Mustien leskien toinen kausi päättyi eilen. Moni on ollut pettynyt uuteen kauteen, joka ei toistanut ensimmäisen kauden hedelmällistä tarinankehittelyä. Missä mentiin vikaan? Pohdin sitä hieman tässä Ilta-Sanomien tv-kolumnissa.
Sarja on edelleen hyvin tehty ja ajoittain visuaalisesti näyttävä, mutta mitä muuta se olisi toisella kaudellaan voinut olla?
Mitä olisi pitänyt tehdä Top 10:
1. Laittaa leskikolmikko useammin todelliseen vaara- ja uhkatilanteeseen.
2. Niissä asetelmissa leikitellä kolmen kesken -kemioilla ja usuttaa naiset kohtaamaan toisiaan useasta eri näkökulmasta.
3. Liittää Kirsin tuore aviomies Sakke osaksi kokonaisuutta. Leikitellä lisää sillä faktalla, että hullulla on hullu puoliso – kumpi on hullumpi?
4. Liittää myös Veeran Anttu-ihastusta enemmän mukaan aiempiin tapahtumiin, kohtaamaan lisää Jukkaa, ymmärtämään, että Veeralla on suuri salaisuus.
5. Kehittää Kirsille ja Veeralle kiinnostavampia kuvioita ja repliikkejä. Johanna pärjää omillaan paremmin, kiitos Wanda Dubielin näyttelijäntaitojen ja charmin.
6. Kertoa Buntan ja Mirjamin suhteen taustasta ja dynamiikasta.
7. Näyttää Buntasta lisää puolia. Liian selkeä pahis on yksinkertaisesti tylsä.
8. Tehdä laivapolttareista piinaavan jännittävä ja vinhoja käänteitä sisältävä jakso. C’mon – leidit ovat kaikki yhdessä laivalla, kuten räjäytetyt aviomiekkoset aikoinaan!
9. Laittaa Irina ja Buntta ottamaan toisistaan mittaa asenteella. Luoda heidän tapaamisistaan räiskyviä. Intohimo ei nyt toiminut.
10. Laajentaa koko juonikuviota kattamaan vielä isompia asioita – suurentamaan salaliittoa vaikkapa maailmanlaajuisen kriisin suuntaan! Ylipäänsä tuomaan uutta ja syvempää sisältöä tiiviin ykköskauden jälkeen.
Ja P.S. Alussa olisi myös pitänyt ehdottomasti olla kertausta aiemmasta. Muistakaa tämä mahdollisen kolmoskauden kanssa!
Jaksoarviot – Sarjassa esitellään ja analysoidaan jaksojen sisältöjä, joten juonipaljastuksia on!
Game of Thrones, kausi 6, jakso 5
Hold the door!
Huomio: käytän mielivaltaisen sekaisin suomennettuja ja englanninkielisiä paikkojen ja ihmisten nimiä!
Tunnekuohu ja oivallus – siinä tämän hienon jakson loppukiteytymä. Game of Thronesin kuudennen kauden viides jakso on valtavan suuri jakso monessakin mielessä. Kerrotaan ensin päätapahtumia:
Littlefinger eli Pikkusormi is back! Eikä Sansa katso häntä hyvällä. Sansa pitää piikikkään ja arkaan kohtaan osuvan puheen – vai onko Littlefingerillä arkoja kohtia? Tyylikkään hallitulla raivolla Sansa pyytää lordi Baelishia kuvittelemaan yksityiskohtaisesti sen, mitä kammottavaa hänen nuoren naisen ruumiilleen on julmasti tehty Pikkusormen uhrattua suojattinsa Talvivaaran kammottavalle Ramsay Boltonille.
Peluri Littlefingeristä on vaikea sanoa, mitä hän ajattelee, mutta tuntuu siltä, että Sansan puhe tekee vaikutuksen ja kenties kolkauttaa Baelishin omaatuntoa edes hitusen verran. Onhan Sansa Littlefingerin suuren, edesmenneen rakkauden, Catelynin, tytär. Herra Baelish kertoo Sansalle salaisuuden ilmeisesti estääkseen sen, ettei taustalla tuimisteleva Brienne tee todeksi Sansan totisilta kuulostavia uhkauksia.
Salaisuus on se, että Sansan eno Brynden Blackfish omaa kuulemma tehokkaan armeijan. Sansalla saattaisi siis olla apureita Talvivaaran valtaamiseksi, muitakin kuin Jonin villien taistelijoiden sekalainen joukko.
