Kirsikkapuiden alla itkettää (***½)

Kirsikkapuiden alla, Cinema Mondo.

Ensi-ilta 8. huhtikuuta 2016

Annos: NAOMI KAWASE / AN – KIRSIKKAPUIDEN ALLA
Juomasuositus: Ramunea, kirsikkamehua, oolongteetä

Naomi Kawasen ohjaamassa An-elokuvassa (suomeksi Kirsikkapuiden alla) on onnistuttu vangitsemaan kirsikankukkien kauneuden luoma olennaisin tunnelma. Elämä on hurmaavaa, mutta häipyväistä, syntyväistä, mutta kuolevaista. Silti se kannattaa katsoa läpikotaisin, ihailla, jakaa tunne läsnäkulkijoiden kanssa.

Sentaro (Masatoshi Nagase) on vastoinkäymisten kolhima pienen herkkukioskin pitäjä. Hänen dorayaki-pannukakkunsa eivät ole parasta laatua, eikä asiakkaita ole paljon. Yksi vakiokasvoista on nuori Wakana (Kyara Uchida), yksinäisen oloinen koulutyttö, jolla on pieniä unelmia.

Kolmas katselija, kulkija, kolhittu on Tokue (Kirin Kiki), iäkäs nainen, jonka kantama leimaava sairaus näkyy hänen käsissään. Tokue haluaa töitä. Hänen an-punapaputahnansa on suunnattoman herkullista. Vaikka Sentaroa arveluttaa, hän antaa vanhukselle mahdollisuuden. Kohta kioskin ulkopuolella kiemurtelee pitkä jono.

Kirsikkapuiden alla, Cinema Mondo.
Kirsikkapuiden alla, Cinema Mondo.

Elokuva, jonka näin itse jo syksyllä Rakkautta & anarkiaa -festivaaleilla, on hidasrytmisesti viipyilevä. Ajatus paputahnasta ei länsimaalaiselle katsojalle tuo ehkä ylintä herkullisuutta mieleen, mutta Japanin kulttuuriin tottuneena oma dorayakin nälkäni kasvoi elokuvan aikana tuskallisiin mittoihin.

Tässäkin leffassa, kuten myös elokuvassa Siskokset, kulinarismilla on hyvin keskeinen asema. Ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää, kuinka merkittävää on, kun Japanissa joku onnistuu valmistamaan niin maittavan makupalan, että sitä saavutaan jonottamaan kaukaa.

Eikä japanilaista draamaa ilman itkettäviä kohtaloita! Elokuva saa käänteillään (ja kauniilla musiikillaan!) palan kurkkuun ja ihmisen pohtimaan pienuuttaan. Lämminhenkisyys ei kuitenkaan ylitä ällöttävyyden rajaa vaan säilyy kenties juuri sellaisena, kuin dorayaki parhaimmillaan on: ei liian makeaa, mukavan pehmyttä, miellyttävästi täyttävää.

Ensi-ilta on sopivasti kirsikankukka-aikaan, sillä juuri tällä hetkellä Tokion taivas on täynnä kirsikankukkasadetta ja joet ovat saaneet valkean kukkaispeitteen.

Joten paremman puutteessa suunnatkaahan teattereihin – ja sen jälkeen vaikkapa Momotokon vegeraamenkeitolle!

Kirsikkapuiden alla / An
3,5/5

TRAILERI:

© Siru Valleala

Mainokset

Siskokset Japani-oppaina (***½)

Siskokset.

Ensi-ilta 26. helmikuuta 2016

Annos: KORE-EDA HIROKAZU / SISKOKSET
Juomasuositus: biirua, sakea ja vehreää teetä

Siskokset (Umimachi Diary/Our Little Sister) on tyylipuhdas esimerkki japanilaisesta perhedraamaelokuvasta. Herkkää, hidasta, kaunista, tunteikasta, ja jossain vaiheessa joku kuolee. Vuodenajat vaihtuvat. Ja syödään koko ajan!

