ilmestynyt vuonna 1983, joten oletettavasti pieni, heppahullu tyttö istuu Väinönkadun salissa noin vuonna 1984. Ja ihastui.

Sen jälkeen elokuvat ovat kuuluneet aina elämääni. Ja nimen omaan elokuvateattereissa. VHS-videoita saatoin katsoa kavereilla (kauhua ja kotimaista Lauri Törhös-hittiä Palava enkeli, 1984, aivan liian nuorena), mutta kotiin sain ne vasta pitkän jankkauksen kuluttua. Silloinkin laitteessa pyöri lähinnä Bon Jovi.

Parasta oli lähteä oikeaan elokuvateatteriin. Yhä saan nostalgiakohtauksia filmiyhtiöiden logoista, vaikka käyn elokuvissa viikoittain. Tunnareiden tunnelma lyö aina yli, palauttaa ensikokemuksiin. Popcorneja ja irtokarkkeja en muista, parasta oli aina itse elokuva.

Kävin jo lapsena usein yksin elokuvissa. Opin kai tavan vanhemmiltani. Luultavasti juuri minun ja sisarusteni vuoksi vanhemmat eivät käyneet yleensä yhdessä elokuvissa. Tokihan kävin myös kavereiden kanssa, mutta yksin oli melkein aina parasta. Jos elokuvan tunnelmaan jäi asumaan, oli vaikea kohdata ulkomaailma ja kirkas päivänvalo. Yksin se oli helpompaa.

Fantasiassa ja Elohuvissa sekä pienemmässä Maximissa ja joskus yliopiston Kampus Kinossa kävin katsomassa 1980- ja 1990-lukujen helmiä, toisinaan myös mummolan naapurissa Kuusankosken Studiolla. Oz – ihmeiden maailma, Prinssille morsian, Cocktail, Rainman, Abyss – syvyys, Identtiset kaksoset, Berliinin taivaan alla, Paluu tulevaisuuteen II, Kuka viritti ansan, Roger Rabbit?, Karate Kid II ja III, Kulti, kutistin kakarat, Big,  Batman, Willow – suuri seikkailu, Indiana Jones ja viimeinen ristiretki, Syntynyt 4. heinäkuuta, Young Guns II, Ghostbusters II, Pretty Woman, Dick Tracy, Saksikäsi Edward, Tanssii susien kanssa, Lastentarhan kyttä, Terminator II…

Joskus pääsin Helsinkiinkin, hyvin harvoin. Muistan nähneeni elokuvan Paroni von Münchausenin seikkailut, teatteria en muista. Ruotsinlaivan elokuvateatterissa katsoin Willow -suuri seikkailu -leffan ja ihastuin Val Kilmeriin.

Muutenkin elokuvia seurasi usein ihastuminen. Tom Cruiseen, Ralph Macchioon, Eddie Murphyyn, Luke Skywalkeriin, ”siihen kundiin kulti-kutistin-kakaroissa”, Lou Diamond Phillipsiin, tietenkin Johnny Deppiin. Elokuva saattoi siis olla myös vahvasti romanttinen kokemus.

Nuori kriitikko

Aloin myös kirjoittaa elokuvista varhain. Ei analyyttisiä tulkintoja, vaan uskollisia juonikuvauksia. Päiväkirjoistani löytyy perinpohjainen seloste elokuvien kulusta. Prinssille morsian piti nähdä kaksi kertaa, jotta sain kuvauksen aukot täytetyiksi. Toki pientä analyysiäkin löytyi: ”Hitsi kun olisin Jordan!” (Elisabeth Shue Cocktailissa).

Myöhemmin selostukset ja romanttiset ihastukset jäivät, elokuvat eivät. Televisio nousi niiden rinnalle, mutta leffassa käymisen hohto ei koskaan kadonnut. Kun Suomi vuonna 1995 voitti jääkiekon MM-kultaa, ihmettelin Tampereen Hämeenkadulla riehuvaa kulkuetta. Olin juuri tullut ulos Niagara-elokuvateatterista katsomasta elokuvaa Piano. Olin muissa maailmoissa, Veltto Virtasen meuhkaus kulkueen johdossa otti aivoon.

Nykyään katson elokuvia harrastuksekseni, vaikka katsoisin niitä työkseni. Onnekseni saan valita suurelta osin itse elokuvat, joita ”joudun” katsomaan. Pidän eniten draamasta twistillä. Mukana saa olla trillerielementtejä. Klassisen toiminnan ystävä en ole, ja hyviä romanttisia komedioita on niin harvassa, etten yleensä uskalla ottaa riskiä kuluttaa niihin aikaa. Perinteisestä pelottelukauhusta en piittaa, goreen ja splatteriin en tuhlaa sekuntiakaan. Psykologinen jännitys kiehtoo kyllä.

Kun leffa liikuttaa

Parasta on, jos elokuva onnistuu yllättämään silloin, kun mitään ei odota. Jos se herättää tunteen, joka saapuu niin äkillisesti, että äimistyy. Elokuva on viihdettä, mutta se on usein myös omien tunteiden työstämistä. Joskus kiehtoo pelkästään hyvä tarina, toisinaan unohtumaton tunnelma, usein lyömättömät näyttelijät. Parasta tietysti on, jos kaikki oikeat elementit kohtaavat yhtä aikaa.

Jos liikutun, kyseessä on yleensä hyvä elokuva. Pakkoitkettäjistä en kuitenkaan pidä. Pateettisuuden ja koskettavuuden välillä on raja, joka monissa elokuvissa ylittyy. On kiva, jos leffa herättää tunteen, mutta jos tunteen herättämisen pyrkimys on läpinäkyvää tai melodramaattista, alkaa helposti ärsyttää.

En pidä ohjaaja- tai näyttelijäsuosikkien listaamisesta. Heitä on niin paljon, että joku unohtuu väistämättä. Kate Winslet on aina ollut yksi vahvoista, Mads Mikkelsen on myös kestolempparini. Usein elokuvat, joihin jotenkin liittyy Charlie Kaufman tai Tanska, onnistuvat olemaan parhaimmistoa. David Lynchia, Hayao Miyazakia ja Alejandro González Iñárritua on vaikea vastustaa, Tarantinon vastustaminen taas onnistuu yllättävänkin helposti.

Kotimainen kummajainen

Kotimainen elokuva on viime vuosina kehittynyt suuresta, mutta yhä vieläkin, mahdollisesti Betoniyötä, Miekkailijaa ja Äidin toivetta lukuun ottamatta, ajattelee kotimaista katsoessaan katsovansa kotimaista. Toisin sanoen, universaalille tasolle on vaikea päästä Suomessa. Aina mielessä on ankea kotimaisuusnäkökulma. Ehkä tämä asetelma purkautuu joskus tulevaisuudessa.

Kotona katson elokuvia vain harvoin, vaikka Netflix on parin napsauksen ulottuvilla. Aikaa on rajallisesti. Eräs vakiopaikka katsoa leffoja on lentokone. Kaukomatkoilla saa yleensä yhteensä peräti kuusi elokuvasuoritusta, joskin laatu voi olla sumea.

Paitsi että minähän en suorituksia, kuten vaikkapa listoja, kerää. Se on sääli. Olisi kiva tietää, montako elokuvaa on elämässään nähnyt. On vain luotettava, että jokin muisto niistä on jäänyt, muuttunut osaksi sisäistä elokuvaa.

Telkkarista tarinaa toiste!

© Siru Valleala

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s