Elokuvat

Leffakuulumisia ja muitakin terveisiä

Julkaistu 16.6.201716.7.2017 kirjoittanut siruvalleala

Leffablogi on ollut hieman katkolla kevään aikana johtuen kaikenlaisesta muusta puuhastelusta esimerkiksi matkailuun liittyen. Täällä Tripsteri Helsinki -sivustolla alkaa myös ylläpitämäni elokuvasivusto lähitulevaisuudessa, kun opas julkaistaan kokonaisuudessaan. Lisäksi suunnittelemme parhaillaan Tripsterin kanssa uutta, innovoivaa matkamobiilisovellusta, joka tulee esittelemään Helsingin kiinnostavia, eettisiä, pienten tekijöiden ja muiden hyvien tyyppien perustamia kahviloita, ravintoloita, baareja, puoteja – ja mukana on myös elokuvateattereita, muuta kulttuuria, kirjastoja, luontoa, perhekohteita, taidetta, arkkitehtuuria, kummituksia…

Leffafestareita

Tripsteriin olen kevään aikana koostanut muutamia leffafestarijuttuja, kuten nämä:

Espoo Ciné – rajuimmat leffat!
Espoo Cinén plussat x 5
Tokio-elokuvia Helsinki Cine Aasiassa

Eli kyllä elokuvissa sentään on käyty!

Loikkarit 2017

Leffaskenen suunnalla viime aikojen kuulumisia on ollut esimerkiksi eilinen pressinäytös virolaisesta LOIKKARIT-elokuvasta (pääkuvassa), joka oli aivan mainio! Yksi tuottajista on suomalainen MRP Matila Röhr Productions Oy, ja tarina kertoo Neuvosto-Viron kolmesta kelmistä, jotka karkaavat veneellä autuaaseen länteen eli purkkamaahan Suomeen. Retki jatkuu Ruotsiin, jossa pojat otetaan sankareina vastaan. Arki ei ole kuitenkaan pelkkää diggyloo diggileyta, joten on lähdettävä Suomeen ryöstämään jalokiviliike.

Edes sellaiset suomalaistönköt kuin Aake Kalliala rockvalokuvaajana eivät onnistu pilaamaan letkeää veijaritarinaa, joka lopuksi jopa herkistyttää. Sangarid-nimellä elokuva on kerännyt Virossa huippumäärän katsojia, mutta Suomessa leffa saapuu vain Elisa Viihteen vuokrauspalveluun 5.7., harmi kyllä. Nykypäivä, oi ja voi! Mutta toivotaan, että vaikka itse en Elisaa ole koskaan käyttänytkään, moni muu sitä käyttää ja näin tämä hassu pikku westernveijaripätkä löytää tiensä Viru-hotellin uskollisten kansoittajien sydämiin. Neljä tähtee!

Viikonloppuna Rivieraan

Huomenna on tarkoitus kokea viimeinkin tuo Kallion kimmeltävä helmi, elokuvateatteri Riviera – with snacks & drinks & sofas & more. Elokuva ei ole järin odotettu, sillä nyt enemmän on kyseessä (lahjakortin käyttö) paikkaan tutustuminen, ja ainoa mahdollinen ajankohta ruuhkavuosissa on huominen lauantai. Päivä on pyhitetty hiphopille eli luvassa on ALL EYEZ ON ME, elämäkertaelokuva Tupac Shakurista, joka juuri tänään olisi viettänyt 46-vuotissyntymäpäiviään, ellei olisi tullut ammutuksi 20 vuotta sitten.

Syksyllä Tokion filmifestivaaleille

Tämän viikon huippuihin on kuulunut ykkösenä lentolippujen ostaminen Tokioon lokakuun lopulle! Sugoiiii! Kaksi viikkoa kakkoskodissa tulee tarjoilemaan paitsi perheseikkailuja ja hotellitestauksia myös muutaman päivän TIFF:ssä, pitkästä aikaa! Tokyo International Film Festival juhlii peräti 30. juhlavuottaan, joten ties mitä siellä on luvassa!

Sellaisia mukavuuksia! Ja tv-arviotyöt ovat etenkin vieneet aikaa elokuvilta, mutta telkkarisarjoista lisää myöhemmin.

Viettäkää kivaa leffa-alkukesää ja muistakaa Engelin Kesäkino-sisäpiha 30.6. eteenpäin!

