Clooneyn ja Robertsin Money Monster on perusviihdyke (***)

Julkaistu kirjoittanut siruvalleala
Money Monster. Kuva: KingHill.

Ensi-ilta 6. kesäkuuta 2016

Annos: Jodie Foster / Money Monster
Juomasuositus: tuopillinen popcornin oheen

Nyt liian kiivaat analyysianturit piiloon: tämän Jodie Fosterin ohjaaman elokuvan on tarkoitus viihdyttää. Vaikkapa lauantai-iltana. Tai minä tahansa iltana. Leffatähtikeskeinen kidnappausdraama suorassa lähetyksessä sopii mihin vain hetkeen, jossa tekee mieli unohtaa arki ja järki.

Foster päätti luottaa hyvin perinteisiin viihdekikkoihin ja pestasi pääosiin George Clooneyn ja Julia Robertsin. Heidät kaksi on nähty yhdessä aiemmin elokuvissa Ocean’s Eleven (2001), Confessions of a Dangerous Mind (2002) ja Ocean’s Twelve (2004) – siis aika kauan sitten. Valinta on osuva. Kummatkin karismaatikot sopivat rooleihinsa mukisematta, ja on ihana nähdä Julia Roberts niin hyvänä karmean Mother’s Dayn jälkeen. Yhteisestä kemiasta Clooneyn ja Robertsin välillä ei tosin kannata puhua, sillä suurimman osan kohtauksista näyttelijät kuvasivat tv-ruutujen kanssa, eivät keskenään.

Tämä siitä syystä, että koko elokuva tapahtuu tv-ohjelman kulisseissa. Clooney on joviaali Money Monster -pörssiviihdeohjelman illan isäntä, Wall Streetin velho Lee Gates. Roberts on osakesijoitusta leväperäisesti rahvaalle opastavan ohjelman tuottaja Patty Fenn. Hän hallinnoi kaikkia lankoja käsissään vaativan liveshow’n taustajoukoissa. Draamatrilleri alkaa keskeltä suoraa lähetystä Lee Gatesin revitellessä tv-yleisölle tutuksi tulleita showmaneereitaan.

Mutta kulisseissa liikkuu myös muita kuin ammattilaisia. Lähettiä teeskentelevä Kyle (Jack O’Connell) tömähtää kesken lähetystä studioon ja kaivaa esiin aseen ja räjähdeliivin. Siinä elokuvan koko asetelma: sijoituksiinsa ja itseensä pettynyt luuseri-Kyle pelästyttää miltei hengiltä kuvausryhmän ja tv-yleisön ympäri Amerikkaa ja lopulta maailmaa. Suora lähetys jatkuu (vaikkei tietenkään oikeasti jatkuisi), Lee yrittää päihittää orastavan paniikkikohtauksen, Patty ottaa ohjat korvamonitorin kautta, ja sitten selvitetään, mitä Kyle oikein tahtoo.

Enempää en juonesta hiisku. Jamie Linden, Alan DiFiore ja Jim Kouf ovat tehneet tehokasta työtä käsikirjoituksen parissa. Tarina kaappaa matkaansa, ja vaikka notkahduksia ja kökkörepliikkejä riittää, on olo penkkiin liimautunut lähes koko 98 minuutin ajan.

Syvällisiäkin pyrkimyksiä tällä viihdykkeellä on. Ykkösenä on tietenkin raha ja sen hirviömäinen valta maailmassa. Mitä sinä tekisit rahan vuoksi? Kyle ei enää kaipaa rahaa, hän kaipaa vastuuseen ne ihmiset, jotka saavat toiset ihmiset menettämään omaisuutensa.

Elokuvan mielenkiintoinen psykologinen käänne liittyy reality-television ulottuvuuksiin. Ihmiset ympäri maailman seuraavat dramaattisia tapahtumia tv-studiossa samalla, kun eräs kelmi, pahan suuryhtiön pääjehu Walt Camby (Dominic West) yrittää pakoilla tekojaan. Väki tilaa oluita ja kokoontuu yhteen katsomaan illan suosituinta ”ohjelmaa”. Alkaa syntyä liikehdintää, barrikadeja kohti astumista, tsemppauskampanjoita. Ei tosin niin paljon ja sillä teholla, kuin elokuvassa olisi voinut olla esillä.

Silti trillerin perusytimessä on vain muutama henkilö: Lee, Patty, Kyle, kuvaaja Lenny (Lenny Venito), Camby ja firman tiedottaja Diane Lester (Caitriona Balfe). O’Connell pyssyineen on ajoittain vakuuttavan ahdistunut, ajoittain hyvinkin eksynyt roolissaan. Toisaalta se, ettei kaappari edes tunnu kovin vaaralliselta, tuo häneen inhimillisyyttä. Hän on impulsiivinen, muttei järjiltään.

Jodie Foster on aiemmin ohjannut Mel Gibson -elokuvan Majava (Beaver, 2011), jossa hän itsekin näytteli, sekä jaksoja Netflix-sarjoihin House of Cards ja Orange Is the New Black. Viime vuosituhannen puolella hän ohjasi myös esimerkiksi elokuvan Pieni mies Tate (1991). Näyttelijänä hän esiintyi viimeksi Matt Damonin tähdittämässä Elysium– scifitoimintaelokuvassa. Nyt Foster yrittää selkeästi tavoitella suuria yleisöjä ja miellyttää mahdollisimman monia. Siksi elokuva jää hampaattomaksi.

Se ei myöskään tuo mitään uutta keskusteluun rahan maailmasta. Ehkä juuri tämä on ytimenä: mikään ei voi enää pysäyttää mahtikoneistoa, monsteria.

Money Monster on saanut ulkomailla vaihtelevia arvioita, ja sitä on kuvailtu adjektiivilla ”arrogant”. Kuvaus on totta, eikä johdu vain George Clooneysta paistavasta itsevarmuudesta (heppu on itsevarma, vaikka tekee itsestään totaalisen pellen!). Elokuvassa on jotain hieman liian suunniteltua ja kaavailtua, jotain aiottua, joka ei kanna loppuun saakka.

Ah mutta, ne analyysianturit sieltä kuitenkin nousivat! Voimme myös aivan hyvin astua hetkeksi teatteriin hengaamaan ja jännäämään (vähän), pitämään hauskaa osakemaailman kustannuksella, nauttimaan hyvien näyttelijöiden työstä, keveällä otteella – siksikin, ettei tämä elokuva juuri muuta tarttumapintaa anniskele.

Money Monster
3/5

TRAILERI:

© Siru Valleala

Advertisement

Mammakimara – Mother’s Day (**)

Julkaistu kirjoittanut siruvalleala

Ensi-ilta 29.4.2016

Annos: Garry Marshall / Mother’s Day
Juomasuositus: vahvaa ja paljon

Se on äiskäinpäivä aivan kynnyksellä. Hyvää äitienpäivää omalle upealle äidilleni! Ja hieman myös itselleni. Aion juhlia äitienpäivää – menemällä elokuviin! Onneksi en kuitenkaan ole menossa katsomaan tätä elokuvaa, näin sen jo eräänä epä-äitienpäivänä. Älkää muutkaan menkö! Tai jos menette: varoitettu on!

Vastailen viihteen vuoksi omiin kysymyksiini:

K: Mitä elokuvasta Mother’s Day jäi mieleen?
V: Se, että Julia Roberts näytti Emmerdalen Val Pollardilta. Ja se, että klovneilta saa parhaat elämänohjeet. En tosin muista, mitä ne olivat.

K: Kenelle elokuva sopii?
V: Heille, joista on hauskaa repeillä monikulttuurisille vitseille ja erodraamalle. Eron kanssa kamppaileville, koska silloin ei kannata heittää hukkaan mitään liian mestarillista. Tai onhan tässä perin juurin voimaannuttava eroteema. Jennifer Anistonin, Julia Robertsin, Kate Hudsonin ja Valehtelevien viettelijöiden Shay Mitchellin faneille. Ja heille, joita miellyttivät Marshallin edelliset ison köörin juonisotkuelokuvat Ystävänpäivä (2010) ja New Year’s Eve (2011). Pretty Woman (1990) on omassa nostalgialuokassaan, ei verrata nyt siihen.

K: Entäpä kenelle ei sovi suinkaan?
V: Höpsöjen ja kaavamaisten draamakomedioiden inhoajille. Romanttisten komedioiden inhoajille. Tämä ei ole suoraan romanttinen komedia, mutta noudattaa romcomin muotoa täydellisesti. Elokuva ei sovi puolinaisesti pureskellun ystäville – kaikki jauhetaan niin loppuun saakka, että saadaan katharttinen, sydännestettä tihkuva loppukliimaksi.

K: Kuka suoriutuu roolistaan parhaiten?
V: Jason Sudeikis. Hän onnistuu hetkittäin olemaan sympaattinen, hukassa oleva kahden tyttären eronnut isä. Leffassa tuntuu olevan aidommin esillä isyys kuin äitiys.

K: Elokuvan pohjanoteeraus?
V: Asuntoauton riistäytyminen hallinnasta. Siellä sitten niin kovin konkreettisesti sekoittuvat sulaan sopuun niin vitivalkoiset punaniska-appivanhemmat kuin tyttären parjattu intialaisaviomies. Ja olivatko hirmuiset lesbotkin samassa lastissa?

K: Kerro jotakin hauskaa triviaa?
V: Leffassa esiintyvät tai vilahtavat Julia Robertsin kolme lasta Hazel, Phinneas ja Henry. Elokuvasta voi bongata myös erään Pretty Womaniin liittyvän viittauksen. Se ei ole se, että Julialla on päässään sama peruukki kuin Pretty Womanin aikamatkakohtauksessa. Jenniferin ja Katen treeniasut ovat Hudsonin omasta treenivaatelinjastosta nimeltä Fabletics.  Ja tämä se vasta onkin jännittävää: Julia, Kate ja Jason ovat kaikki vasenkätisiä! Mutta Jennifer EI OLE!

K: Montako tähteä ja miksi?
V: Kaksi kappaletta. Toinen siitä, että elokuvan jälkeen on kaikesta soopasta ja soapista huolimatta ihan positiivinen olo ja toinen siksi ettääää… On kesäistä ja aurinko paistaa ja huomenna saan aamuteen petiin – saanhan!

Onnea myös kaikille muille äideille ja äidinmielisille!

TRAILERI:

P.S. Mitäkö elokuvaa siis aion mennä itse katsomaan? No Spotlightii! Viimeinkin!

© Siru Valleala