Briennesta puheen ollen – hillitöntä! Briennella on ihailija! Eräs punapäinen villimies on iskenyt häneen silmänsä ja yrittää kömpelöä flirttiä! Ties mitä tästä seuraakaan… Ensin Brienne kuitenkin lähtee etsimään Brynden Blackfishiä.
Saako Sansa puhuttua Jonin mukaan valtaussuunnitelmaan? Taitaapa saada, sen verran sydämeenkäyvät ovat Sansan sanat. Tai eräät toiset, kirjetoimituksen mukana saapuvat sanat. Jonin kerran kuollut sydän syttyy taas. Mutta kuinkahan Edd mahtaa pärjätä Castle Blackin johdossa?
Sansan sisarella Aryalla Braavosissa on toisenlainen haaste. Kasvoton mies antaa Aryalle (tai siis Ei Kellekään, joka Arya nykyisin on) tehtävän, joka hänen on suoritettava, tai hän joutuu luovuttamaan kasvonsa muuriin. Hän saa pullon myrkkyä ja nimetyn kohteen. Kyseessä on näyttelijä, joka on mukana esittämässä tragikomediaa tuttuihin tapahtumiin liittyen. On mielenkiintoista nähdä, kuinka Arya reagoi näytelmään, jossa hänen isänsä Ned Stark mestataan. Arya keksii, että Cersein näyttelijä juo rommia ja päättää laittaa rommiin myrkyn – muttei aivan vielä.
On myös mielenkiintoinen kysymys, kuinka vahvasti Arya todellisuudessa on Ei Kukaan. Jaksossa paljastuu lisää kasvomuurin mysteeristä.
Ja sitten: sarjan tähän saakka suurin paljastus. Bran Westerosissa näkee näyn, jossa Metsän lapset surmaavat miehen lohikäärmelasin näköisellä piikillä – ja näin syntyy ensimmäinen Valkoinen kulkija! Luomiskertomus! Noin vain! Metsän lapset puolustivat maataan ihmisiltä ja tulivat samalla synnyttäneeksi tuhon paholaiset.
Välissä käymme Rautasaarilla, joilla Yara yrittää nousta johtoon. Ironborn ei traditionaalisesti hyväksy naispuolista hallitsijaa, mutta nyt olisi hyvä hetki muuttaa perinteitä. Theon antaa sanansa Yaran puolesta, mutta juuri, kun kuningatarta ollaan tunnustamassa, esiin astuu odottamaton henkilö. Hän on Balonin veli Euron Greyjoy, joka oitis tunnustaa Balonin murhan, eikä suinkaan kadu. Euron aikoo nyt seilata Daeneryksen luo vallankumous mielessään. Niinpä kastamaan – eli hukuttamaan Euron testiksi. ”What is dead may never die.” Euron jää henkiin ja oikopäätä kuninkaaksi, ja Yara ja Theon pakenevat vesiteitse ja hyvästä syystä.
Niin, Dany? Hän hyvästelee Ser Jorahia haikeana, sillä Jorah on lähdössä iäksi. Syy löytyy nutun hihan alta: Jorah on kuolemansairas. Daeneryksellä on kuitenkin käsky. Hän haluaa, että Jorah etsii parannuksen mystiseen, tappavaan ihosairauteensa ja palaa sitten takaisin. Dany ei tahdo hallita Seitsemää kuningaskuntaa ilman häntä. Hetki on haikea, ja molempien katseet sisältävät suuria muruja siitä tunteesta, jota he ovat pitkän seikkailunsa aikana yhdessä jakaneet, hyvässä ja pahassa.
Tyrion tapaa Meereenissä mielenkiintoisen uuden tuttavuuden. Punainen papitar Kinvara Volantiksesta tuodaan puheille. Hän kertoo Danyn olevan Valittu. Muun muassa viime jakson, jossa Dany taas vaelsi tulisen pätsin läpi koskemattomana, perusteella siltä tietenkin vaikuttaisi. Epäilevä Varys saa papittarelta ikävän, oikeaan osuvan muistutuksen menneistä eli siitä hetkestä, jona Varys menetti sukukalleutensa. Papitar tietää selkeästi liikaa, se näkyy Varysin silmistä.
Nyt kisassa on siis kaksi muinaisen oloista, synkeänpunaisiin pukeutuvaa noitanäkijää, joilla on eriävät mielipiteet. Melisandrehan on tullut tulokseen, ettei Valittu olekaan Stannis, vaan Jon.