Q&A: Manchester by the Sea ****½

Julkaistu 24.2.201724.2.2017 kirjoittanut siruvalleala

Ensi-illassa 24.2.2017

Mikä: Manchester by the Sea, draama, USA.

Kenen: Kenneth Lonerganin ohjaama ja käsikirjoittama, Matt Damonin tuottama. Alkuun Damonin piti ohjata ja päänäytellä, mutta kiireiden vuoksi hän jättäytyi omasta ideastaan sivuun.

Keitä: Pääroolissa Casey Affleck, sivuosissa Michelle Williams, Kyle Chandler, Lucas Hedges.

Kenelle: henkilödraaman ystäville, aitoutta etsiville.

Juoni: juro talonmies saa puhelimitse uutisen ja lähtee piinavalle matkalle menneeseen.

Tunnelma: melankolinen, tumman humoristinen, realistinen, maskuliininen, arkinen, silti erityinen.

Dialogi: toisinaan ristiriidassa muun aitouden kanssa: liiankin jouhevaa ulosantia.

Parasta: elokuvan pituus (lähes 140min) saa aikaan tunteen, kuin katsoisi hyvää tv-draamaa, jota voisi luukuttaa putkeen jaksokaupalla – myös henkilöhahmot tuntuvat heti tutuilta ja kiinnostavilta ja heidän mukanaan tahtoisi kulkea vaikka koko päivän.

Mainio seikka: mikään ei voisi olla näin arkista, ja se on hienoa! Kuinka usein näet elokuvassa pöntön putsausta, flunssaa ja pakastekanaa ilman inhorealismia, vain siten, kuin kaikki on?

Kehnoa: takaumatyyli, hidastukset ja teemana matka muistojen kotiseudulle ovat eittämättä hyvin perinteisiä ratkaisuja. Silti juuri ne luovat elokuvan vahvan jännitteen ja imevät katsojaa sopivan hitaasti mukaan. Eräs tietty klassinen kappale musiikkivalintana on tietysti kaluttu, mutta toimii niin prkleen hyvin.

Harmittavaa: ettei vahvoja naisrooleja ole kuin Williamsin, ja häntä saisi olla paljon enemmänkin – joskin on perusteltua, ettei ole.

Hauskaa: tahattoman oloinen tilannekomiikka. Muutenkin mukana on yllättävää huumoria. Tämä on kenties viime aikojen hauskin surullinen elokuva.

Triviaa: kömpelö ambulanssipaarikohtaus oli juurikin tahatonta tilannekomiikkaa, joka päätettiin jättää elokuvaan.

Lisää triviaa: elokuvassa on vegaanituotepiilomainontaa (ks. pakastekanakohta). Päänäyttelijä Affleck on itse vegaani.

Ja vieläkin: kyllä, näyttelijä Affleck on näyttelijä Ben Affleckin veli.

Kaunista: lumi, elämä.

Esille kohoaa: totuuden hetki: klassinen huippukohta ja käänne, myös musertavin hetki, jonka jälkeen mikään ei ole samoin.

Silmille: Päänäyttelijän sisäinen ahdistus pilkahtelee esiin surullisella hienovireisyydellä. Eleet, ilmeet.

Korville: klassinen musiikki, Affleckin tasaisen soinniton ääni.

Erityismaininta: nuoren veljenpojan näyttelijä Lucas Hedges on kelpo valinta uskottavaksi pärjääjä-teiniksi.

Jälkiolo: teatterista lähtiessäni ei halua puhua kellekään mitään, luikkii yhtä köyryssä kuin Affleck samanlaiseen valkoiseen sohjoon, arvostaa arkeaan, kaikkien arkea, läheisten arkea.

AND THE OSCAR GOES TO: Casey Affleck! Affleckin alistunut, patoutunut, kiltteyttä pilkahteleva, rasittunut, tavallinen hahmo on yhtä kuin tämä elokuva. Golden Globe ja Bafta jo tulivat, että eikun lisää pystejä, kiitos!

Manchester by the Sea
4,5/5

TRAILERI (mutta älä katso ellet ole jo nähnyt elokuvaa!):

LISÄÄ OSCAR-EHDOKASELOKUVIA:

3 x Oscar-ehdokas: Moonlight, Lion ja Arrival

La La Land

Almodóvarin Julieta värittää sydämet ****

Julkaistu 12.8.201612.8.2016 kirjoittanut siruvalleala

Ensi-ilta 12. elokuuta 2016

Annos: Pedro Almódovar: Julieta
Juomasuositus: verenpunaa, sydänsouria, sitruunaa säväys

Ikihekumallisen Pedro Almódovarin uusimmassa elokuvassa on kaikki kohdallaan – siis värikkään nyrjähtäneenä. Peruspalikat ovat volvermaisen tutut: Julieta-elokuvassa kamppaillaan naisten kesken ja suvun ja perheen, oman lihan ja veren kanssa. Pääteema on äidin ja tyttären suhde. On piristävää edellisen homopilottisekoilun (Matkarakastajat, 2013) jälkeen nähdä jälleen kunnon kipeää draamaa.

