Ensi-ilta 10. kesäkuuta 2016
Annos: Pikku Prinssi
Juomasuositus: ruusuvettä, tähtipölyä ja aavikon kaktusmehua
Amerikkalaisen Mark Osbornen ohjaamasta ranskalaisanimaatiosta jäi kahtalainen tunnelma. Toisaalta siinä oli upeita, visuaalisia animaation hetkiä ja sydäntä puristavia kohtauksia, toisaalta myös pakotettua ja alleviivaavaa kuvausta.
Vuonna 1943 ilmestynyt Antoine de Saint-Exuperyn rakastettu saturomaani Pikku Prinssi on versioitu moneen eri taiteen muotoon lukemattomia kertoja. Nyt käytössä on vihoviimeinen uutuusteknologia, ja kontrasti alkuperäistunnelmaan on suuri.
Upeisiin animaation hetkiin ei täysin kuulu päätarinan toteutus. Frozen-tyyppiset hahmot varmasti miellyttävät monia, mutta manga- ja animekulttuurista matkitut isopäiset ja jättisilmäiset ihmiset ovat hieman vieraannuttavia. Itse olisin toivonut realistisempia hahmoja.
Maisemat ja miljööt on sen sijaan kuvattu hienosti. On uskomatonta, mitä animaatiotekniikoilla nykyään pystytään tekemään. Osa kohtauksista on kosketeltavan aidon näköisiä. Kaiken kaikkeaan elokuva on hyvin kaunis.
Kehyskertomuksen pääosassa on 9-vuotias modernin maailman Pikku Tyttö, jolle äiti on laatinut koko elämän opetussuunnitelman pienintä yksityiskohtaa myöten. Muun muassa oikeaa kehitys- ja koulutusvaihetta tukevat tulevien vuosien syntymäpäivälahjat on merkitty kaavioon, joka sisältää myös minuutilleen tarkan opiskelujärjestyksen.
Tavoitteena on kouluttaa tytöstä mallikelpoinen aikuinen. Pahaksi onneksi naapurissa asuu omituinen vanhus, joka on kaikkea muuta kuin mallikelpoinen aikuinen. Hän on raihnainen lentäjä, itse Pikku Prinssin kirjoittaja Antoine de Saint-Exupery, kuten pian selviää. Hassahtanut herra nikkaroi rämää lentokonettaan rehottavassa puutarhassaan.
Tyttö alkaa odottamattomilla hetkillä löytää sivuja tarinasta, jonka päähenkilönä on muuan kaukaisella planeetalla elävä pieni prinssi. Kiehtovan naapurin vetovoima on suuri, ja tyttö tahtoo tietää, mitä sadun Pikku Prinssille tapahtui. Opiskelu ei ole enää yhtä tärkeää kuin naapuriin luikahtaminen.
Alkaa ystävyys vanhan miehen kanssa, ja samalla estradille astuu Kuolema. Kuten Pikku Prinssi -kirjassakin, perusteemoina elokuvassa ovat muistaminen, unohtaminen, yksinäisyys, ystävyys – ja kuolema.
Tyttö lukee Pikku Prinssin tarinaa henkiin. Se on elokuvan paras ja visuaalisesti hienoin osuus. Animaatiotekniikka muuttuu stop motioniksi, ja romaani kirjaimellisesti herää eloon. Paperisen hauras animaatio on juuri sellaista, kuin voisi kuvitella tilanteessa, jossa kirjan kuvat kesken lukemisen alkavat liikkua.
Kokonaisuutena elokuva olisi monta tähdenlentoa parempi erilaisella loppuosalla. On vaarallinen tie lähteä kertomaan keksittyä jatkoa Pikku Prinssin tarinalle. Osittain onnistutaan, osittain tunne jää valjuksi tai usutetuksi: tunne näin!
Kehyskertomus on paikoin rasittavan selittävä. Paljon alkuperäisen kertomuksen satumaisuutta ja mystisyyttä jää pois, kun tarinaa puhkotaan auki ja murjotaan palasia aukkoihin. Loppuosassa on myös liikaa toimintaa, vauhtia ja vaaraa, eikä se sovi hyvin muuhun tunnelmaan. Ainakaan alkuperäisen Pikku Prinssin tunnelmaan, jota tahtoo sydämessään vaalia. Selkeästi on nähty tarvetta lisätä massoja viihdyttävä seikkailuosuus. Haikeus ja melankolia taputellaan uudella lopetusversiolla etualalta kauemmas.
Aikuisten turha tärkeily ja lapsuuden taian unohtaminen ovat kuitenkin tehokkaasti esillä. Turhamainen herra ja kuningas päivystävät pyöreillä planeetoillaan ypöyksin ja itsekkyydessään velloen kuin punavuorelaisessa tai perähämeläisessä kuplassa. Bisnesmies kaappaa kaikki tähdet, eikä sekään vielä riitä.
Ja eräällä tähdellä asuu muuan ruusu, hieman turhamainen sekin. Ainutlaatuisuudessaan se on rakas silmäterä, muiden muassa kasvaessaan se olisi vain yksi joukosta. Elokuva opastaa kirjan lailla ihmissuhteiden maailmaan ja läheisten vaalimisen tärkeyteen.
Pikku Prinssi
3+/5
TRAILERI:
© Siru Valleala
Arvioita viikon ensi-illoista - Elokuvat ja tv 