Toisaalla Branilla on uusi näky, ja aivan hirmuinen tällä erää. Näyllä on myös suuria seurauksia. Bran vaeltaa Valkoisten kulkijoiden lomassa ja saapuu Yön kuninkaan eteen. Toisin kuin yleensä, Yön kuningas näkee hänet. Näkee ja tarraa jäisen luisella kourallaan. Bran herää huutaen. Hänen kädessään on merkki, ja on selvää, että nyt Yön kuningas on matkalla Branin luo.
Aargh, piinaavan loppuhuipennoksen aika! Valkoinen surma on saapunut, kulkijat piirittävät Metsän lasten, Vapaan väen sydänpuun ja Korpin luolan. Meera yrittää hoputtaa Hodoria apuun, mutta tilanne eskaloituu nopeasti taisteluksi elämästä ja kuolemasta. Hengenvaarassa olevan Branin mieli on yhä toisaalla – näyssä, jossa hän taas näkee isänsä ja Hodorin nuorina. Metsän lapset tulittavat jääluurankoja kivipommeilla, mutta kulkijoiden armeija on loputon. Taikatuli ei kauaa pidättele Kuolleita johtajia.
Meera ja metsän lapset.
Nyyh, Summer-koira… Urhoollinen Summer antaa panoksensa rakkaan Braninsa puolesta, ja tällä erää rohkea taistelu on viimeinen. Eih!!
Summer ei ole ainoa urhea viimeinen taistelija. Meera huutaa Branille näyn läpi käskyn siirtyä Hodoriin. Kolmisilmäinen Korppi kohtaa loppunsa, ja on aikaa lahjoittaa kunniakas titteli Branille. Vanha Korppi katoaa savuna ilmaan. Samalla alkaa kauhea karkumatka, jonka aikana yksi jäljelle jäänyt Metsän lapsi tekee hänkin uhrauksen. Meera, Hodor ja Bran saavat etumatkaa ja pääsevät ulos. Vain ovi pitelee tappajaluurankoja saamasta Brania kiinni.
Ja ovea pitelee Hodor. Seuraa jakson tunteellisin hetki. Bran, joka on nyt yhtä aikaa kahdessa paikassa, on yhä näkynsä uumenissa ja näkee nuoren Hodorin kaatuvan maahan. Samalla, kun nykyajassa uskollinen Hodor käyttää kaiken voimansa oven kiinni pysymiseen ja tuntee, kuinka Valkoiset kulkijat pureutuvat hänen lihaansa, hokee nuori Hodor tulevaisuuden verhon läpi huudettua käskyä, yhä uudestaan: Hold the door! Hold the door! Hold the door! Ho the door! Ho the door! Ho door! Ho door… Hodor… Hodor…
Sam Coleman / Nuori Hodor. Kuva: HBO.Kristian Nairn / Hodor. Kuva: HBO.
Vou! Siis mitä oikein tapahtui?
Jakso päättyy siihen, että katsoja todella ymmärtää eri aikatasojen olevan hyvin, hyvin merkittäviä. On helppo elää sarjaa sen tässä-ja-nyt-juonen tasolla, mutta syvyyksissä, myyteissä, ajassa ja historiassa on niin paljon suuria elementtejä, että sieltä saattaa pulpahtaa esiin vielä aivan mitä vain.
On monella tapaa järkyttävää, että luoja kokee kohtalonsa luomakuntansa uhrina. Metsän lapset, Vapaa kansa, loi itse Valkoiset kulkijat, jotka nyt tappoivat heidät. Tiesivätkö he tämän kaiken aikaa?
Sarja laajenee melkein sietämättömän moniulotteiseksi. Mitä syvyyksissä piilee? Jonkinlainen jumaluus? Ikiaikainen tieto ja elämän tarkoitus? Loputon avaruus? Tapahtuuko todella aikamatkailua, vai manipuloiko vielä kypsymätön Bran aikaa jollain lailla? Voiko hän tehdä sitä lisää? Onko hän jo tehnyt sitä tulevaisuudesta käsin? Branista tuli nyt yksi selkeä pääpeluri. Ja mitä kaikkea Bloodraven on jo kyvyllä tehnyt?
Nyt katsoja myös ymmärtää, että pitkään mukana olleen Hodorin merkitys on tiedetty jo alusta asti. Kirjailija George R. R. Martin on kertonut tienneensä Hodorin kohtalon heti kirjasarjan alussa. Vaikka tv-sarja nyt kulkee kirjojen edellä, on Martin vahvasti mukana sen teossa. Samalla, kun selviää, miksi Hodorin hahmo on osannut koko aikuiselämänsä aikana sanoa ainoastaan sanan ”hodor”, selviää se, että Bran aiheutti hänen kuolemansa. Nuori Hodor eli renki Wylis näki tulevaisuudesta saapuneen Branin ja samalla oman tulevan, karmean kuolemansa. Helppo elää sellaisen tiedon kanssa?
