TV: Yövahti on vakoojadraamaa makein maisemin ****-

Keskiviikkoisin MTV3 klo 21.00

Annos: trooppista ananashässäkkää
Juomasuositus: allasdrinkkejä

En ole koukuttunut tämän uutuussarjan juoneen. En ole koukuttunut raamikkaaseen pääosan näyttelijään Tom Hiddlestoneen, paitsi vähän. En ole koukuttunut House-tähti Hugh Laurien esittämään asekauppakonnaan. Mutta olen koukuttunut 6-osaisen sarjan (8-osainen Suomessa) maisemiin ja tunnelmaan!

Tanskalaisen Susanne Bierin ohjaama ja John le Carrén romaaniin perustuva Yövahti-sarja alkaa levottomasta arabikevään Egyptistä, jota näyttelee Marokko. Sveitsin silmiä vihlovassa lumenvalkoisuudessa käväistään, kunnes jäädään pidemmäksi toviksi Mallorcan turkooseihin maininkeihin. Meren sykettä ja uima-altaan liplatusta kuunnellessa mieli rauhoittuu.

Ellei se askartelisi vakooja Jonathan Pinen (Hiddleston) mukana etsimässä kostoa. Entinen brittisotilas ja sarjan alussa hotellin yövahtina toimiva Jonathan joutuu mukaan kavalaan soppaan. Hän auttaa asekauppiaan bisneksiin sekaantunutta naista ja sekoittaa mukaan koko sydämensä. Kun avunantoromanssissa käy huonosti, jää Jonathan kriisin valtaan. Hän lähtee Sveitsiin kaukaiseen vuoristohotelliin töihin, mutta samaan paikkaan saapuu vihollinen, juuri tuo traagisten tapahtumien syypää, asekauppias Richard Roper (Laurie).

Yövahti / Hugh Laurie (Richard Roper) ja Tom Hiddleston (Jonathan Pine).
Yövahti / Hugh Laurie (Richard Roper) ja Tom Hiddleston (Jonathan Pine).

Jonathan liittyy tiedustelupalveluun, jota johtaa pätevä Angela Burr (Olivia Colman), ja soluttautuu vihollisen leiriin. Leiri on autuas espanjalainen atmosfääri, jonka näennäisen rentouden taakse piiloutuu vaarallinen koneisto. Jonathan liikkuu veitsen terällä tutustuessaan aseliigaan ja Roperin perheeseen. Roperin oikea käsi Corkoran (Tom Hollander) epäilee alusta saakka tulokkaan taustoja ja tarkoitusperiä. Roperista itsestään on hankala sanoa – hän on yhtä salakavalan tulkitsematon kuin Tohtori House aikoinaan.

Hugh Laurien roolisuoritus on ristiriitainen. Sitä se on etenkin Hiddlestonin sielukkuuden rinnalla, sillä tuntuu, että Laurie helposti toistaa House-maneerejaan ainakin sarjan alkupuolella. Yksi syy on toki se, että Roperin hahmo on ambivalentti Housen tapaan, sarkastinen ja kuivan humoristinen – siis hyvin britti.

Broadchurch-sarjasta tuttu Olivia Colman on vielä topakampi kuin aiemmassa roolissaan. Näiden konkareiden rinnalle nousee Tom Hiddlestonin hahmo autenttisina ja persoonallisena. Tyypistä ei ota selkoa noin vain. Miksi hän niin kiihkeästi lähtee projektiin mukaan? Kuinka paljon aitoja tunteita on pelissä? Kuinka syvällä asteella hän kiinnostuu Roperin tyttöystävästä Jedistä (Elizabeth Debicki)?

Yövahti / Elizabeth Debicki (Jed Marshall)
Yövahti / Elizabeth Debicki (Jed Marshall)

Jonathanin identiteetit muuttuvat lennossa, ja kiinnostavaa on, selviääkö sarjan jatkuessa hänen todellinen identiteettinsä – vai onko sitä olemassakaan? Leveän hymyn takana elää jotakin aivan muuta.

Hiddleston on viimeksi nähty Guillermo del Toron ohjaamassa goottiromanssissa Crimson Peak (2015), ja varsin goottilainen oli myös rooli hienossa vampyyrielokuvassa Only Lovers Left Alive (2013). Nyt miehen habitus on täysin toisenlainen – hän muistuttaa enemmän James Bondia kuin riutuvaa romantikkoa. Vaikka juuri riutuva romantikko hän sarjassa jälleen on.

Hiddleston on viimeistään Yövahdin myötä noussut melkoisen fanituksen kohteeksi ja jopa seksisymboliksi (”hiddlesbumia” bongaillaan ahkerasti), ja auliisti hänen lihaksistoaan sarjassa esitelläänkin. Kohua syntyi myös alastonkohtauksesta, joka nähdään Suomen television viidennessä jaksossa. Kyseinen jakso sai Twitterin tukkoon.

Ohjaaja Susanne Bier siis nauttinee mieskauneudesta? Sarjassa on nähtävillä Bierille tyypillinen tunteeseen vetoaminen ja vetävät, tunteikkaat päähenkilöt. Bierin tuotannosta muistetaan etenkin hienot elokuvat Häiden jälkeen (2006), Kosto (2010) ja Toinen mahdollisuus (2014). Viimeisin elokuva Serena (2014) tosin oli kliseinen pettymys.

Yövahti karttelee kliseitä, mutta myös kovin jännittäviä hetkiä. Poliittisen aloituksen jälkeen pääpaino on draamassa, ihmisten välisissä suhteissa, salaisuuksissa ja eroottisessa latauksessa. Koston teema laajenee keskeiseksi, kun myöhemmin selviää, että myös Angelalla on henkilökohtainen kana keihästettävänään Richard Roperin kanssa.

Yövahti
4-/5

TRAILERI:

©Siru Valleala

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s