Julieta (Emma Suaréz) on kärsivä nainen, jonka suuret sydänsurut paljastuvat pala kerrallaan. Takaumien kautta kuljetaan upean näköiselle 1980-luvulle ja nuoren Julietan (Adriana Ugarte) kohtalokkaaseen rakkaustarinaan. Junassa tavattu Xoan (Daniel Grao) muuttaa hänen elämänsä, mutta Xoanin elämään kuuluu myös toinen nainen, Ava (Inma Cuesta). Yhdessä Julieta ja Xoan saavat suloisen tyttären, Antían.

Nuori Julieta (Adriana Ugarte) ja junamies Xoan (Daniel Grao) rakastuvat palavasti. Kuva: Future Film.

Nykyajassa Julieta kirjoittaa pitkää kirjelmää nyt aikuiselle tyttärelleen. Missä Antía on? Miksi Julieta on niin surullinen, epätoivoinen?

Elokuvan haaste on ajassa liikkuminen ja kahden Julietan yhdistäminen. Nuori Julieta ja keski-ikäinen Julieta tuntuvat eri ihmisiltä. Näyttelijöinä he sitä ovatkin, mutta elokuvalla on kova työ sulattaa loppupuolella nämä kaksi persoonaa yhdeksi ja samaksi. Siinä ei täysin onnistuta, mikä osittain johtuu nuoren Julietan näyttelijän säkenöivästä persoonallisuudesta. Keski-ikäinen Julieta on silti hienosti tulkittu hahmo hänkin, tuskassaan elävä kuollut, miltei jo hullu.

Emma Suáres / vanhempi Julieta. Kuva: Future Film.

Helpointa elokuvassa on sen tunnelmaan imeytyminen. Värikylläisyys ja musiikki hyväilevät aisteja ja tarina saa ajattelemaan erilaisia ihmiskohtaloita, oma mukaan luettuna. Koska jokainen on jonkun tytär tai poika, aukenee elokuva myös perheettömille. Almódovarin ote on kenties hieman kuivakkaampi kuin aiemmissa töissä, hieman aikuisempi. Päättömiä irtiottoja ja rönsyilyjä toisaalta kaipaa, toisaalta tarinan ytimekkyys miellyttää.

Mukana on ohjaajan tapaan hänen luottonäyttelijöitään, kuten legendaarinen Rossy de Palma, joka esittää nenäkkään täpäkkää kodinhoitajaa. De Palma esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1988 Almódovarin elokuvassa Naisia hermoromahduksen partaalla. Hauska yksityiskohta on, että edellisessä Pedro-elokuvassaan Särkyneet syleilyt (2009) de Palma näytteli hahmoa nimeltä Julieta.

Julietan käsikirjoituksen pohjalla on Alice Munron kolme novellia teoksesta Karkulainen: Kertomuksia (2004). Musiikin on säveltänyt Almodóvarin pitkäaikainen luottosäveltäjä, Alberto Iglesias. Elokuva oli osa Cannesin elokuvajuhlien arvostettua pääkilpasarjaa toukokuussa 2016.

Julieta
4/5

TRAILERI:

Tallinnassa IMAX-ihme!

Julkaistu 29.7.201629.7.2016 kirjoittanut siruvalleala

Tallinnassa on paljon kaikkea, mitä Helsingistä puuttuu (tunnelmaa, julkisia vessoja, huono wifi), ja etenkin tämä: IMAX-elokuvateatteri. Suomessa IMAX on huonosti tunnettu, eikä moni välttämättä tiedä sitäkään, ettei tarvitse matkustaa kuin Viroon saakka tullakseen imaistuksi suoraan elokuvan sisään.

Tarkkaan ottaen Tallinnan IMAX Kino Kosmos ei käsittääkseni ole niin sanottu perinteinen IMAX valtavan painavine filmikeloineen, vaan vain digitaalinen IMAX-teatteri. 300 neliömetrin kankaalle heijastetaan kuvaa kahdella digitaalisella 4K-projektorilla. Filmi-IMAX-teattereissa kokemus on vielä kokonaisvaltaisempi.