Voi Hodor!
Kuva: HBO.
Tv-sarjan tekijät D.B. Weiss ja David Benioff olivat sanojensa mukaan ällikällä lyötyjä, kun Martin kertoi Hodorin koko traagisen tarinan loppuineen päivineen. Niin kävi, että Bran, joka sarjassa on yksi viattomimmista hahmoista, oli sittenkin vahingossa murhaaja ja syypää hyvän tulevan ystävänsä ja apurinsa mielenterveyden romahtamiseen!
Ja yhä se vain kutkuttaa, olenhan aikamatkateeman ja kaiken maailman luuppien fani: mitä voi vielä tapahtua? Onko moni jo tapahtunut käänne, vaikka jo monta kautta sitten, Branin tekosia? Enpä olisi uskonut, että GoT astuu näin vahvasti tähän suuntaan!
”The past is already written, the ink is dry.”
Hold the door -kohtaus:
P.S. Jos mikään tässä mainittu ei hätkähdyttänyt, niin kuinkas on, hätkähdyttikö se pippelilähikuva?
Annos: SHANE BLACK / THE NICE GUYS Juomasuositus: milkshake, viskillä
Joissain elokuvissa on heti alkuun sellaista metkaa mukavuutta. The Nice Guys on tällainen, tuttavallisen miellyttävä pätkä, jonka letkeys kantaa loppuun saakka. Siitä huolimatta, että toimintakomediassa kaksi törppöä yksityisetsivää kännää, tunaroi ja turvautuu herkästi väkivaltaan. Ja pälättää koko ajan.
Russell Crowe esittää epämääräistä yksityisetsivää ja palkkapahoinpitelijää Jackson Healeyta, joka saa mystiseltä Amelialta (Margaret Qualley) tehtäväksi hankkiutua muutamasta epämiellyttävästä häiskästä eroon. Yksi heistä on Ryan Goslingin näyttelemä Holland March, joka taas on suorittamassa omaa palkkiotehtäväänsä: penkomassa suositun pornotähden murhaa. Toisiaan mäiskivät heput huomaavat pian, että heillä on yhteinen vihollinen. Ja kun yhdistää elämän kolhiman Healeyn ja viinan kanssa heikkopäisen Marchin, saadaan tulokseksi mehevää säntäilyä.
Tapahtumapaikkana on 1970-luvun Los Angeles, ja hehkulla ja hohteella lavastettu groove miljöö tuo oman viihteellisen lisänsä. Kaiken kaikkiaan tämä leffa on hyvin viihdyttävä. Kiss Kiss, Bang Bang –elokuvan (2005) ohjaaja Shane Black on mies esimerkiksi Tappava ase -elokuvien käsikirjoitusten takana – viihdytysmies.
Vahvassa sivuosassa on Marchin teinitytär Holly (Angourie Rice), jonka rooli on yksi elokuvan pääpiristyksistä. Näppärää ja fiksua tyttöä kohdellaan kuin tasa-arvoista aikuista. Hollylla on avainrooli konnien kitkemisessä, ja hän tuo brutaaliin menoon myös hyvyyden lisän. Naiiviudelta vältytään hienosti. Isäänsä tytär pitää suurena luuserina, ja asetelma anniskelee paljon huumoria.
Amelian äitiä esittää Kim Basinger, jonka tavallaan ”kuuluu” olla mukana, mutta jonka rooli jää hieman ohueksi ja hyvin kuminaamaiseksi. Crowe ja Basinger on viimeksi nähty yhdessä elokuvassa L.A. Confidential (1997). Crowen hahmon kanssa jouduin hieman painimaan. Hänestä tulee liikaa mieleen Orange Is the New Blackin lepsu Healy, nimeä myöten. Hahmon lakonisesta karskiudesta oppii kuitenkin melkein pitämään.
Gosling on kerrassaan mainio, nakutettu rooliinsa. Hepun tulisi selkeästi tehdä lisää komedioita – tätä ilmeilijää lisää! Marchin hahmo on on
Rytmi toimii hyvin. Osaan kohtauksista voisi vaikka soittaa Birdmanin tyyliin rumpuja taustalle, ja rento biitti löytyisi heti. Jännitys tiivistyy supergangsterien koventaessa otteitaan, mutta kautta elokuvan tunnelma on letkeä. Käänteet ovat useimmiten nautittavan odottamattomia. Juoni ei lopulta ole ollenkaan ykkösasia – näin myös negatiivisessa mielessä. Paremmalla tarinalla käsissä olisi vielä mainiompi tekele.
Mukana on pieni yhteiskunnallinen ja ympäristöllinen sanoma, jota 70-lukua ja nykypäivää verratessa on hauska pohtia. Ainakin kamujen seuraavaan koomiseen kahakkaan saakka.
Annos: Garry Marshall / Mother’s Day Juomasuositus: vahvaa ja paljon
Se on äiskäinpäivä aivan kynnyksellä. Hyvää äitienpäivää omalle upealle äidilleni! Ja hieman myös itselleni. Aion juhlia äitienpäivää – menemällä elokuviin! Onneksi en kuitenkaan ole menossa katsomaan tätä elokuvaa, näin sen jo eräänä epä-äitienpäivänä. Älkää muutkaan menkö! Tai jos menette: varoitettu on!
Vastailen viihteen vuoksi omiin kysymyksiini:
K: Mitä elokuvasta Mother’s Day jäi mieleen?
V: Se, että Julia Roberts näytti EmmerdalenVal Pollardilta. Ja se, että klovneilta saa parhaat elämänohjeet. En tosin muista, mitä ne olivat.
K: Kenelle elokuva sopii?
V: Heille, joista on hauskaa repeillä monikulttuurisille vitseille ja erodraamalle. Eron kanssa kamppaileville, koska silloin ei kannata heittää hukkaan mitään liian mestarillista. Tai onhan tässä perin juurin voimaannuttava eroteema. Jennifer Anistonin, Julia Robertsin, Kate Hudsonin ja Valehtelevien viettelijöiden Shay Mitchellin faneille. Ja heille, joita miellyttivät Marshallin edelliset ison köörin juonisotkuelokuvat Ystävänpäivä (2010) ja New Year’s Eve (2011). Pretty Woman (1990) on omassa nostalgialuokassaan, ei verrata nyt siihen.
K: Entäpä kenelle ei sovi suinkaan?
V: Höpsöjen ja kaavamaisten draamakomedioiden inhoajille. Romanttisten komedioiden inhoajille. Tämä ei ole suoraan romanttinen komedia, mutta noudattaa romcomin muotoa täydellisesti. Elokuva ei sovi puolinaisesti pureskellun ystäville – kaikki jauhetaan niin loppuun saakka, että saadaan katharttinen, sydännestettä tihkuva loppukliimaksi.
K: Kuka suoriutuu roolistaan parhaiten?
V: Jason Sudeikis. Hän onnistuu hetkittäin olemaan sympaattinen, hukassa oleva kahden tyttären eronnut isä. Leffassa tuntuu olevan aidommin esillä isyys kuin äitiys.
K: Elokuvan pohjanoteeraus?
V: Asuntoauton riistäytyminen hallinnasta. Siellä sitten niin kovin konkreettisesti sekoittuvat sulaan sopuun niin vitivalkoiset punaniska-appivanhemmat kuin tyttären parjattu intialaisaviomies. Ja olivatko hirmuiset lesbotkin samassa lastissa?
K: Kerro jotakin hauskaa triviaa?
V: Leffassa esiintyvät tai vilahtavat Julia Robertsin kolme lasta Hazel, Phinneas ja Henry. Elokuvasta voi bongata myös erään Pretty Womaniin liittyvän viittauksen. Se ei ole se, että Julialla on päässään sama peruukki kuin Pretty Womanin aikamatkakohtauksessa. Jenniferin ja Katen treeniasut ovat Hudsonin omasta treenivaatelinjastosta nimeltä Fabletics. Ja tämä se vasta onkin jännittävää: Julia, Kate ja Jason ovat kaikki vasenkätisiä! Mutta Jennifer EI OLE!
K: Montako tähteä ja miksi?
V: Kaksi kappaletta. Toinen siitä, että elokuvan jälkeen on kaikesta soopasta ja soapista huolimatta ihan positiivinen olo ja toinen siksi ettääää… On kesäistä ja aurinko paistaa ja huomenna saan aamuteen petiin – saanhan!
Onnea myös kaikille muille äideille ja äidinmielisille!
TRAILERI:
P.S. Mitäkö elokuvaa siis aion mennä itse katsomaan? No Spotlightii! Viimeinkin!
Arvioita viikon ensi-illoista - Elokuvat ja tv 