Epätavallisempaa on teema. Kolme sisarusta asuu yhdessä, eikä pidä juuri yhteyttä äitiinsä. Vanhemmat ovat eronneet, mikä on Japanissa harvinaista. Välit ovat viilenneet, siskokset tottuneet pärjäämään omillaan ja unohtaneet hylkäämisen tunteesta aiheutuneen katkeruuden.

Isä on perustanut uuden perheen, josta Sachi (Haruka Ayase), Yoshino (Masami Nagasawa) ja Chika (Kaho) eivät tiedä juuri mitään. Isää ei ole vuosikausiin näkynyt. Kun kutsu isän hautajaisiin saapuu, lähtevät siskokset matkalle maaseudulle. Retki muuttaa paljon. He tapaavat sisarpuolensa, teini-ikäisen Suzu-tytön (Suzu Hirose).

Suzu muuttaa isosiskojensa luo Kamakuran pikkukaupunkiin lähelle Tokiota. Kamakurassa on oma tunnelmansa, meren ja pyhien temppelien läheisyys. Suuri osa elokuvasta tapahtuu kuitenkin kotona, vanhassa, natisevassa perintökämpässä, jossa jokaisen asukkaan persoonallisuus saa tilaa.

Alitajunnasta kohoaa käsiteltäviä asioita. Erityisesti vanhin sisar Yoshino käy läpi isänsä ja äitinsä valintoja samalla, kun pohtii omiaan. Jokainen sisar kasvaa ottamaan vastuuta kunkin luonteelle sopivalla tavalla. Lempeä huumori muistetaan päivittäin.

Siskokset - Umimachi Diary. Kuva: Kinghill.
Siskokset – Umimachi Diary. Kuva: Kinghill.

Ohjaaja Kore-eda Hirokazun edellinen elokuva Isänsä poika (2013) oli myös perhekeskeinen tarina. Siskokset perustuu Akimi Yoshidan mangasarjaan, joka on suunnattu nuorille naisille. Elokuva sopisi kenties paremmin tv-draamasarjaksi ja muistuttaakin suuresti japanilaisessa televisiossa hyvin suosittuja dorama-sarjoja.

Elokuvana Siskosten anti on toimia arjen rauhoittajana – rytmi on hidas ja hakeva, kauniisiin kuviin voi heittäytyä ja jäädä oleilemaan. Elokuva on myös erinomainen johdatus japanilaisuuteen. Se esittelee shintolaista esi-isien muistamista kotialttarilla ja kertoo valta-asemista perheessä.

Menetettyjen lapsuuksien ohella se kertoo myös onsen-kylvyistä, kevään kirsikankukista, kesän ilotulitusjuhlista, syksyn ruskasta, perinteistä ja juhlatavoista. Se kertoo rahan ja statuksen merkityksestä suvussa, sukupolvien ketjusta, työn arvosta ja anteeksiannosta.

Ja tietenkin se kertoo tempurasta, raamenista, karee raisusta, nuudeleista, makrillileivistä ja arkioluesta niin usein, että elokuva on sietämätöntä katsottavaa nälkäisenä tai janoisena. Padat höyryävät, kotatsu-pöydän ääreen kokoonnutaan napsimaan kipoista koreita makupaloja. Suu mussuttaen mumistaan kehuja herkuille.

Jo tätä kirjoittaessa oli pakko hakea voileipä kesken kaiken.

Nämä siskokset eivät rähjää ja riitele, eivät huuda toistensa kasvoille padottuja törkeyksiä, vaan kaikki omista ahdistuksistaan huolimatta (työ- ja mieshuolia riittää) pysyvät seesteisinä ja keskustelukykyisinä. Yhdessä on helpompi selättää epävarma tulevaisuus, joten miksi tapella?

Hyviä opetuksia itse kullekin! Ja aina voi kaiken päälle kulauttaa pikkuisen biirua ja huikata: kampai!

Siskokset
3,5/5

TRAILERI:

 

Jälkiruuaksi

Lue lisää japanilaisista herkuista ja tokiolaisista ravintoloista:

Tripsteri-opas / Ruoka ja ravintolat
Tempuraa. Kuva: Kent Wang.
Tempuraa. Kuva: Kent Wang.

© Siru Valleala