Mutta jumankekka oli se sitä Tallinnassakin! Kävin kolmen viikon Viron kesälomallani kahdesti Kosmoksessa, joka sijaitsi kätevästi kävelymatkan päässä lomakodista. Ensimmäinen näytös, vuoden 2011 eläindokumentti Born To Be Wild vaikutti peruuttamattomasti koko tajuntaan. Keniaan ja Borneoon sijoittuvasta, Morgan Freemanin kertojaäänellä höystetystä dokumentista 12 osaa on kuvattu IMAX-kameroilla, ja päässä keikkuivat myös 3D-lasit.

Norsun- ja apinanpoikaset olivat kirjaimellisesti sylissä. Jo parin muun luontodokumentin mainokset ennen varsinaisen elokuvan alkua saivat palan kurkkuun. IMAX on ehdottomasti parhaimmillaan juuri luontodokumenttien kanssa – villi, saavuttamaton erämaa ja sen sympaattiset olennot ovat yhtäkkiä miltei oman käden kosketeltavissa. Pakahduttava tunne kesti koko elokuvan ajan. Yhtäältä mielessä olivat maailman uhanalaiset eläimet, toisaalta tuo ihmeellinen tekniikka, joka mahdollisti ennen kokemattoman elämyksen. Olo saattoi jopa olla samaa lajia kuin ennen vanhaan heillä, jotka ensimmäistä kertaa näkivät liikkuvaa kuvaa…

Ja tämä huikea lysti maksoi viisi euroa.

Kosmoksen alkumainokset laajentavat tajuntaa.

Toinen IMAX-kokemus oli reippaasti vaimeampi, mutta kohtuullisen viihdyttävä: Star Trek Beyond. IMAX-teattereissa katsojan näköalue täyttyy valkokankaasta kokonaan, mikä mahdollistaa sisäänpääsyn tunteen, mutta kovasti toiminnallisissa elokuvissa tämä kääntyy helposti itseään vastaan. Star Trekin muutenkin liian tiheästi kuvatut ja leikatut nopeat sisätilakohtaukset saivat pään ja silmät sekaisin, eikä mukana ollut pysyä.

Sen sijaan ulkokohtaukset olivat jälleen upean näköisiä, joskaan yhtä voimallista syvyysulottuvuutta ei tämän elokuvan kanssa syntynyt eli tekniikka oli toisenlainen. 3D-elokuva tuntui melko tavalliselta 3D-elokuvalta, joskin äänentoisto Kosmoksessa on toki hieno.

Star Trek Beyondin kävin katsomassa lähinnä teatterin vuoksi (Kosmoksessa on yleensä vain yksi sama IMAX-näytös per viikko), mutta leffan kotikutoinen huumori viehätti ja toi mieleen alkuperäisen Trek-tunnelman. Räiskintää ja rävellystä oli silti omaan makuun liikaa. Virolaisia oli kesäisenä keskiviikkoiltana vain vähän liikkeellä, mutta elokuvia kyllä Tallinnassa tunnutaan arvostettavan, sillä teattereita on seitsemän. Kosmoksessa voi ostaa ”love-piletin” tuplapenkille ja esimerkiksi (Finnkinon) Coca Cola Plaza -teatterista keskustasta voi varata paikat A.Le Coq -sviitistä, jossa on oma baari.

Kosmos-teatterissa, joka on perustettu 1960-luvulla ja muunnettu IMAXiksi vuonna 2014, on IMAX-salissa 325 paikkaa. Elokuvat maksavat 5-10 euroa riippuen ajankohdasta. Kosmoksessa on myös pari mukavaa pikkusalia niin ikään toimivalla äänentoistolla. Sanomattakin lienee selvää, että kaikkiin saleihin saa viedä mukaan viinilasillisen tai oluen.

Ja sitten seuraamaan sormi laivanvarausnappulalla, milloin Kosmoksessa on seuraava IMAX-luontodokumentti!

LUE lisää IMAXin historiasta (ensimmäinen näytös oli Japanin Osakassa vuonna 1970, nimeltä Tiger Child).

IMAX Kino Kosmos
Pärnu maantee 45
(esimerkiksi ratikat 3 ja 4, bussit 36, 5 ja 18, kävellen noin 15min Virulta)

Born To Be Wild -traileri: